Väsyttää niin paljon etten jaksa korjata edes edellisen postauksen otsikon kirjoitusvirhettä

Keittiön ja kylpyhuoneen kalusteet tilattu. Yksi stressiyksikkö vähemmän. Triljoonaziljoonaa jäljellä.
***
Syksyksi kaavailemani kolmen kuukauden loma peruttu yhdellä puhelinsoitolla (yliopistolta).
***
Nyt pakkaan pari laatikkoa ja vajoan koomaan.

En enää edes yritä olla nokkeja tahi järkevä

Olen pelkästään tyhmä, tylsä ja muka kiireinen. Tosin kiirettä ei oikeasti todellakaan ole olemassa, on vain aikatauluttamiseen liittyviä ongelmia ja organisointikyvyttömyyttä.
***
Oletteko muuten huomanneet, että Inka on poissa? Minulla alkaa olla jo ikävä häntä. Tule pian takaisin!

Valtakunnassa kaikki hyvin

Matka:
Piipahdin pikaisesti Ruotsissa. Reissu oli metka, eikä siitä sen enempää. Paitsi että eväitä on syöty kyllästymiseen saakka ja metsää nähty riittämiin. Ja että naapurimaan nopeusrajoitukset (70 / 90 / 110 km/h) tuntuivat järkevämmiltä kuin kotomaamme.
***
Kirja:
Matkalla viihdytin itseäni Jerome K. Jeromen kirjaa (Three Men in a Boat) lukien ja siitä kovasti nauttien.
***
Remontti:
Lattiatarjous on tullut. Mutta lattiaa ei voi asentaa ennen keittiötä. Huomenna saamme yhden keittiötarjouksen, tiistaina toisen. Kumpi voittaa? (Todennäköisesti se ken saa nopeimmin homman hoidettua.)
***
Stressi:
On. Yritän silti elää ikään kuin sitä ei olisi.
***
Fyysinen olotila:
Nälkä kurnii, vaikka eväitä on syöty kaksi päivää. Ruoka voisi tehdä terää.
***
Joskus 1980-luvulla valmistettiin sellaisia jänniä taskulamppuja, joihin pystyi liu'uttamaan joko punaisen tahi vihreän muovin valon päälle.

Tyttäreni leikki tänä aamuna nukkekodillaan omien sanojensa mukaan ikivanhaa aikaa, jolloin ei ollut tietokoneita eikä cd-levyjä. "Näillä on nyt menossa vuosi 1984 ja ne muuttaa kohta Rauhankatu kakkoseen. Myyntimies tulee huomenna."
***
Kaupanteko on todellakin huomenna. Asuntomme omistusoikeus siirtyy tuntemattomalle ihmiselle ja täten olemme vieraita omassa kodissamme seuraavan kuukauden.

Muutama sananen tästä hetkestä ja näennäisestä valinnanvapaudesta

Tyttäreni saamat käytetyt skeittikengät aiheuttivat aamulla pienimuotoisen konfliktin. En ymmärrä miksi pitää käyttää kolme numeroa liian isoja kenkiä, jos nenän alla on varta vasten tätä syksyä varten hankitut uudet sopivat kengät. Tyttö lähti kouluun, mutta palasi viiden minuutin kuluttua takaisin kotiin. Hän oli yhtäkkiä muistanut, että iltapäivällä on liikuntaa. Ja näillä nimenomaisilla pseudo-skeittikengillä ei voi liikkua. Järjetöntä valmistaa tuollaisia kenkiä.
***
Keittiötarjontaan tutustuessani olen tehnyt muutamia havaintoja.

Tukkukeittiöt vs. merkkikeittiöt:
Toisten mielestä tukkukeittiöt ovat järkevin vaihtoehto; niissä hinta ja laatu ovat eniten kohdallaan. Eräiden muiden mielestä halpakeittiöiden laatu ei ole lähelläkään ns. "merkkikeittiöiden" luokkaa. Jotkut taas ajattelevat merkkikeittiöiden rahastavan pelkällä nimellä.

Omat tähänastiset kokemukset kertovat, että tukkukeittiöt (eli esim. Keittiötukku) on halpa, mutta palvelu ei pelaa samalla tavalla kuin ns. "laatukeittiöiden" myyjien kohdalla. Toisin sanoen hintaero ei välttämättä johdu oven materiaalista (jotka usein ovat saman tehtaan tuotoksia), vaan myyjien ammattitaidosta, palveluhenkisyydestä ja -alttiudesta.

Periaatteessa runko- ja ovimateriaalit ovat kaikilla keittiövalmistajilla samat, joten mitään tämänhetkisestä valtavirrasta poikkeavaa keittiötä meillekään tuskin tulee. Tiettyjä yksilöllisiä ratkaisuja voi tehdä (kuten lyhyenä ihmisenä voisin pyytää työtasoa viitisen senttiä alemmaksi kuin normaalikeittiössä), mutta jokainen epänormaali pyyntö nostaa hintaa. Ja yleensä ottaen ihmisten keskipituus on nykyään niin pitkä, että lyhyen ihmisen ratkaisut eivät välttämättä ole kestäviä. Toisaalta kenelle sitä kotia tehdään?
***

Pintamateriaalivaihtoehdot ovat tämmöisellä pienehköllä paikkakunnalla melko suppeat. Aloittelevaa remontoijaa saattaa näennäinen valinnanpaljous hämätä. Mutta tositoimiin ryhdyttäessä vaihtoehdot rajautuvat melko minimiin; vain tiettyjä materiaaleja löytyy varastosta. Hiemankin erikoisempi laatta, lattia tai muu on tilattava tehtaalta, jolloin kuvioon astuvat mukaan pitkät toimitusajat, -lisät ja hermojen kiristys. Näyttää siltä, että remonttiliikkeiden myyjät vaikuttavat omilla valinnoillaan siihen miltä meidän kodissa tulee näyttämään. Luulin, että vapaus valintoihin olisi minulla.

Aivoaallon aktivointi

Joskus taiteen edessä tulee sanaton ja hontelo olo. Sitä vain tuijottaa tyhmänä, eikä ymmärrä. Silti myöhemmin on syystä tai toisesta erilainen olo kuin aikaisemmin. Voi olla joko ärtynyt, levollinen, vilkas tai joskus harvoin jopa viisaampi. Näin on salakavalaa taide.

Joskus ihan huvikseen luen liian hankalista asioista kertovia kirjoja. Luen ja luen, kääntelen sivuja ja tutkin kuvia. Jatkan lukemista vaikken ymmärtäisi sanaakaan. On mukava lukea esimerkiksi kosmologiaa tai jotain järkyttävän teoreettista paatosta, vaikkei voisi sitä koskaan käsittää. Kyllä sieltä silti aina jotain jää jollekin tasolle raksuttamaan. Toivottavasti on yhtä salakavalaa tiede kuin taide.
***
Nyt olen viime aikoina lukenut mm. rakennuskortistoja, jotka ovat täynnä numeroita, kaavioita, mittoja ja ihmeellisiä kirjainyhdistelmiä. En tietenkään sinänsä ymmärrä niitä, mutta nyt minulla on ainakin jonkinlainen hatara näkemys siitä, mihin remonttimiehet tietonsa perustavat.

