30.7.04

Yliannostus

Puolentoista viikon sosiaalisesti aktiivinen elämä alkaa tökkiä. Olen tottunut hiljaisuuteen, siisteyteen ja rauhaisaan elämään (jota mahtuu elämääni noin 11 kuukautta vuodesta). Toki ystävien tapaaminen on mahtavaa, juhlien järjestely kaiken vaivan arvoista ja erinäisten alkoholiannosten satunnainen kulutus hupaisaa. Mutta jossain se raja sitten tulee vastaan. Tällä erää se tuli eilen.  Nyt on pakko pitää lomaa yövieraista. (Eli te jotka suunnittelitte tänä viikonloppua yöpymistä meillä, älkää tulko. Mikäli tulette, en vastaa seurauksista.)

Kun päätin ryhtyä prinsessaksi

Lapsena kuvittelin olevani Ronja ryövärintytär. Alle kymmenen vuotiaat tytöt olivat siihen aikaan ahkeria prinsessaleikeissään. Minulle ei koskaan herunut prinsessan roolia. Korkeintaan sain olla klovni tai trubaduuri ja ainoastaan siksi, että osasin soittaa jotain piiparipilliä. Yleisin rooli minulla kuitenkin oli noita, ilkeä äitipuoli tai jokin muu pahishahmo. Koulunäytelmissäkin opettaja määräsi minut esittämään noidan roolit ja Lumikin äitipuolen kieroilut. Ainoat hyvisroolit muistan tehneeni jouluevankeliumissa paimenena ja satunäytelmässä Sampo lappalaisen äitinä.

Katkeruutta? Kuka sellaista väittää? Mutta kaikesta huolimatta, päätin omissa oloissani olla Ronja ryövärintytär. Itseasiassa Ronjahan on ryöväriprinsessa, joten asian kuninkaallinen puoli tuli hoidettua sillä. Toisekseen Ronja kokonaisuudessaan sopi minulle paljon paremmin, kuin se Lumikki, joka joskus luulin halunneeni olla. Kaikista parasta koko asiassa oli se, että kukaan muu ystävistäni ei kaivannut Ronjan rooliin.

Taustatietoja Ronjana olemiseen hankin luonnollisesti lukemalla kyseistä kirjaa ja katsomalla elokuvan useampaan kertaan. Lähimetsiin suunnittelin valtakuntani ja rakensin joutilaista laudanpätkistä sekä oksista hienon linnan (todellisuudessa se näytti säälittävältä majalta, mutta tässähän ei ollut kyse siitä, vaan mielikuvituksesta). Birkin osaan sain houkuteltua vuotta vanhemman serkkupoikani, joka ei muiden poikien läsnäollessa olisi lähtenyt mukaan ”hullun serkkunsa ääliömäisyyksiin”. Muuhun ryövärijoukkoon hyväksyttiin kaikki myötämieliset kissat ja koirat, jos ihmislapsia ei ollut tarpeeksi käsillä. Eikä yleensä ollut.
***
Näin jälkeenpäin, keittiöpsykologisesti tarkasteltuna, tuo kirja on vaikuttanut elämääni paljon. Ainakin se on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen. Olen raastanut taas sisimpäni julkisesti esille, joten syvempi analyysi jääköön viisaammille.

(Täytyy muuten lukea Ronja taas uudelleen.)

29.7.04

Päivän tunnelmabiisi

Maija Vilkkumaa: Väärin (2003)

28.7.04

Tämä nyt ei liity yhtään mihinkään

Suomen missit kautta aikain.
 
Sivulta sattui silmiini vuosi 1960, jolloin "tuomaristo päätti että Nurmi (edellisen vuoden voittaja) saa jatkaa Miss Suomena, sillä tuomariston mielestä missikisojen taso oli liian alhainen".
 
Hieman säälittää heitä jotka kisoihin tuolloin osallistuivat.
Mutta vain hieman.

Ei mitään salattavaa

Viikonlopun mökkilukemistoni koostui perinteisestä materiaalista eli noin kaksikymmentä vuotta vanhoista lehdistä. Kodin Kuvalehden (vuoden 1980 numerot) senssipalsta muistutti nykynäkemyksen mukaan enemmänkin työpaikkailmoittelua kuin ihmissuhteenetsintää. Isäntä Kainuusta etsi emäntää, ”aluksi koeajalle ja katsotaan sitten onnistuuko pitempi suhde”. Vaatimuksina oli 20 - 35-vuoden ikä ja ehdoton kiinnostus maatilan töihin. Toinen poikamies haki vaimoa tositarkoituksella ja ilmoituksensa lopussa kertoi,  ”asun äidin kanssa”.

