Kesä(me)ni

Minusta on jo vuosien ajan tuntunut, että syksy alkaa juhannuksesta, joten eiköhän liene aika muistella mennyttä kesää.

***
Työt alkoivat huhtikuussa. Toukokuussa paistoi aurinko muutaman päivän, oli ikään kuin olevinaan lämmintä. Tuntui melkein kesältä.
Kesäkuussa tihhuutteli ja paleli. Ei tuntunut kesältä. Heinäkuu mukamas alkaa huomenna, monilla ihmisillä lomat. Ei minulla, mutta mitäpä sen väliä, sillä eipä tuo kesäkään kovin hääviltä vaikuta. (Kuten huomaatte, muistelin heinäkuun samaan syssyyn.)

***
Kesällä 2004..
- uin kahdesti. Toisella kertaa jääkylmässä joessa, toisella ei niin kylmässä mutta tarpeeksi viileässä järvessä.
- söin yhden käsijäätelön. Salmiakki-tiikeri maultaan. Mielenkiintoinen, mutta ei kovin hyvä.
- join muutaman oluen, ja siiderin.
- istutin kesäkukkia ja yrttejä.
- nautin kerran aamukahvin pihakeinussa.

Siinäpä tärkeimmät. Vielä pitäisi käydä rannalla pötköttelemässä ainakin kerran. Kalpeuteni (eli erittäin vaalea siloinen hipiäni) ihmetyttää monia. Siinä samalla voisin syödä toisenkin käsijäätelön.

Sietokyvyn rajoilla

Kaikkea sitä nainen sietää miehiltä! Tänä aurinkoisena päivänä päätin mennä rannalle lueskelemaan kirjaa kultuurintutkimuksesta (ettei tarvitse jatkuvasti miettiä, mitä h...iä olen tekemässä). Bikinit päälle ja kirja käteen. Vajaan tunnin elämä olikin oikein rauhallista ja lokoisaa, mutta sitten rannalle ilmestyi omituinen mies. Hän kierteli ympäriinsä ja toljotteli häpeilemättä kaikkia rannalla olevia naisia. Lopulta tämä herra päätti jäädä erään tyttösen läheisyyteen ruskettamaan itseään. Niin, ja tietysti toljottamaan. Naisihmiset vaivautvat vähemmästäkin ja niinpä tyttö veti mekon päälleen ja häipyi.

Tuskin ehdin lukea sivua loppuun, kun jo huomasin, että kyseinen toljottelija oli rantautunut metrin päähän minusta. Jos olisin ollut tänään ärhäkämmällä tuulella, olisin kai sanonut muutaman sanan. Mutta jo olin saanut riittävästi aurinkoa yhdelle kerralle, joten pakkasin tavarani ja lähdin. Kotona tosin harmittelin nyhveröintiäni, koska se ei ole lainkaan minun tapaistani.

Kaikkea ei todellakaan tarvitse sietää. Viime kesänä vietimme ystäväni polttareita vesipuistossa ja vesiliukumäkeen jonottaessa muuan mies äityi puhelemaan härskejä ja kävi kiinni takamukseeni. Käsittämätöntä! Mies oli jonossa omien lastensa kanssa! Löin miestä kynsille ja kerroin muutamia totuuksia elämästä. Kerran rullaluisteluretkellä kuulin tienvarressa hengailevien työmiesten epäasiallisia kommentteja ohikulkevasta liikenteestä ja taas minulla oli sanottavaa. Luultavasti he eivät uskoneet, että kukaan kuulisi heidän puheitaan, mutta yllätyksekseen pyörsin ympäri ja karautin antamaan kolauksen miehiselle egolle. Miehet muuttuivat hetkessä säälittäviksi änkyttäjiksi.

Eihän minun tietenkään tarvitsisi kouluttaa koko maailman mieskantaa uusiksi. Joitakin asioita en vain voi sietää. Piste.