Vampyyrihupailu ja sisustusstressi

Eilen näkemäni Mr. Vampire järkytti mielenrauhaani niin paljolti, että yö meni elokuvaa muistellessa. Mahdollisesti elokuvan kuvallinen kerronta, aihepiiri ja kieli olivat liikaa aivoilleni, jotka ovat tottuneet käsittelemään lähinnä englanninkielisen turboahdetun toimintaviihteen tahi ylitunteellisten draamojen suoltamaa kuvavirtaa.
***
Jännitän alituiseen. Eilen jännitin lattiakaupassa, tänään jännitän kosteusmittauksen tuloksia, huomenna jännitän keittiöhommia. Jännitys aiheuttaa verenvirtauksen vähenemistä aivoissa, lisää päänsärkyä ja estää keskittymästä kokonaisuuteen. Painin pienongelmien parissa tehden niistä härkäsiä; voinko valita tumman kaakelin kylpyhuoneen lattiaan, vai näyttääkö se tunkkaiselta niin pienessä tilassa?

Yllättävän vaikea päätös tuokin tehtäväksi.

Yöllisiä heräämisiä

Toisinaan tuntuu aamulla herätessä kuin olisin nukkunut putkeen monta erillistä yötä. Viime yö oli juuri sellainen, kolme yötä samassa paketissa.

Ensimmäinen vaihe meni horroksessa. Sillä hetkellä kun kuulee vierustoverin jo nukkuvan sikeästi alkaa hienoinen epätoivo hiihtää tajuntaan. Vajosin jonninmoiseen välimaastoon vain herätäkseni parin tunnin kuluttua ja huomatakseni etten ole vieläkään nukahtanut. Vessassa ramppaus auttoi, etenkin kun sai tuijottaa itseään peilistä pimeässä. (Jostain syystä emme ole saaneet vaihdettua kylpyhuoneemme muutama kuukausi sitten sammahtanutta lamppua vieläkään. Nyt alkaa olla jo aika pimeää.)

Hetken kekkuloituani menin jälleen makaamaan. Tällä kertaa nukahdin herätäkseni outouteen. Molemmat käteni olivat puutuneet. Ikävää on yrittää siinä yön tunteina saada tolkkua puutuneisiin jäseniin, kun järjellinen toiminta on muutenkin melkoisen sumeaa. Asennon vaihto, tuumailua ja uusi yritys.

Aamuyöllä yleensä ahdistaa. Jollei henkeä, niin sitten muuten. Nyt heräsin yksinkertaisesti pahaan mieleen. Olin äärettömän surullinen. Ehkä olin nähnyt epäonnistuneita unia tai muistamattomia painajaisia (oletettavasti Matti Nykäsestä, onneksi en muista.) Kenties yritykseni tukahduttaa muutto-, remontti- ja tulevaisuusahdistusta purkautuu yön pimeinä hetkinä.

Vettä

Seuraava kuukausi tulnee hurruuttamaan ohitseni hirmuista vauhtia. Ennen kuin huomaankaan, on uusivuosi, tuppaantuliaiset ja kaikilla niin mukavaa. Eikö?

Hirveästi aivoenergiaa kuluu sen miettimiseen, että kuinka olisi järkevintä sijoittaa astianpesukone suhteessa hanaan, tahi että mistä ylipäätänsä tätä remontointikuviota olisi järkevintä aloittaa. Niinpä aloitin rationalisoinnilla: eilisen iltapäivän kävin läpi vanhoja remontointiesitteitä ja mainoksia heittääkseni suurimman osan pois. Emme tarvitse enää tietoa saunoista tai takoista, nyt keskityn ainoastaan laattoihin, keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Ja lattiaan. Ja seinään. Ja komeroihin. Ja.. No en ainakaan tarvitse enää omakotitaloesitteitä. (Onneksi.)
***
Maanantaina törkeän kallis kosteusmittaaja tulee vempaimineen tutkailemaan kylpyhuonettamme. Siihen saakka joudumme elämään ilman suihkua, sillä tilan tulisi olla käyttämättä muutama päivä ennen kosteusmittausta. Yhtäkkiä tuollainen rajoite elämässä tuntuu yllättävän suurelta, eikä mikään olisi mukavampaa kuin päästä tänään omaan saunaan ja suihkuun.
***
Vuosia sitten Tampereella asuessani jostain syystä vedenjakelu keskeytyi muutamiksi päiviksi. Vesi piti hakea puolen kilometrin päähän pysäköidystä säiliöautosta omilla sankoilla ja kanistereilla. Tämän pienimuotoisen "vesikriisin" keskellä ihmisten auttamishalu kasvoi, tuntemattomat juttelivat keskenään ja minäkin kävin tyttäreni kanssa naapureidemme vanhempien luona (heille tuli vettä normaalisti) suihkussa.
***
Kriisitilanteita ennustetaan tuleman myös tulevaisuuden Suomessa, jahka aletaan kunnolla sotia vähenevästä vedestä. Saa nähdä kuinka moni siinä tilanteessa on enää valmis jakamaan omista vähistä vesistään naapureiden ystäville enää mitään.

Kylläpä alkoikin janottaa. Onneksi on hana ja puhdasta vettä.

Mörkö

Edellistä remontointiprojektiamme muistellessa tuleva kuukausi alkaa tuntua hetki hetkeltä suuremmalta möröltä. Olisihan se kiva, jos kaikki kävisi näin kätevästi:

"Tavarat käytiin valitsemassa tiistaina ja torstaina ne olivat jo noutovalmiina; kokoaminen tapahtui heti sen jälkeen yhden päivän kuluessa."

Niin ne jotkut osaavat. Toiset vain yrittävät. Järjetön hourailijakin aikoo tehdä asioita itse. Niin sitä pitää.

Muutos

Nyt pitäisi olla järkevä ja suhtautua asioihin kylmän viileästi. Ei tunteilua.

Saimme asunnostamme tarjouksen ja muutto lienee reilun kuukauden kuluttua. Kevyttä kasvavaa paniikkia vatsanpohjassa. Uusi kotimme pitäisi remontoida kokonaan seuraavien viikkojen aikana. Huimaa.

Boikotoijat liittykää yhteen

Tähän ikään mennessä on tullut boikotoitua monia asioita. Teininä jaksoin olla todellinen boikottifriikki ja elämäntehtäväni oli vastustaa kaikkea. Elämästä piti tehdä väenväkisin hankalaa...Toisaalta olen edelleen sitä mieltä, että kaikenlainen vastarinta on vain hyväksi. Itse en vain jaksa olla enää niin kiihkeä.

Jonkin verran minussa on vielä boikotoijaa jäljellä. En esimerkiksi mene ostamaan mitään McDonaldsilta. Tästä periaatteesta olen poikennut vain kerran. Amerikan mantereella menin janoisena mäkkäriin ja ostin limpparia. No, sen illan kärsinkin vatsakrampeista...Nuoruuden boikottilistalla on säilynyt edelleen tuontiruuan ostaminen. Se on tietysti talvisessa Suomessa hankalaa, mutta parhaansa voi yrittää suosimalla naapurin pottufarmaria.

Tämän kesän aikana olen päättänyt aloittaa megahuoltoasemien boikotin. Siis niiden jättilaitosten, jotka valtaavat tienpientareet ja väittävät huolehtivansa matkaajista ympäri vuorokauden. Olen sitä mieltä, että jokaisen tulisi kannattaa pientä huoltoasemayrittäjää. Näissä pienissä puljuissa on oikea tunnelma, se joka niissä kuuluukin olla. Sisään astuessa vastaan tulee bensan, öljyn ja kahvin aromikas tuoksuyhdistelmä. Yhdessä pöydässä ukot tupakoivat ja jorisevat politiikkaa, joku onneton hakkaa pajatsoon viimeiset roponsa. Näissä paikoissa pöydät ovat lastulevyä ja hieman jo kuluneet. Tuolit ovat muovisia, punaisia tai oransseja.