Mahtoikohan näitä miehiä onnistaa...Toisaalta ilahduttaa tällainen suorasukaisuus. Mitäpä turhia lörpöttelemään, jos päämäärä on kuitenkin tiedossa. Kainuulainen isäntä oli kaikessa karuudessaan ja kylmäkiskoisuudessaan vakuuttava, mutta tuo ”äidin kanssa asuva” hieman huolestutti... Tietysti joku on voinut saada hänestä sopivasti koulutettavan yksilön itselleen. 

Naisen elämää

Taannoin kävin äidin luona ja samalla siivosin entisen huoneeni laatikoita kaikenlaisesta ylimääräisestä romppeesta. Sieltä löytyi kaikenlaista huvittavaa tavaraa, mutta mielenkiintoisimmaksi ja säilyttämisenarvoiseksi osoittautui kirjeenvaihtoni. Kirjeitä oli näköjään kulkenut ympäri maailmaa. Eniten kirjoittelin Itävaltaan. Siellä oli minua muutaman vuoden vanhempi nuorukainen. Kirjeemme kulkivat vähintään parin viikon välein ja minimipituus kirjeellä näyttää olleen viisi sivua (paperin molemmin puolin kirjoitettuna). Muistan, että koskaan en saanut häneltä tylsää kirjettä. Lähettelimme toisillemme myös piirroksia ja pieniä lahjoja. Harmillista, että ystävyys päättyi. Viimeisimmät kirjeet ovat vuodelta 1998.

Sotia on aloitettu naisten vuoksi, mutta myös ystävyyssuhteita on unohdettu samasta syystä. Minulla ja itävaltalaisella nuorukaisella oli tapana kutsua toisiamme erilaisilla lempinimillä. Minä olin hänelle esimerkiksi ”Sweet” tai jotain muuta imelää. En tarkalleen muista, mistä tämä sai alkunsa, mutta se oli sellainen meidän keskinen hauskuus. Ja kaikki vain ystävyyden merkeissä. Nuorukaisen tyttöystävä oli löytänyt keskeneräisen kirjeen minulle, puhelinnumeroni,valokuvia... Siitä alkoi minun ja nuorukaisen ystävyyden alamäki.

Naiset ovat hankalia ihmisiä.

27.7.04

Tahmeudesta

Lämmin sääkö tämän tekee vai mistä tämä kaikki tahmeus tulee?

On tahmea näppis, ja hiiri tuossa vieressä. Syyllisiä ovat pienet ipanat, jotka ensin syövät pehmeitä juttuja, tunkevat sormensa kummiin koloihin ja tahmaisilla tassuillaan sotkevat näytön, tv-ruudun, kaikki ikkunat ja peilit, ovenpielet ja lasit. (Kaikkein pahin on tahmea lattia, sellainen johon sukat tarttuvat. Se tarkoittaa sitä, että siihen samaiseen kohtaan tarttuu kohta karvoja, pölyä, hyönteisten raatoja ja ties mitä ällöttävyyksiä.)

Aikuisetkin voivat olla tahmeita. Eri tavalla sotkuisia, mutta kuitenkin. Ajatus on tahmea, toiminta takkuaa. Tietty terävyys katoaa kuumuuden ja valvottujen öiden vuoksi, tunteet lelluvat tahmeina. On hiki.
***
Huomenna on siivouspäivä. Luutu kauniiseen käteen, vahvaa pesuainetta ja tavallista enemmän aikaa.
***
Nyt olen. Mietin kuinka hyvien ystävien tapaaminen on valtava sijoitus tulevaa varten. Annan ajatusten virrata ja pikku hiljaa pehmein liikkein kaikki siirtyy arvokkaiksi muistoiksi. Siellä vaalin niitä, säästelen talveksi, voimakoteloiksi pimeisiin kausiin.

Päivän sana

Tunne sääliä niitä kohtaan,
jotka sammuttavat tulen
ja kuvittelevat olevansa rauhassa

Tee heidät rauhattomiksi
ihanuuksia enteilevällä
hymyllä

T. Taberman

26.7.04

Sulkapuuhka

Ankeutta: Lounaaksi sienisalaattia, suoraan purkista. Sadesää. Ostin sisustuslehden, vaikka sen lukeminen panee vain ärsyttämään. Eihän minulla ole mitään kotia, jossa voisin siirtää seiniä tai edes tapetoida niitä. Olen varma, että osaisin molemmat toimenpiteet. Humanisti osaa lukea ohjeita. Oikeastaan sisustuslehdet esittelevät kaikesta vain tylsimmät ideat. Eivät käy minulle. Olen hermostuttava ihminen.

Iloa: Löysin kirpputorilta mustan sulkapuuhkan. Tämä kuittaa kaiken edellä kirjoitetun ankeuden.