Komediakukkasia

Erään akkainlehden kolumnisti sen puki sanoiksi. Olen nimittäin joskus itsekin harmitellut sitä, että 1970-luvulla minusta ei ollut vielä silloisten tv-sarjojen seuraajaksi. Olen joutunut tyytymään uusintoihin 1980-luvulta lähtien. Vaikka Suomen kanavia moititaan jatkuvista uusinnoista, niin eivätpä ne vain uusi kovin tiuhaan näitä ”vanhoja hyviä” sarjoja. Vanhoiksi hyviksi sarjoiksi luetaan esimerkiksi Kupla, Perhe on pahin ja Taxi, jonka parissa voimme nyt viihtyä. Ruotsissa muuan kanava on jo useampana vuonna näyttänyt aamuisin vanhoja sarjoja melkoisen rupeaman. Tosin en ole heidän kanaviaan päässyt katselemaan yli vuoteen. (Miksi minusta tuntuu, että edellisten lauseiden sävy antaa ymmärtää kaiken olevan muualla paremmin kuin Suomessa...Ei sentään!)

En tiedä, onko se vain nostalgia-arvo, joka näissä sarjoissa viehättää. Toisaalta, ne ovat aikansa kuvia ja on jotenkin kiinnostavaa nähdä sen hetkisen maailman kysymyksiä ratkottavan komedian mustavalkoisissa ympyröissä. Tai sitten minä olen vain muuttunut kalkkikseksi ja taantumukselliseksi, enkä ymmärrä kaikkia näitä nykysarjojen kerrontatapoja. Nykyisistä komediasarjoista hyväksyisin listaani Frasierin, Dharman & Gregin ja Frendit. Frendeissä kyllä ärsyttää se, että kaikki morkkaavat Rossia. Hän on kuitenkin antropologi!

Ei mitään uutta

Edessäni on yllätyksellinen kesä. Talous voi olla tiukoilla, mutta kaikki kääntyy vielä paremmaksi. Järjen ääntä kannattaa kuunnella koko kesän, mutta se ei tarkoita, että olisi tylsää. Rakkautta ja erotiikkaa on tietysti luvassa...Ja sitten täytyy pysyä erossa hankalista ihmisistä.

Tällaista on astronominen kaikkeus suunnitellut minulle. Niinkuin joka kesä...

Puuhastelua

Olen ollut harvinaisen aikaansaava ja miellyttävä yksilö viime päivinä. Oikein itseäkin ihmetyttää. Töitä on tehty, kotia siivottu ja remontoitu. Syy mielenrauhaan löytyy luultavasti puutarhapuuhasteluista.

Lauantaina käänsin kasvimaan. Istutin sokeriherneitä, kynteliä, sitruunamelissaa, basilikaa, persiljaa ja oreganoa. Muista paitsi sokeriherneistä oli etukäteistaimet. Vai miksi niitä kutsutaan? Viime vuotisia ruohosipuleita oli jo muutama mätäs noussut. Ihmeen rentouttavaa ja mukavaa on möyriä mullassa.

Viikko sitten istuttelin kesäkukkia. Kullerot menivät akileijojen viereen. Koristetupakka löysi paikkansa liljojen vierestä, neilikka jäi nyt vähän syrjään. Pitäisi kai uusia koko pihapläntin pohja, koska siinä ei enää kasva oikein sammalkaan. Ehkä ensi viikolla voisi tehdä jotain tuollaista suuritöisempää.

***
Sellainen t-paita olisi kiva, jossa lukee "Liian laiska maanikoksi". Näin niitä jossain joskus mainostettavan.
Suits me, sir.

Mikäpä olisi rikkaana ollessa

Päivänä muutamana ajattelin, että ryhdyn isona ökyrikkaaksi. En kantaisi enää maailmantuskaa harteillani, enkä huolehtisi muista. Huolehtisin vain itsesäni ja omasta mukavuudesta. Minulle ei olisi mikään ongelma lähteä kuluttamaan rahaa. Se on helppoa. Aluksi tietysti sijoittaisin jonkin verran hyviin kohteisiin, mutta hankkisin myös mukavan talon, maatilan ja muutaman huvilan maailman valkoisille hiekkarannoille. Yhden ainakin Kreikkaan. Näissä asunnoissani olisi tietysti uima-altaat. Paitsi niissä ulkomaanhuviloissa, koska ne ovat merenrannalla. Niissä ovat vain poreammeet. Maatilalla satsaisin hevosurheiluun ja ryhtyisin mesenaatiksi. Joutilaana ollessa kuluttaisin aikaani matkustelemalla ja siemailisin drinkkejä edustusbileissä. Välillä aina kävisi lounaalla sijoitusasioitani hoitavan ammattilaisen kanssa ja asiantuntevana kuuntelisin neuvot odotettavissa olevista pörssinotkahduksista.