Näissä paikoissa ihminen saa palvelua, auto korjataan ja toivotetaan hyvää matkaa. Ja kahvi on aina tuoretta, koska se keitetään pannulla. Kenenkään ei pitäisi alistua juomaan automaattikahvia. Niin se on.

Unennäköä

Eilisestä unen knoppitietoudesta jatkaakseni...

Muutamat unet seuraavat vuodesta toiseen. Viisas on sanonut, että ne toistuvat niin kauan, kuin on tarpeellista. Ja tarpeellisia ne ovat, ellen ota niistä opikseni ja tutustu tiedostamattomaan puoleeni.

Olen usein takaa-ajettu. Juoksen upottavaa hiekkatietä ja karhu on kintereilläni. Tämä tuntuu olevan unieni top-10:ssä. Ei siksi, että pitäisin siitä, mutta levoton mieleni on valinnut sen suosikikseen.

Takaa-ajo toistuu myös sellaisissa unissa, joissa olen huijari ja pakenen lain pitkää kouraa. Tämä uni kuuluu viihdyttäviin seikkailukertomuksiin, joita katselee ilokseen. Joskus tällaiset seikkailutkin saattavat muuttua ahdistaviksi. Erityisesti silloin, jos minua ajavat takaa sotilaat. Seikkailu-unissa minä selviän voittajana.

Viime yönä näin unta lukioaikaisesta ystävästäni. Hän oli tanssiparini Vanhojen Päivänä. Näimme viimeksi kolme vuotta sitten ja tätä samaa unta näin myös silloin. Unessa istun kaikessa rauhassa kaatuneen puunrungon päällä. Ystäväni saapuu paikalle ja sanoo jotakin. Hänen puheensa on käsittämätöntä ääntelyä, eikä hän suostu selittämään minulle selvästi mitä haluaa sanoa. Sitten hän viskaa käärmeen päälleni ja pinkaisee hurjaan juoksuun ja muuttuu samalla sudeksi. Tässä minä herään...

Milloin näen koko tarinan? Kyllästyttää tuollaiset keskeneräiset jutut...

Sadonkorjuu

Muistin tänään, että minullahan on kasvimaa!

(Heti hävettää, sillä nyt tuli kyllä valehdeltua. Tottakai olen muistanut sen olemassaolon, mutta jotenkin se on vaan jäänyt, eli sillä tavalla "unohtunut".)

Nurmikon leikattuani suuntasin katsomaan kuinka viljelmäni voivat. Puolen tunnin rikkaruohojen raivaamisen jälkeen löysin muutaman nuhjaantuneen herneenpalon, laonneet persiljatuppaleet ja ylisuuriksi kasvaneet sitruunamelissat. Raivasin vielä hetken ja pian seisoin kasvimaani vierellä syli täynnä rikkaruohoja.

Muistin yhtäkkiä sen keväisen innostuksen, kun multa alkaa tuoksua pitkän talven jälkeen. Samalla aloin potea hirmuisen huonoa omaatuntoa siitä etten ole huolehtinut kasvimaastani. Mikäli olisin huolehtinut penkistäni, voisin nyt korjata satoa ja muistella tammipakkasilla kuivattamiani maustehia lihakeittoon ripotellessa että kylläpä olikin ihana kesä. Mutta ei. Rikkaruohot olivat imeneet voiman penkistä ja kasvu oli hiipunut.

Harmi. Oma syy.

Marionettiteatteria

Bussipysäkillä istui vanha nainen, joka tupakoi silmät sirrillään. Välillä hän sai hillittömiä yskäkohtauksia ja olin varma, että kohta hän kuukahtaa niille sijoilleen, köllähtää jalkojensa juureen syljettyyn limakasaan. Mutta ei, hän vain sytytti uuden tupakan.

Voi sitä päivää, kun aloitin tupakanpolton. Mutta minulle riittikin vain kuukausi. Mistä ihmeen syystä edes aloitin koko touhun? Ei minun ympärilläni ollut mitään sosiaalista painetta tupakoida. Joskus kyllä mietin, miltä tupakka mahtoikaan maistua tai miltä se tuntui käsissä... Enpä taida aloittaa uudestaan.
***
Eilen tapasin uusia oppilaita. Mukavaa tutustua pieniin pillipiipareihin, mutta heidän vanhempansa pelottavat. Onneksi olin harvinaisen iloisella ja puheliaalla mielellä, joten en ahdistunut liiaksi totisista isistä ja äideistä. Heidän seurassaan yritän hillitä itseni. Ruumis muuttuu marionettinukeksi ja minä itse olen ulkopuolella vain nykimässä naruista. Älytöntä.
***
Tiesittekö, että unet, joita usein luulemme painajaisiksi, ovat itseasiassa kauhukohtauksia. Varsinaiset painajaiset ovat vain epäonnistuneita unia. Kauhukohtaukset tulevat syvän unen aikana, kun taas painajaiset ovat REM-unessa.

En muista, mistä tämä tieto on peräisin. Luultavasti ”jostakinjokakodinlääkärikirjasta”, mutta tiedättepä nyt tämänkin.

Lenkkeilyhärpänen*

Harrastan taas lenkkeilyä. Viimeksi juoksin ehkä vuosi sitten. Mikäli harrastus on jotain jota tekee säännöllisesti (olkoon se vaikka kerran vuodessa), niin voidaan kai sanoa, että harrastaa.

Aluksi kävelin, koska en uskaltanut juosta. Pelkäsin saavani jonkun huonokuntoisen ihmisen kohtauksen ja uupuvani siihen paikkaan. Juoksuhalu vei pian voiton ja aloin hölkyttää. Kuulostelin ruumistani. Koska olo oli kevyt eikä kipuja tuntunut missään, kiristin vähän vauhtia.

Juoksin reilut viisi kilometriä, joista kolmisen kilometriä meni melko kevyesti. Tasaisella maastolla olisin jaksanut vielä enemmänkin, mutta koska olin Pöyliövaaralla menossa ylöspäin, hyydyin ennen kuin huomasinkaan. Hetken päästä juoksin hitaampaa kuin normaalisti kävelen. Onneksi tuli alamäki, jossa päästelinkin sitten taas täysillä. Jostain hämärästä muistikammiosta tuli mieleeni sana intervalliharjoittelu. Tekee kuulemma hyvää astmaatikolle. (Tunnen paremmin sävelten väliset intervallit, enkä yritä edes selvittää tarkemmin mitä tuo urheilussa tarkoittaa.)

Tänään onkin sitten välipäivä. Täytyy varoa ylikuntoa.

***

Onpa hyvä että kesä on lyhyt. Tyttäreni bussikortti löytyi juuri siitä samaisesta paikasta, jonne sen toukokuun viimeisenä päivänä talletin. Jos kesä olisi yhtään pidempi, olisin unohtanut piilon.

*härpänen = ei ihan kärpänen

Merkintöjä hääjuhlista

Tänä aamuna jouduin juomaan kahvini mustana. Puolikas mukillinen kahvia tarvitsee kaksi senttiä maitoa seurakseen, mutta menihän se tämän kerran ilmankin.
***
Kolme päivää Helsingissä on takana. Edellisestä reissusta onkin aikaa...vähintään kolme vuotta, koska matkoja lentokentälle ei lasketa. Useinkaan en viihdy Helsingissä, mutta tällä kertaa voin sanoa, että olisin voinut olla pidempään. Häät, joiden vuoksi sinne menin, olivat pienet ja kauniit. Kirkossa nuori pappi piti humoristisen vihkipuheen ja Herran siunauksessa hän esitteli erinomaisia laulajan taitojaan. Samettibleiserinen valokuvaajamies hiippaili äänettömästi kameroineen hääparin ja juhlaväen keskuudessa niin kirkossa kuin hääjuhlassakin.

