Sinisilimänen poika

Se oli sellanen tosi komia liinakko hevonen. Oikeen kiiltävä kylykinen ori. Kaviokki nii isot, että hääty koiraa pienempien olla varullaan, etteivät polokeennu kuoliaaksi. Vaikka eihä hevonen kettää tahallaan tallo. Ne on niin tarkkoja jalakoistaan.

No, tämä liinakko-ori oli oottamassa mua jo tarhan portilla. Kävin hakemasa sen ja panin sille suittet ja satulan päälle. Sitte vaan ite selekään ja menoksi. Annoin hevosen laukata ja laukata. Vauhti tais mennä itelläki jo päähän. Mäkiä ylös ja alas, välliin kokkeiltiin hypätä muutaman puunrungon yli. Vauhti on semmonen tunne, ettei sitä voi selittää. Tuntuu, että sitä vois jatkaa vaikka miten pitkään.

Mistä se ilimesty tuonne mettänreunaan? Se oli se sama sinisilimänen poika, jonka nimiä en tienny. Monesti olin kyllä nähäny sen. ”Anna, tyttö, mennä!” se huusi. Ja minähän annoin, eikä hevonenkaa pannu vastaan.