A vot.

Hevosenkakkaa lähiökuningattarille

Viikko on kohta hujahtanut ja minä kävin vasta tänään ihmisten ilmoilla. Siis muuallakin kuin postilaatikolla ja lähikaupassa. Olen elänyt niin tiiviissä symbioosissa hevosten kanssa, että myös lähikauppa sai siitä osansa. Kannoin sinne huomaamatta kengissäni melko telin hevosenkakkaa...Onneksi ei aivan ruokatiskien keskelle, mutta sisälle kuitenkin. Lähiökuningattaret nyrpistelivät neniänsä, vaikka siihen heillä ei olisi lainkaan varaa. Meinaan vain, että sen verran tuhdin hajukokoelman hekin ovat kehitelleet hiuslakan, imelän parfyymin, tupakan ja oluen aromeista.

Ja eihän hevonen edes haise pahalle, toisin kuin sika. Joskus olen käynyt sikalassa ja täytyy sanoa, että se haju salpaa hengen. Mutta minkä eläin voi ominaistuoksulleen. Näin kerran tv:stä, kun koiran trimmaaja suihkautteli käsittelyn lopuksi jotain ”hyvää tuoksua” koiran turkille. Kuvitelkaa! Minusta koiran pitää tuoksua koiralle, vaikka en siitä erityisemmin pidäkään. Joitakin tuoksuja vain sietää. Jos ei muuten, niin rahasta.

Olin vuosi sitten töissä vanhassa museorakennuksessa, jossa oli silminnähden ja hajuaistein havaittavissa jotain ylimääräistä elämää seinissä. Hometta. Työterveyslääkärit ja muut asiantuntijat toki vakuuttelivat työympäristön laadukkuutta mutta rohkenin olla toista mieltä. Jos ilma on puhdasta, se ei haise miltään, ei edes hyvin vanhoissa rakennuksissa. Töiden jälkeen en voinut kuvitellakaan meneväni muualle, kuin suoraan kotiin ja suihkuun kuuraaman itseni päästä varpaisiin. Vaatteet täytyi myös pestä, koska niihin tarttunut haju oli järkyttävä. Hengittäminen tässä rakennuksessa oli jo iltapäivisin lähes mahdotonta. Onneksi sää oli toisinaan miellyttävä ja pystyin siirtämään toimistoni ulos. Niin, että kaikkea sitä ihminen tekee rahasta.

Ei kai aivan kaikkea.

Ensimmäinen työhaastattelu ja siihen liittyvä vaatetusprobleemi

Ensi viikolla on elämäni ensimmäinen työhaastattelu. Vaikka työhistoriani on varsin mittava (ainakin ajallisesti), en ole koskaan ollut työhönottajien syynättävänä. Asiat ovat vain sillä tavalla lutviutuneet.

Nyt on vähän ikävä olo, sillä en ole vielä ehtinyt vuosittaiselle vaateostoskierrokselle tänä kesänä. Toisin sanoen joudun astelemaan haastateltavaksi kulahtaneissa rytkyissä. Onneksi olen sentään varannut tukkatohtorilta ajan huomiseksi. Josko sitä olisi vähemmän peikkomainen sitten.

Vaatevaraston täydentäminen on rasittavaa. Olen uskomattoman kranttu vaatteiden suhteen. Silti kuljen ryysyläisenä. Makuni on käsittämättömän kallis. Mutta pihi ihminen kun olen, ostan vaatteeni yleensä alennusmyynneistä ja kirppareilta. Huolin ja pidän myös ilmaisia vaatteita.

Periaatteessa olen siis siisti, huoliteltu ja tyylikäs kalliilla tavalla. Käytännössä en.