Hääjuhlassa hauskaa riitti perinteisten puheiden merkeissä sampanjalaseja kilistellen. Toki katselimme myös tuoreen avioparin polttarikuvia ja lapsuuden parhaita otoksia. Perinteistä häälinjaa ei silti noudatettu leikkien suhteen. En muista ainuttakaan tekohauskaa leikkihetkeä. Tai sitten olin vain juuri sillä hetkellä ihailemassa kaunista merimaisemaa, vaikka kylmä pohjoistuuli kirvisteli tuimasti. Mutta tietysti olin paikalla, kun tenorikvintetti esitti hempeitä rakkauslauluja. Hyvin he lauloivat, eivätkä lainkaan mitään simppeliä ohjelmistoa. Ei minusta silti tullut edelleenkään tenorilaulun ystävää.

Vieraiden joukosta löytyy aina niitä, jotka rutisevat joka asiasta. Milloin ruoka on huonoa, ohjelma tylsää, morsiammen puku tökerö tai juhlapaikka huonosti valittu. Hyvänen aika, olisivat tyytyväisiä, että juuri heidät on haluttu kutsua pieneen juhlaan, johon vain harvat ja valitut ovat läpäisseet kutsuseulan! Näitä rutisijoita ei ilahduttanut edes ilmainen booli, eikä avoin baari. (Panin merkille, että viiden, ässää sihauttelevan tytön seurue kävi aina yhdessä ostamassa jokaiselle samanlaisen drinkin. Tiedättehän, sellaisia imelän värisiä paperivarjodrinkkejä.)

Minulla ainakin oli hauskaa ja äidin ompelema Audrey Hepburn –henkinen puku oli loistava. Lisäksi nuttura onnistui tällä kertaa niin erinomaisesti, että jopa Audrey itse olisi ollut minulle kateellinen.

Videovelho

Katselin aamulla Michel Gondryn töitä DVD:ltä. Hän on ohjannut mm. useita Björkin ja White Stripesin videoita. Myös Daft Punkin Around the World on hänen käsialaansa. Varsinainen velho alallaan. Pidän kovasti.

(White Stripesin Jack on jokseenkin pelottava mies.)
***
Nyt eilisiä lihapullia nassuun. Sitten kohti Sodankylää.

Öisiä ajatuksia

Viime yönä heräsin kello kolmen aikaan. Hiukset olivat liimaantuneet märkinä niskaan ja otsalle. Ei, en nähnyt painajaista. Olin nähnyt unta, jossa sama tapahtuma alkoi aina vain uudestaan. Herättyäni en muistanut mitä unessa oikeastaan tapahtui, se vain tapahtui uudestaan ja uudestaan. Tarina ei edennyt. Tuskallista.

Kolmen aikaan yöllä on ikävä herätä. Silloin on hankala nukahtaa uudestaan. Se on melko hyödytön ajanjakso, jos sen viettää valvoen eikä nukkuen kuten pitäisi. Siihen aikaan yöstä ajatukset ovat katkonaisia ja sinkoilevat holtittomina. Huutavat väsymystään. Tietysti olisin voinut nousta ylös, mutta jostain syystä sillä hetkellä uskoin, että jalkeilla ollessa virkistyisin liikaa. Niinpä kiedoin itseni tiiviimmin peittoon ja jäin ajattelemaan katkonaisia ajatuksia.

Ajattelin eilistä postaustani pääministerin isästä. Mieleeni muistui, että lukiossa biologian opettaja oli kutakuinkin samaa mieltä. Hänen mielestään mustien orjiksi joutuneiden on täytynyt olla tyhmiä, koska fiksuimmat eivät jääneet kiinni tai pääsivät ainakin pakenemaan. Olin niin tyrmistynyt opettajan lausumasta, että lähdin kesken tunnin pois. Aamuyön tunteina, katkonaisilla ajatuksilla ajateltuna olen edelleen samaa mieltä, kuin aina. Kuka tahansa voi olla tyhmä tai älykäs, eikä millään etnisillä merkeillä ole väliä.

Tyhmyyden ja älykkyyden määrittely ei ole yksioikoista puuhaa. Filosofisiin keskusteluihin osallistuva voi pitää itseään hyvinkin älykkäänä, mutta puusepälle sillä ei ole paskankaan väliä, jos ei osaa toteuttaa asiakkaan nuhjuisesta, lyijykynällä piirretystä kuvasta toivottua huonekalua. Toisaalta voihan filosofi olla aivan yhtä hyvin kätevä käsistään, kuin puuseppä nauttia kiivaista väittelyistä. Molemmat kuitenkin pitävät ensisijaista toimeaan järkevämpänä ja toista vain ”mukavana harrastuksena”. Mitä kukin sattuu arvostamaan. Mutta tämähän ei ole yksioikoista puuhaa, joten en yrittänyt selvittää maailman älykkyyden tilaa kolmen aikaan yöllä.
***
Tänään täytyy saada hääparin onnittelukortti valmiiksi. Luonnostelin sen eilen ja yöllä ajatellessani kaikkea, suunnittelin kuvan värityksen. Kuva-aiheeksi valitsin kaksi joutsenen näköistä lintua, jotka muistuttavat enemmänkin myyttisiä taruolentoja. Värit päätin ottaa minulle tyypilliseltä paletilta eli kaikki hempeät värit ovat pannassa. Niitä käytetään korkeintaan kontrastia tuomassa.
***
Ajattelin myös sitä, että miksi en nuku... Ja palasin taas suunnitelemaan värejä. Kuvan viimeistelyyn voisin käyttää tussia. Sillä saisi dramatiikkaa muutamiin kohtiin.

Nyt aamulla etsiskelin mustepullon ja piirustusterät valmiiksi. Ikäväkseni huomasin, että en ollut sulkenut pulloa tarpeeksi tiiviisti ja tussia oli valunut pitkin laatikon pohjaa. Se oli kovettunut mustiksi paakuiksi. Aivan kuin pikeä. Menen siivoamaan sen pois.

Mitä haluaisin tehdä, mitä teen

Haluaisin lukea Kari Enqvistin Olemisen porteilla -kirjaa. Istua tuossa sohvalla ja paneutua olemassaolon problematiikkaan välillä toisenlaisesta näkökulmasta. Jotenkin tuntuu, että tarvitsen vähän virkistystä aivoille.

Ja mitä teen? Kirjoittelen lappuja kirpputoritavaroihin. "Kahvinkeitin (toimiva), 1 e".
***

"Maailman nähdä hiekan jyväsessä
kukassa kasvin taivaan ihanuus.
Äärettömyys talletella kämmenessä
ja tuntiin sisällyttää Ikuisuus."

William Blake

Avarakatseisuutta

Minä siedän erilaisuutta ja erilaisia mielipiteitä. On hyvä, että jokainen uskaltaa sanoa asiansa ääneen. Mutta jossain se raja menee.

Kirpputorille kaikki

Päivää vaan kaikille. Tässä oli kirjoitus, jonka poistin.

Kirpputoripöytä on varattu. Yritän päästä eroon kaikesta ylimääräisestä.
***

Räplään tätä postausta nyt oikein kunnolla kun kerran aloitin. Muutama ilta sitten katsomani School of Rock oli loistava! Jack Black kuului jo aikaisemminkin top-10 listalleni, mutta kipusi nyt vielä korkeammalle sijalle kuin aikaisemmin. (Hieman myöhemmin: ups, hänhän olikin jo listan ensimmäinen.) Upea mies, muhkea.