Kohtaamisia ja eroja

Vihdoinkin kotona. Tein kierroksen Rovaniemen kautta Keski-Suomeen ja takaisin tänne. Eilen kissojenhakumatkalla jouduin vielä hirvikolarin silminnäkijäksi. Kukaan ei loukkaantunut, paitsi hirvi, joka jouduttiin ampumaan. Hirvivaroitusmerkit teiden varsilla eivät todellakaan ole vain sattumaa.
***
Viikonloppuna olen uinut, uinut ja taas uinut. Yöllä tyyni vedenpinta ja nouseva usva puhuttelevat. Vedessä olen yksin. Sukelsin mustaan veteen ja saunalla iloisesti rupattelevien naisten äänet häipyivät olemattomiin. Kelluin selälläni ja tuijotteli hämärtyvää yötaivasta, vedenääni humisi pääni sisällä. Huomaamaton virta vei minua eteenpäin. Järven pohjasta kurottelevat kasvit kiertyivät käsivarsiin ja reisiin ohjaillen minua aina vain kauemmas järven selälle. En kuullut enää ketään.
***
Muistettavaa:
- Nykyaikaiset taskulamput eivät vedä vertoja kunnon öljylampulle.
- Ihmiset voivat paremmin, jos vain uivat ja saunovat tarpeeksi.
- Sammakkoyhdyskunnan keskelle ei kannata mennä avojaloin.
- Rantasaunassa kylpevän ei kannata olla liian häveliäs saati kursaileva. Ulkomaalaiselle veneilijälle on hyvä antaa kokemuksia suomalaisesta saunakulttuurista.

25.7.04

Juhlimiset on nyt sitten tältä kesältä juhlittu

Toivottavasti edes jollakulla oli yhtä mieleenpainuva ja mukava päivä kuin minulla.
Kiitos kaikille.
***
Nukuin 2,5 tuntia, jonka vuoksi sanat ovat vielä hieman hukassa. Nyt hieman ruumiillista toimintaa (siivousta) ja rentoa oleskelua.

 

22.7.04

Vanha ei jaksa enää

Muistiinpantava.

Olen aivan liian vanha riekkumaan baarissa, tanssimaan montaa tuntia ja menemään nukkumaan aamulla. Kivaa silti oli, kiitos Inkalle ja muulle seurueelle. Tästedes on rauhoituttava, elimistöni ei pidä myrkytystiloista.

Taidan siis siirtyä kutomaan sukkaa ja katsomaan tv-visailuja. Voisinpa hommata vielä kävelysauvat ja terveellistyttää elämää myös syömisten suhteen (näkkileipää ja suolakurkkua, viiliä silloin tällöin). Siitäpä syntyisi vähitellen tasainen hyvä elämä, jota ei horjuttaisi mikään ulko- tahi sisäpuolinen taho.

21.7.04

Tyhmä ei opi

Tyhmyydestä ei voi syyttää muita, kuin itseään. Lähteä nyt juoksemaan mustat vaatteet päällä auringonpaisteessa, tuulettomassa + 24 asteen lämmössä ja vieläpä pitkin vasta päällystettyä, mustaa asfalttitietä. Hikihän siinä hommassa tulee.
***
Minusta on kiva saada kesäsin hieman väriä ihoon, joten nokkelana tyttönä laitoin bikinit päälle ja menin perkaamaan heinittyneitä ruusupensaita. Eikä tyhmä opi kerrasta. Seuraavana päivänä hain viikatteen ja aioin niittää hyvän siivun heinäryteikköä. Taas laitoin ne bikinit päälle, mutta eipä tullut heti mieleen inhat paarmat, joiden siestaa menin häiritsemään.
***
Seisoin viikatteen kanssa keskellä ohrapeltoa. Ajattelin vain, että jestas, jos minun pitäisi tämä yksin niittää parin kuukauden päästä. Onneksi ei tarvitse. Puimuri tulee ja nielaiseen teräksiseen nieluunsa jyvät ja kakkii oljen pellolle. Niitä samoja peltoja pappa on niittänyt muutamaan kertaan. Yksin, mutta ei tyhmyyttään.

20.7.04

Juhlat, Ranua ja kesäkelkkarata

Lauantaina juhlitaan! Asianosaisille on asiasta tiedotettu ja juhlajärjestelyt aloitettu; leivottu on ja juotavaa ostettu. Juhlapaikka varattu, ja yösijat niitä tarvitseville. Musiikkia valittiin eilen, valoja säädetty tänään. Kyllä kelpaa.
 
Inka (mokoma) ei pääse juhliin, mutta onneksi näemme huomenna. Käymme katselemassa tänä kesänä paljon puheena ollutta Ranuan eläinpuistoa.  Ranuan suunnalta löytyy myös japanitalo. Kenties  sielläkin tulee piipahdettua, mikäli matkaseurue ei väsytä itseään tyystin eläinpuistossa.
 