Sinisilimänen poika

Se oli sellanen tosi komia liinakko hevonen. Oikeen kiiltävä kylykinen ori. Kaviokki nii isot, että hääty koiraa pienempien olla varullaan, etteivät polokeennu kuoliaaksi. Vaikka eihä hevonen kettää tahallaan tallo. Ne on niin tarkkoja jalakoistaan.

No, tämä liinakko-ori oli oottamassa mua jo tarhan portilla. Kävin hakemasa sen ja panin sille suittet ja satulan päälle. Sitte vaan ite selekään ja menoksi. Annoin hevosen laukata ja laukata. Vauhti tais mennä itelläki jo päähän. Mäkiä ylös ja alas, välliin kokkeiltiin hypätä muutaman puunrungon yli. Vauhti on semmonen tunne, ettei sitä voi selittää. Tuntuu, että sitä vois jatkaa vaikka miten pitkään.

Mistä se ilimesty tuonne mettänreunaan? Se oli se sama sinisilimänen poika, jonka nimiä en tienny. Monesti olin kyllä nähäny sen. ”Anna, tyttö, mennä!” se huusi. Ja minähän annoin, eikä hevonenkaa pannu vastaan.

Tähdet

Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.

Edith Södergran

Aivot ovat hitaat ymmärtämään ympäristössä tapahtuvia asioita

Kesän ensimmäiset sukujuhlat takana. Käristystä ja pottuja tarjottiin, kahvia oli ja kakkukin niin kuin pitää.

Aivoni eivät ole sopeutuneet vielä kesään ja valtaisaan valoon. Tämä on joka vuosi aina yhtä hankalaa. Vai onko?

Nyt on jotain outoutta ilmassa; olen yhtä aikaa sekä energinen että suunnattoman väsynyt. Tasapainoilen tässä parhaani mukaan ja odottelen elimistöni seuraavan perässä. Kyllä se viimeistään heinäkuuhun mennessä pitäisi tasoittua.

Sairasta menoa

Lapin hulluus on sittenkin oikea sairaus, eikä vain muka hauska määritelmä innokkaille Lapin matkailijoille. On kuulema todettu, että jatkuva valoisuus kesällä on ensikertalaiselle liikaa. Aivot eivät ymmärrä, että valoisuudesta huolimatta on levättävä. Niinpä ihminen käy vuorokaudet läpeensä ylikierroksilla ja riekkuu itsensä vaikka hengiltä.

Isäni serkku tuli pari vuotta sitten Australiasta ensimmäistä kertaa Suomeen. Ukkopolo oli alkuun aivan sekaisin. Aikaero ja pitkä matka rassasivat, eikä jatkuva auringonpaiste helpottanut tilannetta. Hän ei tiennyt milloin pitää nukkua ja lopulta kun sai nukuttua hän ei herätessään ollut ollenkaan varma onko päivä vai yö.

Harmi, kun en muista, mikä tämä laadukas tietolähteeni oli. Se oli jokin lehti lääkärin vastaanoton odotustilassa. Oli mikä oli, mutta tiedättepä nyt varautua heikkopäisiin etelän sukulaisiin ja ystäviin, mikäli he näille leveyksille uskaltautuvat. Tosin matka etelästä pohjoiseen vaikuttaa jotenkin pitemmältä ja vaikeammalta, kuin toisin päin. Minä en ajattele näin, mutta olen päätellyt sen vain siitä, kun vierailukutsuistani kieltäydytään vedoten niiiiin pitkään matkaan. Kaiken lisäksi talvella on liian pimeää ja kylmää, kesällä liian valoisaa ja liikaa sääskiä...Samaan hengenvetoon he kuitenkin kutsuvat minua etelään. Junia kulkee ja lentokin kestäisi vain tunnin Helsinkiin...”Niin helppoa, tule nyt.”

Kohtelias ja kiltti, vaikka siltä ei aina näytäkään

Aina toisinaan käy niin, että kesken elokuvan tahi kirjan niissä esiintyvien ihmisten elämänkohtalo lakkaa kiinnostamasta. Mikäli noin tapahtuu kirjan aikana, minulla ei ole vaikeuksia jättää sitä kesken. Tästä on ollut puhetta aikaisemminkin. Tosin tunnen aina vähän huonoa omaatuntoa tästä.