Heikko luonne

Löin tänään hevosta, tosin perustellusti ja vain kevyesti avokämmenellä. Silti tunnen syyllisyyttä. Poikarukka oli joutunut tappeluunkin toisten hevosten kanssa. Olen pitkäpinnainen, mutta hevosen kanssa ei voi lepsuilla. (Voi, voi... yleensä huitaisu ilmaan on riittänyt, mutta nyt täytyi käydä jo iholle.) Luonteenheikkoutta, koska harmittelen asiallista kurinpalautusta. Yritän kovettaa sisimpäni ja päästä asiasta yli.
***
Kahden päivän aikana olen viihdyttänyt itseäni ajamalla 60 kilometriä pyörällä, nostelemalla puntteja ja juoksemalla metsässä henkinen pakokauhu kintereillä. Luonto kostaa, olen tulossa flunssaan.
***
Neljä päivää aikaa kerrata tanssiaskeleita. Olen jo käynyt ajatuksissa läpi kaikki osaamani tanssit. Valssi ja humppa ovat ok. Kummastakaan en erityisemmin pidä, mutta osaan ne. Polkkaa en osaa, jenkkaa kylläkin. Ehdoton suosikkini on foxtrot. Siinä tuntuu olevan loputon määrä askelvariaatioita ja lähes kaikki tanssit, jotka eivät ole selkeästi jotain edellä mainituista, taittuvat foxtrotiin. Jopa tango, jota en osaa eivätkä useimmat miehetkään. Olin kerran menossa argentiinalaisen tangon kurssille, mutta se kuihtui osanottajien vähyyteen. Tylsää, sillä ensi lauantaina olisin voinut tanssia kengät kipinöiden argentiinalaista tangoa.

Aikuinen rimpuilee

Lappsetilla on yhteistyössä eri tahojen kanssa kehitelty leikkipuisto kaikenikäisille. Minäpä lähden sitä nyt testaamaan tuonne kaupungille tyttäreni kanssa. Noissa telineissä voi kuulemma aikuinenkin kiikkua telineissä ilman häpeää, sillä telineillä on jokin tarkoitus ja tärkeä tavoite:

"Tavoitteena on, että kun hanke siirtyy ulkokentille ikääntyneet opettaisivat lapsuutensa leikkejä ja lapset puolestaan omiaan. Perimätietoa voidaan näin siirtää sukupolvelta toiselle. Älykäs leikkipaikka luo tällä tavalla kokonaan uudenlaisen kulttuurin Suomeen."

Leikkikenttä ei siis voi olla enää leikkikenttä, mikäli sitä halutaan markkinoida aikuisille.

(SmartUs on homman nimi, tässä lisätietoa sitä janoaville.)
***

Muutamaa tuntia myöhemmin.

Kävimme kentällä. Minä en ainakaan mahtunut oikein mitenkään päin tähän uuteen telineeseen. Kokeilin sellaista uutta kapeaa paloputken ja liukumäen yhdistelmää tulemalla sen pää edellä alas. Kävi kipeää. Pitäisikö siinä olla käyttöohjeet aikuisillekin? Lapset tuntuivat saavan siitä paljon enemmän iloa irti kuin minä.

Vanhanaikaisessa tangossa sen sijaan roikuin kuin apina. Tein kiepin eteen, menin itseni ja tangon alitse jolloin käteni jäivät takakenoon hankalasti. Ah mikä venytys! Sitten vain riiputin ruumistani, yritin vetää leukojakin. Kaksi sain.

Puistossa oli myös uusi keinu. Käsille oli omat muovipallukat, joista pidettiin kiinni. Kettinki ei nitissyt, vaan kiilteli uutuuttaan. Keinua lienee kehitelty, sillä siinä sai aivan mielettömät vauhdit pienellä vaivalla. Mutta yllätys! Keinusta vauhdissa hypätessä selkä oli nitkahtaa niiltä sijoiltaan; tarttumapintainen keinun istuinlauta ei meinannut päästää keinujan takapuolta istuimesta irti lainkaan. Sitten kun pääsi, oli yläruumis jo tyystin eri asennossa kuin alaruumis. Ruts.

Muut aikuiset puhuivat kännykkään, istuivat penkeillä tai seisoskelivat tympääntyneinä kentän laidalla. Aika kaukana näytti olevan tuo edellä mainittu SmartUs - tavoite todellisuudesta.

Meneehän se vapaapäivä näinkin

Klo 8 - 9.30
Pötköttelin sängyssä puoliunisena. Tuijottelin kirjahylly(j)ä ja pelkäsin vähän tulevaisuutta. Olin jälleen hikoillut yöllä.

9.30 - 10.30
Aamupalaksi maitokahvia ja paahtoleipää, jonka päällä kinkkua, juustoa, tomaattia ja tuoretta basilikaa. Kevyttä syyllisyyttä liian hyvästä aamupalasta tuntien selailin eilistä hesaria. Kyttäsin sivusilmällä vähän naapureita. Miten tuokin muka jaksaa heti maanantaiaamuna mennä potkimaan palloa pihalle poikansa kanssa? Samassa muistin ettei tuollaista ollutkaan tapahtunut koskaan aikaisemmin. Hahaa, taisipa mennä naapurin iskällä sunnuntai krapulassa ja nyt pitää hyvitellä. Tai mistäs sen tietää.

10.30 - 13.35
Järjestelin keittiön; tiskikone päälle, rätillä tahmat ja tomaattimehut pois leikkuulaudalta. Kunnianhimoinen tavoitteeni kaikkien kotimme kaappien ja laatikoiden läpikäymisestä kaatui alkuunsa, kun aloinkin yllättäen hinkuttaa vanhoja tarranjämiä tyttäreni sängystä ja kirjoituspöydästä. Kynnet verillä, fairya ja ruokaöljyä apuna käyttäen sain viimein urakan suoritettua. Oikea siivous siis jäi tekemättä, sillä siirryin jälleen keittiöön.

13.35 - 14.45
Uusia perunoita, nakkeja ja juustolla kuorrutettuja kasviksia. Ihme kyllä, improvisoimani kasvislaatikko oli hyvää! Ruoanlaittoon ja keittiön siivoamiseen (taas) meni yllättävän paljon aikaa.

14.45 - 16.15
Biojäteasian vietyäni järjestelin tavaroita paikoilleen noin vartin verran. Tässä vaiheessa päivää tyttäreni halusi kuunnella Led Zeppelin III:sta, jonka yhdessä tuumin laitoimme soimaan. Siinä sohvalla pötkötellessäni kuuntelin vähän lisää Zeppeliniä ja tuijotin olohuoneemme punaista seinää. Jossain välissä lueskelin vähän vanhoja muumeja (niitä piirrettyjä) ja hesarin kuukausiliitettä. Ja taas tuijottelin seinää. Oloni ei ollut kovin rock, mutta musiikki toimi.

16.15 - 17.00
Työmies saapui kotiin. Ehdotin, että menisimme ostamaan tulevan viikonlopun hääparille lahjaa. Ihme kyllä, työmies suostui ehdotukseeni, mutta halusi syödä ensin. Luultavasti hän ei olisi suostunut, mikäli tarjolla ei olisi ollut hyvää ruokaa. Näin se menee, vatsan kautta.

17.00 - 18.30
Lahjaostoksilla. Mielestäni löysimme oikein mukavan häälahjan ja kauniin kortin. Mieli teki jäätelöä ja jogurttia, joten kotimatkalla poikkesimme hakemassa niitä Lidlistä. Taas tuli käytyä vähän niin kuin ulkomailla.

