Jos elämä olisi

Päivitystahtini on ollut erittäin hidas, lähes olematon. Toisinaan en ole ehtinyt kirjoittamaan ja silloin kun ehkä ehtisin, en jaksa. On ollut mukavampaa katsoa televisiota.

Voisin tähän kirjoittaa sellaisen ala-astetyylisen kirjoitelman siitä, mitä olen tehnyt viime aikoina. Olen joskus tuuminut, että ala-asteen opettajallamme oli todella heikko mielikuvitus kirjoitelma-aiheiden suhteen. Saattoi hän tietysti olla vain sairaalloisen utelias. Hän halusi tietää, mitä teimme viikonloppuna, joululomalla, kesälomalla...Minusta oli jokseenkin tuskallista kirjoittaa näistä aiheista. Noin 10-vuotiaan käsityskyky ei riittänyt ymmärtämään, että antoisa ja viihdyttävä loma ei tarkoita samaa kuin puuhamaasta toiseen ryntäily tai Teneriffa. Minun kirjoitelmani sisälsivät kuvauksia puumajan rakentamisesta, onkimisesta, kivenkoloista, hiihtämisestä, lehmän poikimisesta, vasikoiden hoitamisesta ja hevosista. Jos oli ollut hyvä tuuri, saatoin päästä kirjoittamaan ratsastusleiristä. Muutaman kerran jopa huvipuistoista. Nimittäin joinakin vuosina järjestöaktiivivanhempien kesäretket olivat suuntautuneet otollisille paikkakunnille, joissa lapsille oli järjestetty omaa ohjelmaa eli huvipuistovierailu.

Olen minä tehnyt jotain näiden kolmen viikon aikana. En vain katsellut televisiota. Olen harjoitellut tulevan viikon keikkoja varten, viettänyt äidin ja hänen siskonsa syntymäpäivää, leikkinyt kummipojan kanssa kolme päivää, katsonut pari elokuvaa, joutunut puhelinhäiriköinnin kohteeksi niin pahasti, että harkitsin lähestymiskiellon hankkimista. Lisäksi olen tuntenut itseni rakastuneeksi, juossut 5-10 kilometrin lenkkejä, leikkauttanut hiukseni erilaisiksi, juonut itseni humalaan ja sammunut wc:n lattialle, nähnyt painajaisunia, joogannut selkäni kuntoon, ratsastanut, saanut hauskoja väliaikatietoja ystäväni Euroopan kiertueelta, käynyt töissä, harjoitellut kiertopotkuja ja ostanut mustat pitkävartiset saappaat, joilla ei voi kävellä, mutta ne näyttävät huikean hyvännäköisiltä jalassa.

Tänään aloitin hiihtokauden.

Suhteellista

Katsoin perjantaina nyrkkeilyä, sitä Aminin matsia. En ole koskaan seurannut lajia, vaikka Eva Wahlström on kaunis. En tiedä edes sääntöjä. Minulle oli jostain syystä yllätys, että yksi erä on niinkin lyhyt kuin se on.

Viikonloppuna kävin myös kotipuolessa. Yhden yön verran. Siinäkin ajassa ehtii hyvin kinastella äitinsä kanssa ja erän pituus on taatusti enemmän kuin kolme minuuttia. Koska en osaa säilöä mitään, paluumatkalla mukanani oli punaherukka- ja mustaherukkamehua, puolukka- ja raparperihilloa. Niin, ja tietysti sipuleita. Leipä ei enää mahtunut laukkuun. Puolimatkassa äiti vielä soitti, että hirvenlihat unohtuivat.

Elämä on

Tekstiviesti:" Sie olit mulle jumalasta seuraava!"

Niinpä.