Elokuvan katsominen on useimmiten lyhykäisempi ja kivuttomampi kokemus, joten se tulee katsottua useimmiten loppuun vaikka mielenkiinto ei siihen periaatteessa riittäisikään. Tosin hieman liian usein nukahdan epäkiinnostavien (ja miksei mielenkiintoistenkin, jos tarpeeksi väsyttää) elokuvien aikana.

Oikeassa elämässä (jollainen kuulemma joillakin on) ei voikaan noin vaan joko lopettaa olemista epäkiinnostavan ihmisen kanssa, tai nukahtaa kesken kaiken jonkun horisijan tylsien juttujen. Olisi varsin epäkohteliasta sellainen. Niinpä sitä kuuntelee kiltisti, ehkä nyökkäilee ja ainakin on olevinaan kiinnostunut.

Minä en koskaan teeskentele olevani kiinnostunut, koska en kerta kaikkiaan kykene hallitsemaan kasvojeni ilmeitä. Siksipä onkin noloa olla esittävinään jotain minkä näkee viiden kilometrin päähän vastatuuleen, ettei ole. Sen sijaan minut valtaa useinkin tunne, että seurassani oleva ihminen haluaisi paa-aaljon mieluummin olla jossain muualla, lopettaa kesken tai nukahtaa, unohtaa ja siirtyä eteenpäin.
***

Olen taas kahden vaiheilla yhden kirjan kanssa. Periaatteessa mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu, mutta täynnä ärsyttäviä ihmisiä häiritsemässä rauhaani.

Kroonikko

Diagnoosi: astma.
Elinikäinen lääkitys.

Sopeutumisvalmennukseen vuoden kuluttua. Vuoden kuluttua siksi, että ehtisin etukäteen itsekseni sopeutua ajatukseen ja näin olla valmis keskustelemaan muiden kohtalotovereiden kanssa tästä sitten kun sen aika tulee.

Onneksi ei sentään vakavampaa. Tai onhan tämäkin sitä siinä mielessä, että hoitamattomana tulee keuhkoahtauma ja kuolema. Jälkimmäinen on edessä joka tapauksessa, mutta jos saan valita, niin mielelläni jokin muu kuin tukehtumiskuolema.

Mistä tulikin mieleeni, että Magnolia on yksi lempielokuvistani. Käytyäni katsomassa sen aikoinaan elokuvissa, elokuvatoverini totesi ykskantaan sen olleen huonoin koskaan näkemänsä elokuva. Tuolloin lausahdus tuntui lähes henkilökohtaiselta loukkaukselta, sen verran paljon pidin näkemästäni. Nykyään olen paljon suvaitsevampi ihminen (tai sitten en, mutta en enää välitä), joten olkoon pitämättä, se ei minua loukkaa.
***

Hengenahdistuksesta vielä sananen. Oikea hengitys on verrattain tärkeää ihmiselle. Ahdistuessani mielellisesti ja sielullisesti, vaikutus on välitön myös hengitykseen, joka muuttuu pinnalliseksi ja katkonaiseksi. Entäpä päinvastoin? Luulisi siis syvähengityksen auttavan ahdistukseen. Vaan eipä auta.
Mieli on siis vahvempi kuin ruumis; hengen ahdistuksesta tulee hengenahdistus.

Tylsää, tylsää...

Tylsän ihmisen tylsä viikonloppu sisältää vain erittäin tylsiä asioita. Olen lukenut, mutta unohtanut lähes kaiken lukemani. Ylenmääräinen joutenolo saa mielen ja ruumiin tylsistymään. Olen kuunnellut jälleen muuatta konserttitaltiointia. Niin, taisi se olla oikein onnistunut keikka. Olen ajanut autoa.

Menneen viikonlopun vaihtelurikkaimmat hetket koin lauantain raveissa. Otin kummipoikani mukaan. Kummina olo on vakava asia, kuten olen aiemmin kertonut. Ajattelin ohjata pojan heti alkuunsa hyvien harrastusten pariin. Uhkapeliä ynnä muuta, ja tietysti jalojen eläinten ihailua.

Kuinka virkistävää voikaan olla pulahdus ja useampikin kylmään jokeen

Sauna. Leppoista oleskelua, olutta ja auringonpaistetta. Ei vaikeita ajatuksia. Oikeastaan ei ajatuksia ollenkaan. Laiturilla makoilua ja muutama sääski.