18.30 - 19.30
Tuijottelin televisiosta eläinten olympialaisia. Hassua oli etenkin se, että kirppu hyppäsi stadionilta ulos. Niin on vahva eläin se.

19.30 - tähän saakka
Kävelin rakennusmääräysten vastaiset portaamme parvelle ja istahdin koneelle. Tässä olen edelleen. Piti vain käväistä lukaisemassa muutama blogi ja tarkistamassa tilin tilanne. Illan päätteeksi tuijottelen yhden elokuvan itsekseni. Se lienee joko seitsemän samuraita, matrixin revolution tai tunnit.

Taitavan äidin tytär

Menneenä viikonloppuna nautin auringosta, uiskentelin ja vietin muutenkin rauhallista aikaa itseni kanssa. Toivuin sukulaisista ja heinäkuun levottomuudesta. Joopa joo. Perjantaina äiti ilmoitti, että juhlakretonkini ompelu on kriisissä. Täytyy tulla sovittamaan. Käytännössä tämä tarkoitti koko viikonlopun hyvien suunnitelmien tuhraantumista. Jos ne häät eivät olisi jo viikon päästä, en olisi lähtenyt mihinkään. Kun matkustaa runsaan sadan kilometrin päähän, niin ei viitsi samantien lähteä takaisin. Ainakin yksi yö on oltava siellä. Eikä sukulaisilta voi välttyä parhaalla tahdollakaan. No, tulipahan saatua samalla tieto tulevan talven keleistä. Mummu tiesi kertoa, että lunta on luvassa paljon ja kireitä pakkasia helmikuussa. Lumi saattaa tulla jo aikaisin tänä vuonna. Nämä sääennustukset perustuvat kuunsyntymiseen, nyt käsillä olevaan säätilaan, kasvikunnan tarkkailuun ja ties mihin käen kukuntaan. Sinänsä arvostettava taito.

Nyt juhlamekon kriisi on selvitetty ja se valmistunee ensi perjantaihin mennessä. Jos minulta kysytään, niin minun mielestäni mekossa ei ollut alunperinkään mitään vikaa. Minun suunnittelema malli ja mittojen mukaan murretun violetista satiinikankaasta leikattu. Senhän pitäisi istua kuin nappi. Mutta niin vain kävi, että siinä jakkaralla seistessäni äiti pisteli saumat nuppineuloja täyteen. Eli jotain vikaa siinä kai oli. Amatöörin silmä ei vain kaikkea huomaa. Mekon neulottamisen jälkeen sen riisuminen olikin varsinainen taidenumero. Juuri mikään ei ole tympeämpää, kuin pienet pistot ympäri ruumista. Kylkiin ja ristiselkään ne tuntuvat pahimmin, eivätkä missään tapauksessa ole verrattavissa miellyttävään akupunktioon.

Vielä lähtiessäni tsemppasin äitä, että tulevissa hääjuhlissa sulhasen suvussa kukaan ei ole ammattiompelija, eivätkä he harrastelijoina yllä koskaan huipulle. Morsianta, saati hänen sukuaan, en tunne, joten sen osalta on aivan sama. On rankkaa, kun on taitavan äidin tytär.
***
Viisi päivää aikaa kerrata tanssiaskeleita.

Lainaa vain

Yleisluontoisen elämänvitutuksen laimennettua olen tuntenut oloni hyväksi. Tätä on nyt kestänyt noin kuukauden, ja vähitellen alan tottua tähän oloon. Jollain tasolla olen silti varautunut, ja näin on hyvä. "Itku pitkästä ilosta" sanonta mielessäni odottelen syksyä. Tämä lapsuudenkodissa alati hoettu sananlasku mielessä alan kai vähitellen tulevien kuukausien aikana jälleen vetäytyä omaan synkkään pienenpieneen ankeuteeni. Ensimmäisiä merkkejä on jo ilmassa.

***

Koska olen kirjoittanut jo kaksi tyttäreeni liittyvää postausta, menköön kolmaskin. Tyttäreni (9-vuotta) aikoo nimittäin muuttaa kotoa pois kuuden vuoden kuluttua.

Hänellä on selvät suunnitelmat. Ensinnäkin hän aikoo mennä yliopistoon Helsinkiin tai poliisikouluun Tampereelle. Lukio ei kuulemma kiinnosta. Asunnon on oltava "sellainen kuin L:lla", eli avara yksiö lähellä kaupungin keskustaa. Sen kalusteetkin on jo valmiiksi suunniteltu; sohvan tyttäremme ostaa meiltä viidellä eurolla, tietokoneen yhdellä. Loput tavarat "ostetaan yhdessä poikaystävän kanssa". Tyttäreni aikoo hankkia myös koiran, sellaisen "älykkään, vaikkapa dalmatialaisen" (elokuvista opittu harha).

***

Katselen tyttäreni leikkimistä pehmoleluilla ja nukkekodilla. Mielikuvitus lentää, arki muuttuu saduksi. Hankalat asiat kääntyvät tyttäreni mielessä leikin kautta tutuiksi ja turvallisiksi; "nukkekodissa on tänään näyttö, tuu äiti kattoon." Huoneet on järjestelty jälleen kerran uudelleen. Kohta on muutto edessä; lapset ovat jo siirtyneet katolle odottamaan lähtöä.

Joskus tuntuu, että haluaisin pysäyttää hetken, estää kasvun ja muutoksen.

Aamutuima

Kuka kumma herää lauantaiaamuna puoli kahdeksalta siivoamaan?

Tyttäreni huoneeseen on kerääntynyt hänen elinaikanaa melkoinen roinamäärä. Suorastaan tolkuton. Nyt hän haluaisi erotella kirpputorille menevät lelut, arkistoitavat (muistot, kuten kirjeet ja arvokkaimmat lelut) ja roskat. Viimeisen tunnin aikana roskikseen on mennyt kymmenisen selvää roskaa. Arkistoon muutama piirustus ja kortteja. Kirpputorille luovutettavaksi hän antoi peräti kolme lelua, nekin pitkällisten keskustelujen jälkeen. Loput hän haluaa vielä sittenkin säästää.

Tunti on mennyt, yksi laatikko käyty läpi. Noin sata jäljellä.

Happy Tree Friends

Tyttäreni pakotti minut katsomaan suloisia piirrettyjä. Voi tsiisus.

Hyvänolon lahjoja

Aromaterapeutti-antropologi-poronhoitajaystäväni tarjosi minulle eilen aromaterapeuttista hierontaa lähes puolentoistatunnin ajan. Nyt oloni on levollinen, selkeä ja sanalla sanoen hyvä. En tiedä vaikuttivatko olotilaani enemmän tuoksut vai se että joku ihminen antaa energiaansa ja aikaansa minulle sillä intensiteetillä kuin eilisiltana.
***
Luulin aromaterapian olevan haistelua. Että on tuoksuja ja niitä sitten nuuhkitaan. Sitten odotellaan tuleeko hyvä olo vaiko eikö. Sitä se ei ollut.

Aluksi ystäväni kyseli vointiani, avasi purnukkalaatikkonsa ja kävi läpi noin parikymmentä eri tuoksua, joita haistelin ja sen hetkisten tuntemusten mukaan valitsin noin kymmenen potentiaalista tuoksua. Laventeli tuntui vastenmieliseltä ja myöhemmin kuulin matalan verenpaineen omaavien ihmisten välttelevän sitä. Jatkoimme tuoksujen maailmassa vielä hetken ja lopulta päädyimme neljään ainesosaan:
mustapippuriin (joka on eräänlainen "juurituoksu", pitkävaikutteinen), inkivääriin, roomalaiseen kamomillaan ja linaloe-puuhun (erittäin miellyttävä). Tipat sekoitettiin neitsytoliiviöljyyn (tavallinen oli loppunut jääkaapista) ja pian hierontaöljystä leviävä tuoksu oli uskomattoman täyteläinen, yhtäaikaa maanläheinen ja henkinen. Itkettävä.

