25.9.07

Naama näkyviin, nääh..?

Kirjauduin facebuukkiin. Se tapahtui eilen tai toissapäivänä, ja jo nyt olen hieman kyllästynyt koko juttuun. Ajattelin, että lisäisin sinne kuvani tänään, mutta tulin toisiin ajatuksiin passikuvassa käytyäni. Näytin nimittäin kuvassa aivan rikolliselta, tai ainakin joltain kaukaiselle työleirille lähetettävältä ihmiseltä. Kuvasta puuttui vain numerosarja vierestä. Ehkä joskus, jahka saan hankittua digikameran. Tai jotain.

Taloudessamme ei ole vielä(kään) digiboksia. Kuuntelen muiden juttuja Teemalla tulleista dokumenteista ja haaveilen, että kyllä minäkin sitten ensi vuonna.