Kyllä tuota olisi vielä jaksanut muutaman päivän enemmänkin.

Mie lähen mökille

Puhun mää ja sää.
Puhumani kieli on sekoitus oulua, tamperetta ja lappia. Nuoruuden heikkona hetkenä opettelin eroon mie ja sie-murteesta. Jälkeenpäin en ole enää välittänyt opetella sitä takaisin. Nyt huomaan suustani lipsahtelevan silloin tällöin myös mietä ja sietä, mutta se ei ole tavallista. Jos se muljahtaa kieleltäni, huomaan sen heti. Eli ei ole oikein sujuvaa se.

Olisi kumma puhua lappia. Äitini puhuu h:n päälle, enkä ole oikein koskaan ymmärtänyt että miksi ihmeessä se niin tekee. "Mie olen menossa markethin, ajattelin leipasta. Tuukko sie käymhän samalla?" Noin se puhhuu. Eipä ole tainnu hän koskhan opetella puhumhan oikhen.

***
Taijanpa pittää hirviän löysän viikonlopun. Mie lähen nimittäin mökkeilemhän jonnekki kauvas. En mie ittekkään vielä tiiä oikhen että missä se tarkalhen ottaen oikein ompi, siis se mökki, mutta eikhän se huomenna jo jostaki löyvy. Häätyypi tässä alakaa kattomhan kamphet kashan. Jaa-a. Mithän sitä ihiminen oikhen tarviipi että pärijää? Saaphat ainakki, ettei jalat mäne märijäksi. Pyyhe pittää olla, jos vaikka saunothan. Ja mie varmana tiiän että se kaveri on kova saunomhan.
***

Olokaa tekki reiphaja ja käväskää vaikka kylästelemässä semmosen kaverin luona jota että ole nähäny aikhon.

Valintoja

Iltapäivällä joutessani mietiskelin valintoja. Kuinka paljon kaikki tekemäni valinnat vaikuttavat tulevaan, kuinka paljon toisten tekemät valinnat vaikuttavat minuun tai minun valinnat heihin? Jokseenkin turhauttava joutenolon hyödyntämismuoto. Kävi nimittäin ilmi, että koko elämä on pelkkää valintojen jatkumoa, jota voi aina silloin tällöin katsoa taaksepäin ja jossitella tekemisiään.

Tällä hetkellä pinnalla ovat äitini tulevan viikonlopun valinnat, jotka vaikuttavat myös minun elämääni. Koska äiti menee hummailemaan ystävättäriensä kanssa ties mihin, en voi viedä kissapoikia hänelle viikonloppuhoitoon. Tämä tietysti kariuttaa aikomukseni mennä tapaamaan tämän blogin Tuubistia. En kuitenkaan kadu kolmen vuoden takaista valintaani kissojen hankinnasta, vaikka näiden petojen ankea varhaislapsuus rajoittaa mahdollisten hoitopaikkojen määrän lähes olemattomaksi.

Pohdinpa sitäkin, että taloustieteen opiskelijana olisin jo valmistunut aikaa sitten. Olisin myös hyvin palkatussa työssä. Toisaalta, olisinko onnellisempi...Tai miksi en lähettänyt niitä Kuvataideakatemian ennakkotehtäviä silloin viisi vuotta sitten. Voisin hyvinkin olla nyt kuvataiteilija, virallisesti.

Valintojen jatkumosta huolimatta elämässä on muutamia asioita, jotka eivät ole valinnaisia mutta ne johdattelevat ihmistä aina johonkin suuntaan. Onko se hyvä vai huono, sitä en jaksanut ajatella.
***
Tänään aamulla tein valinnan siivoamisen ja esseen kirjoittamisen välillä. Tällä kertaa kallistuin siivouksen puolelle. Perusteluna käytin sitä, että hyvin suunniteltu essee on aina puoliksi tehty. Todellisuus on kuitenkin se, että kirjoittamaton essee on kirjoittamaton niin kauan, kuin blanko tietokoneennäyttö häikäisee silmiä.