Hierontapöytä koottiin tyttäreni huoneeseen, sytytin pari kynttilää ja taustalle musiikkia. Luulin ystäväni hierovan lähinnä hartioita ja selkää, mutta sainkin kokovartalohieronnan. Yllättäen kipeimmät lihakset löytyivät kallonpohjasta päästä, molemmista käsistä kyynärpään alapuolelta, pohkeista ja pakaroista. En ole koskaan ollut hierottavana ja yllättäen koin kehoni aivan toisella tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Löysin ruumiistani lihaksia, joita en ollut ajatellut pitkään aikaan. Kuinka puolinaisesti olen elänyt?

Hieronnan jälkeen jätin öljyn iholleni ja hengittelin syvään. Menin ajoissa nukkumaan, nukuin levollisesti, joskin painajaisia katsoen. En silti herännyt kuin kahdesti normaalin kahdenkymmenen sijaan.

Olen erittäin kiitollinen ystävälleni tästä kokemuksesta.
***
Taannoin sain lahjaksi säilyketölkin avaajan ja valkosipulipuristimen. Lahjan antajat eivät halunneet antaa "hyvänolon" lahjaa (syystä jota en nyt ihan tarkalleen ymmärtänyt). Minulle nämä kaksi lahjaa silti antavat hyvän olon joka kerta kun käytän niitä. Ensinnäkin ne ovat äärimmäisen käteviä, kestäviä ja kauniita esineitä, jotka helpottavat elämääni suunnattomasti. Toisekseen joka kerta niitä käyttäessäni muistelen lahjan saamisen hetkeä ja niitä uskomattoman mukavia ihmisiä, joilta lahjan sain. Hähää, lahjanne on sittenkin "hyvänolon lahja"!

Hedonistin päiväuni

Ystäväpiirini supersinkuksi itseään tituleeraava naisihminen sanoi minulle, että seksiä taitaa olla mediassa aivan liikaa. Että siitä ei tarvitsisi puhua ihan niin paljon. Puhua niin paljon? Verrattuna mihin? En voinut olla huomaamatta, että ystäväni syyttävä sormi osoitti samalla minun jokseenkin vapaaseen tapaan puhua aiheesta.

Moralisointia kuunnellessa muistui mieleeni eräs pariskunta, jonka tunsin kuusi vuotta sitten. He asuivat yhdessä, mutta olivat tehneet lupauksen, etteivät harrastaisi seksiä ennen avioliittoa. Minkä vuoksi? Testatakseen itseään? Suurimman osan ajastaan tämä pariskunta käytti kertomalla tutuille ja tuntemattomille vakaumuksestaan. Kun tutustuin heihin, lupaus oli ensimmäisiä asioita, jonka he kertoivat itsestään: ”Hei olemme Matti ja Maija. Emme usko avioliittoa edeltävään seksiin.” Totesin vain lakonisesti, että jaa. Seksi on kuitenkin villiä hormonien leikkiä, eikä siinä ole hurskailla periaatteilla mitään sijaa. Turha siitä on numeroa tehdä, vaikka kivaahan se toki on. No, pariskunta meni sitten naimisiin ja kai he alkoivat seksin harrastamisen.

Ihminen vieraantuu luonnosta ja itsestään keksimällä kaikenlaisia rajoitteita elämäänsä. Miksi nykyinen seksuaalinen vapautuminen ylipäätään pitäisi nähdä vain negatiivisena ilmiönä? Alastomuuden tai neitsyyden mystifiointi on luonut nurinkurisen arvomaailman ja kirjoittamattoman säännöstön, joita pidetään yllä vain siksi, kun näin on aina tehty. Olisipa kiinnostavaa nähdä täysin estoton maailma, jossa jokainen eläisi täysin mielihalujensa mukaan, oli kyse sitten seksistä tai jostain muusta kuolemansynnistä. Omasta ruumistaan kun voi vapautua niin monella tapaa. Se olisi sellainen hedonistin päiväuni.

Väsymyksen vallassa

Inhoan tätä oloa ja inhoan ihmisiä jotka kirjoittavat siitä kuinka väsyneitä he kulloinkin ovat. Ei ketään oikeasti kiinnosta kenenkään väsymyksen asteet, sairaudet tai sukulaisten kuulumiset. Tätä kirjausta ei siis kannata kenenkään lukea.

En ole nukkunut kunnolla neljään yöhön. Heräilen vähän väliä yltä päältä hikisenä, vilkuilen kelloa ja tuijottelen pimeässä kirjahyllyä. Päänsärkyä on jatkunut kolme päivää. Olo on sumuinen. Silmäkulmissa vilisee ja silmiä särkee. Migreeni ei ole vielä päässyt päälle.

Reagoiko ruumiini johonkin tapahtuneeseen? Suututin kyllä vieraani viime viikolla, ja asia jäi vaivaamaan. Toisaalta, viikonloppuna tein ruumiillani kaikenlaista liikuntaan viittaavaa. Ehkä kaikki tämä johtuu lihasten jumiutumisesta. Kenties alitajuisesti jännitän tulevaa syksyä, jolloin ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen en olekaan enää opiskelija.

***
Toivottavasti en nukahda Harry Potterin uusimman ensi-illassa.

Paskiaiset

Piti tämäkin vielä nähdä ja kokea! Joutua nyt aikuisiällä lapselliseen seläntakanapuhumisjupakkaan. Kiukuttaa niin pirusti, mutta hillitsen itseni, koska en halua ottaa osaa mokomaan toimintaan. Aion kyllä vaivihkaa piikitellä näitä ihmisiä sitten kun tapaan heidät...Niin, niin, mutta minkä ihminen luonnolleen voi. Nyt olen liian kiihtynyt sanomaan asiasta yhtään järkevää sanaa.

Muuan hillastukseen liittyvä muisto

Tämä tapahtui vuonna 1987.

Olin hillastamassa isäni, äitini, veljeni ja enoni kanssa. Mukana saattoi olla myös muita, joiden läsnäoloa nyt en muista. Olin poiminut hilloja aamusta saakka, päivä alkoi hiljalleen muuttua iltapäiväksi. Vesisateen vuoksi olin pukeutunut keltaiseen sadeviittaan (joka näin sivumennen sanoen on erittäin epäkäytännöllinen hillasuolla).

Hilloja oli harvakseltaan. Noukkaisu, askeleita, hilla meni tässä välissä suuhun, noukkaisu ja kävelyä. Sankon pohja ei tuntunut millään peittyvän.

Menin tupakkitaukoa pitävän enoni luo kyselemään kuinka marjastus sujuu. No ei suju, ei. Siispä päätimme tehdä tulet.

Koska oli satanut hiljalleen koko päivän, ei kuivaa sytykettä tahtonut löytyä. Enoni ei ole mikään maailman kätevin erämies, mutta sitäkin kekseliäämpi. Aikansa etsittyään pyysi minulta palan sadeviittaa. No sehän roihahti hyvin.

Koska en erityisemmin pitänyt viitasta, annoin sen enolleni kokonaan sytykkeeksi. Saimme aikaan varsin näyttävän nuotion vesisateesta huolimatta.

