Marionettiteatteria

Bussipysäkillä istui vanha nainen, joka tupakoi silmät sirrillään. Välillä hän sai hillittömiä yskäkohtauksia ja olin varma, että kohta hän kuukahtaa niille sijoilleen, köllähtää jalkojensa juureen syljettyyn limakasaan. Mutta ei, hän vain sytytti uuden tupakan.

Voi sitä päivää, kun aloitin tupakanpolton. Mutta minulle riittikin vain kuukausi. Mistä ihmeen syystä edes aloitin koko touhun? Ei minun ympärilläni ollut mitään sosiaalista painetta tupakoida. Joskus kyllä mietin, miltä tupakka mahtoikaan maistua tai miltä se tuntui käsissä... Enpä taida aloittaa uudestaan.
***
Eilen tapasin uusia oppilaita. Mukavaa tutustua pieniin pillipiipareihin, mutta heidän vanhempansa pelottavat. Onneksi olin harvinaisen iloisella ja puheliaalla mielellä, joten en ahdistunut liiaksi totisista isistä ja äideistä. Heidän seurassaan yritän hillitä itseni. Ruumis muuttuu marionettinukeksi ja minä itse olen ulkopuolella vain nykimässä naruista. Älytöntä.
***
Tiesittekö, että unet, joita usein luulemme painajaisiksi, ovat itseasiassa kauhukohtauksia. Varsinaiset painajaiset ovat vain epäonnistuneita unia. Kauhukohtaukset tulevat syvän unen aikana, kun taas painajaiset ovat REM-unessa.

En muista, mistä tämä tieto on peräisin. Luultavasti ”jostakinjokakodinlääkärikirjasta”, mutta tiedättepä nyt tämänkin.