Tylsä kuin tatti

Jostain ihmeen ja kumman syystä päässäni klonkkuu otsikon kolme sanaa.

Nyt voisin hyvällä omallatunnolla lähteä kotiin. Työpäivä on ohi, olin ahkera ja kuuliainen kansalainen. Hommia suunniteltu, pähkäilty ja vähän toteutettukin.

Kotona minua odottaa viileys ja villakoirat. Perhe on lomareissulla.

Siispä elän ylellisen yksinäistä eloa. Eilen kävinkin yskimässä elokuvateatterissa Troijan tahtiin, sitä ennen hikoiltuani jo toisen kerran rullaluistinten kanssa.

Olisi muuten aika kätevää, jos voisi liikkua varastoon. Tai saada muutamalla kuntoilulla kiinni menetettyjen vuosien liikkumattomuuden.

Monenmoisia huijareita

Pinserissä varoitellaan kännykkähuijareista.

Siitä tulikin mieleeni varoittaa European City Guiden toiminnasta. Seuraava varoitus on siis pienyrittäjille, yhdistyksille ja kaikille varomattomille ihmisille.

Tuhannet, jopa kymmenettuhannet, ihmiset ympäri maailman ovat tullee huijatuksi European City Guiden taholta (huom! harvinaisen huonot webbisivut).

ECG lähettää huijauksen kohteeksi joutuville tahoille aluksi lomakkeen, jossa pyydetään tarkastamaan yhteystiedot (jotka usein ovat lapussa virheelliset) ja lähettämään korjatut tiedot takaisin ECG:lle. Lappu antaa ymmärtää, että kyseessä on vain ja ainoastaan yhteystietojen korjaus tai ilmoitus. Todellisuudessa lapun toisella puolella on pienellä kirjoitettu, että kyseessä on monivuotinen sitoutuminen ilmoittamiseen ECG:n opaskirjassa. Hinnaksi mainitaan 850 euroa, mutta todellisuudessa sekin on suurempi, koska sitoumus on vähintään kolmeksi vuodeksi. Eli näin pienyrittäjä, joskus jopa kaupunki tai muu taho on tahtomattaan sitoutunut maksamaan yli 2500 euroa mitättömästä ilmoituksesta. Ja pienille ihmisille tuollaiset summathan ovat valtaisia.

Ja mistä tämä 2550 euroa siis maksetaan? Ilmoituksesta tökerösti rakennetuilla nettisivuilla, kyllä. Mutta ilmoitus tulee myös epäkäytännöllisen kokoiseen valtaisaan kirjaan, jota kukaan ei koskaan näe missään, koska huijatuksi tulevat eivät todennäköisesti kehtaa laittaa tätä "opasta" esille. Vai onko kukaan nähnyt tällaista kirjaa missään?

Huijatut huomaavat erheensä viimeistään siinä vaiheessa kun ensimmäinen 850 euron lasku tipahtaa postiluukusta. Hämmästys on varmasti suuri, sillä uhreiksi joutuneet eivät tiedä tilanneensa mitään. Useat maksavat jälkiseuraamusten pelossa, jotkut uskaltavat jättää laskun sikseen. Mikäli ei maksa, ECG alkaa lähetellä uhkauksia olemattoman "Legal Departmentin" nimissä. Todellisuudessa kukaan ei ole koskaan joutunut kohtaamaan minkäänlaisia oikeustoimia maksamatta jättämisen vuoksi, koska ECG tietää harjoittavansa huijausta ja täten olevansa heikoilla oikeudessa.

Googletuksen kautta on hankala löytää European City Guiden "virallisia" webbisivuja (paitsi jos kirjoittaa kaikki sanat yhteen). Sen sijaan vastaavilla hakusanoilla löytyy kyllä monia ECG:tä vastustavia sivuja.
Tässä muutama
Stop the European City Guide!
Stop the ECG
Action against European City Guide
Anti European City Guide jollakin oudolla kielellä. Lisää vastustavia sivustoja löytyy monilla kielillä ympäri eurooppaa.

Huijattuja näkyy olevan todella paljon.
Toivottavasti sana leviää ja ihmiset oppivat olemaan luottamatta epämääräisiin kasvottomiin tahoihin.