Vierailu

Kummipoika tuli käymään ja toi vanhempansa mukanaan. Täytyi siivota. En ymmärrä miksi, koska nyt joudun kuitenkin siivoamaan uudestaan. Huoneet ovat täynnä lapsen kuolaa ja kämmenen jälkiä.

Poika ei vielä puhu, mutta huutaa sitäkin enemmän. Mitä siihen voi sanoa. Olen säälittävän huono pienten lasten kanssa. Kunhan hän siitä kasvaa, oppii sisäsiistiksi ja kommunikoi kutakuinkin ymmärrettävillä lauseilla, sitten minustakin voi olla hyötyä hänen seuralaisenaan. Olen usein huomaavinani, että hänen vanhempansa tuntevat sadistista mielihyvää vitsaillessaan, että jättävät pojan minulle muutamaksi päiväksi hoitoon.

Extreme-elämää

Luutunut minäni vastasi eilen puhelimeen. Äiti siellä soitteli. Yleensä hän soittaa vain mikäli hänellä on tärkeää asiaa. Eilen kyselikin muuten vain kuulumisia, höpötteli niitä näitä.

Kysyi olemmeko hillastaneet. Itse asiassa en ole hillastanut noin viiteentoista vuoteen, joten kysymys herätti kummastusta ja närkästystä; äitini ei siis tunne minua, koska jos tuntisi, ei kysyisi tuollaista! Muistot hillasuolla kykkimisestä paarmojen ja sääskien syötävänä olemisesta eivät vielä ole kultaantuneet niin paljoa, että suostuisin suolle.

Utelipa vielä olenko menossa yöttömän yön raveihin ensi viikonloppuna. En ole. En erityisesti pidä hevosista, enkä urheilusta, enkä varsinkaan niiden yhdistelmästä. En ole siis koskaan käynyt raveissa, tuskin koskaan edes suunnitellut sellaista. Ehdin jo närkästyä toisen kerran äidilleni; että kehtaa tuollaista kysyä!

Hieman myöhemmin ymmärsin olleeni kalkkis. Olen kangistunut pieniin ympyröihini, kuljen eteenpäin laput silmillä. Rakennan ennakkoluuloista ja stereotypioista muuria, jonka ylittäminen on päivä päivältä vaikeampaa. Äitini on paljon viisaampi ja avoimempi asioiden suhteen. Hän ei myöskään ole ilmiselvästikään luokitellut minua (ja perhettäni) johonkin tiettyyn karsinaan. Hänen mielestään ei ole outoa, että lähtisin raveihin. Minusta itsestäni se olisi.

***
Kaivan tänään virkistyskartan esiin. Etsin lähimmän hillasuon näköisen alueen ja suuntaan sinne viikonloppuna. Mutta ensin käyn niissä raveissa.

Näkymättömiä siteitä

Ihmettelin tovin kuinka ihmistä voi väsyttää näin kovin rentouttavan viikonlopun jälkeen.
Sitten muistin.

Lauantai meni helteisessä säässä, aamupäivä siivotessa ja loppupäivä muuttaessa. En toki muuttanut itse, vaan olin auttamassa ystäväämme mieheni kanssa. Koska tiesin jo etukäteen meneväni muuttamaan lähes tyystin organisaatiokyvytöntä ihmistä, olin orientoitunut koko asiaan rennommin kuin yleensä. Mikäli olisin ollut oma itseni, olisin vieläkin tuohtunut siitä järjestäytymättömyydestä millä ihminen voi siirtää tavaroitaan paikasta toiseen. Muistakaa te tulevat muuttajat hankkia tarpeeksi pahvilaatikoita, jätesäkkejä, ruskeaa teippiä ja sakset. Niillä pärjää jo pitkälle. Muovipusseista on usein toinen kahva rempallaan ja venynyt. No, onneksi tavaraa oli vähän, kirjoja tuskin nimeksi ja vain muutama huonekalu. Yhtäkkiä oma mahdollinen tuleva muutto alkoi tuntua valtavalta rasitukselta.

Koska lihakseni olivat vielä sunnuntaiaamuna herätessäni vetreät, päätin lähteä mattopyykille. Pyysin mieheni mukaan ja menimme oikealle matonpesulaiturialueelle. Vieressäni oli elämäntapamatonpesijä. Minulle matonpesu on juuri sitä mitä se on; mäntysuopaa (muovipullosta), hinkkausta ja puhdas matto. Viereiselle taiteiden tiedekunnassa opiskelevalle nuorelleparille matonpesu oli ilmiselvästi elämysmatka; mäntysuovan (huom. palan) hivutusta, veden olemuksesta ja matonpesun tunnelmasta nauttimista. Jokainen tavallaan. Ainakin minun mattoni ovat nyt puhtaat. Niin puhtaat etten raaski laittaa niitä lattialle.

Olemme siitä kummia ihmisiä, että teemme asioita outoihin aikoihin. Elokuussa 1997 lähdimme mieheni kanssa sieneen kolmen viikon hellejakson jälkeen. Yhtään sientä ei löytynyt, kumma kyllä. Eilen oli eräs upeimmista rantakeleistä. Ja mitä teimme? Lähdimme retkelle Napapiirin retkeilyalueelle. Kiertelimme käpyreittejä, katselimme Vaattunkikönkään vettä ja joimma kahavit. Metsän siimeksessä helteestä ei ollut haittaa, hyttysistäkin vain vähän.

Sunnuntai-illan kruunasi jalkapallo-ottelu rops-tampere united (2-0). En ollut eläissäni nähnyt elävää jalkapallo-ottelua, ja jännitin etukäteen ymmärtäisinkö pelistä mitään. Ei olisi kannattanut, sillä pystyin seuraamaan peliä kutakuinkin hyvin. Näin molemmat ropsin maalit, joista jälkimmäisen sai aikaan suorastaan maagisen yksilösuorituksen jälkeen ropsin Douglas! Intouduin hihkumaan tiukoissa paikoissa, kuohahdin paidanrepimisistä ja olettamistani epäreiluuksista. Nautin makkaraa väliajalla hyvässä seurassa. Olin yksi 1770 ihmisestä, eikä minulla ollut tippaakaan vaikeuksia valita kumpaa joukkuetta kannattaa. Hyvä Rovaniemen Palloseura! Kiitos lipusta ja elämyksestä Tommille.

Mennyt viikonloppu oli merkityksellinen. Tunnen itseni enemmän rovaniemeläiseksi kuin viikko sitten. Paikalliset ihmiset jalkapallo-ottelussa, mattolaituri, muuttoapuna oleminen ja retkeily kiinnittävät ihmistä oudoin sitein asuinpaikkaansa.

Äänet, joita kuulen

Elokuun 1. päivä kesä kääntyi syksyksi. Uskottava se on. Sää oli lämmin ja aurinko paistoi, mutta ilmassa on jo syksyn tuoksu ja tuuli puhuu syksyn kieltä. Heinäsirkkojen ja korentojen äänistä tietää syksyn olevan lähellä. Ne melskaavat kiihkeämmin, kuin muulloin. Vielä ehtii elää ennen talvea.

Meri ei ole lämmennyt koko kesänä. Eilen illalla, kello kadeksan aikaan, kävelin hyytävään veteen. Jomottava kipu jäsenissä kertoi veden olevan kylmää, mutta en välittänyt siitä. Henki salpautui jokaisella uintivedolla. Jäin paikalleni odottamaan, että vesi ei enää tuntuisi niin kylmältä. Tunsin, kuinka veri pakeni sisäelimien ympärille. Hetki vielä ja iho muuttuisi sinertäväksi. Oli pakko luovuttaa.