Yöllisiä heräämisiä

Toisinaan tuntuu aamulla herätessä kuin olisin nukkunut putkeen monta erillistä yötä. Viime yö oli juuri sellainen, kolme yötä samassa paketissa.

Ensimmäinen vaihe meni horroksessa. Sillä hetkellä kun kuulee vierustoverin jo nukkuvan sikeästi alkaa hienoinen epätoivo hiihtää tajuntaan. Vajosin jonninmoiseen välimaastoon vain herätäkseni parin tunnin kuluttua ja huomatakseni etten ole vieläkään nukahtanut. Vessassa ramppaus auttoi, etenkin kun sai tuijottaa itseään peilistä pimeässä. (Jostain syystä emme ole saaneet vaihdettua kylpyhuoneemme muutama kuukausi sitten sammahtanutta lamppua vieläkään. Nyt alkaa olla jo aika pimeää.)

Hetken kekkuloituani menin jälleen makaamaan. Tällä kertaa nukahdin herätäkseni outouteen. Molemmat käteni olivat puutuneet. Ikävää on yrittää siinä yön tunteina saada tolkkua puutuneisiin jäseniin, kun järjellinen toiminta on muutenkin melkoisen sumeaa. Asennon vaihto, tuumailua ja uusi yritys.

Aamuyöllä yleensä ahdistaa. Jollei henkeä, niin sitten muuten. Nyt heräsin yksinkertaisesti pahaan mieleen. Olin äärettömän surullinen. Ehkä olin nähnyt epäonnistuneita unia tai muistamattomia painajaisia (oletettavasti Matti Nykäsestä, onneksi en muista.) Kenties yritykseni tukahduttaa muutto-, remontti- ja tulevaisuusahdistusta purkautuu yön pimeinä hetkinä.