Muistiin
Kävin eilen hiihtämässä ensimmäisen kerran tälle talvelle. Lunta ei ollut metsässä juuri nimeksikään, ja ladun pohja oli edeltävien viikkojen sateiden ja suojakelien myötä muuttunut jäiseksi. Tilannetta paransi huomattavasti pari päivää sitten tuiskunnut lumi.
Luin myös loistavan kirjan, Eric-Emmanuel Schmittin Pilatuksen evankeliumin. Vasta kirjan myötä pääsin hetkeksi täydelliseen lomatunnelmaan.
Edellä mainittujen lisäksi olen katsellut pari hyvää ja viihteellistä elokuvaa, hengannut fb:ssä, siivoillut ja valmistautunut henkisesti tulevaan kevääseen. Olen myös potenut äärettömän huonoa ekologista omaatuntoa koko joulun. Toisaalta samanaikaisesti tuntenut nöyrää kiitollisuutta siitä, että saan hanasta vettä ja voin hengittää suhteellisen puhdasta ilmaa.
Yritän olla parempi ihminen tänä vuonna. Viime vuosi meni vähän persiilleen.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home