***
Tänään illalla käymme tyttöjen (tyttäreni ja hänen serkkunsa = sekoserkukset, taukoamatonta 9-vuotiaiden tyttöjen puhetta ja liikettä) kanssa kesäkelkkaradalla Ounasvaaralla. Pari vuotta sitten laskin radan, eikä se kovin kummoinen ollut. Rahastusta tyhjällä, tekisi mieleni sanoa.
***
 
Mutta mitä on tapahtunut tommipommille?
 

19.7.04

"Suuren eron tekee kyllä se, pakkastako on vai suhteellisen lämmintäkö ilma"

Otsakkeen lainaus on peräisin "Metsänkäyttö-oppi" -kirjasta vuodelta 1922. Samaisessa teoksessa kerrotaan, että "kun puut ovat suuren tilan ottavia, raskaita esineitä, niin kävisi niiden kuljettaminen maitse pitempien matkojen päähän miltei mahdottomaksi." Niin se uittokin loppui 1991, ja ainakin minua hymyilyttää tuo puiden rinnastaminen esineisiin.
(Pienet ovat elämäni ilot.)
 
***
En erityisemmin pidä kylpylöistä. Talvella kylmyyden keskellä on toisinaan mukava lillua porealtaassa tai seisoskella niska kenottaen vesisuihkun alla, ja höyrysaunassakin on mukavaa kun tietää että ulkona paukkuu pakkanen.
 
Mutta keskellä kesää kylpylöinti on typerää.
 
Tulin luvanneeksi tyttärelleni kylpyläkäynnin viikonlopuksi, joten löysin itseni Oulun Edenistä lauantaina. Jotenkin virheellisesti kuvittelin meidän olevan siellä yksiksemme, sillä kuka hullu nyt kauniina kesäpäivänä kylpylään tulee. Väärin. Altaissa polskutteli ihmisiä niin paljon ettei sekaan sopinut. Kerran löysin yhden tyhjän porealtaan, istuskelin siellä viisi sekuntia, jonka jälkeen altaan valtasi ympärysmitaltaan 170 cm nainen kolmen poikansa kanssa. Siirryin toiseen, sama homma. Ei hetken rauhaa. Niinpä siiryin saunaosaston suomalaiseen saunaan. Olo oli kuin uimahallissa.
 
Uiminen sinänsä on mukavaa, kunhan vesi on puhdasta ja tilaa runsaasti. Lähes tyhjässä uimahallissa uiskentelu on yhtä rentouttavaa kuin täydessä hallissa rimpuilu rasittavaa.
 

18.7.04

Positiivista puhetta kuolemasta

Viimeisen kuuden vuoden aikana olen aina yllättynyt 17. heinäkuuta. En ole koskaan muistanut erityisemmin isäni kuolinpäivää. En ole vienyt kukkia haudalle juuri kyseisenä päivänä tai harrastanut mitään muitakaan rituaaleja. Käyn siellä silloin, kun siltä tuntuu. En ole surrut vain tuota yhtä heinäkuun päivää. Taas eilen tulin yllätetyksi. Tätini soitti ja itku kurkussa voivotteli ”tätä surunpäivää”. Minulla kesti hiukan ennen kuin tajusin, mikä surku tässä nyt on, aurinko paistoi ja oli muutenkin mukavaa.
 
On kummallista, että juuri tuona päivänä monet kaukaisiksikin jääneet serkut ottavat yhteyttä. En tiedä, omatuntoaanko lie paikkaavat, kun eivät aikanaan pitäneet setäänsä tarpeeksi yhteyttä. Onhan se  hieman ristiriitaista, kun itse en välttämättä ole tippaakaan surutuulella 17. heinäkuuta ja sitten joku soittaa itkussaan. No, tietysti tunnen hetkellistä syyllisyyttä, kun en itse vollota tuskissani juuri silloin. Huvittavinta on, että näiden puhelujen aikana roolit yleensä kääntyvät toisinpäin, kuin ehkä alunperin olisi ollut tarkoitus. Minusta tulee lohduttaja, vaikka soittaja oli ehkä näennäisesti halunnut soittaa minulle myötäelävän puhelun.
***
Eilen kävin kyllä hautausmaalla, mutta en siis sillä, missä isäni on. Mummun kanssa perkasimme sukuhaudan kukkapenkkiä ja lopuksi vielä kiersimme koko hautausmaan. Joskus ihmettelin, miksi vanhat ihmiset haluavat kuljeskella hautausmailla, mutta eilen taas totesin, että se on oikein mielenkiintoista. Mummu tunsi tai tiesi melkein jokaisesta haudatusta jotakin. Kuulin mielenkiintoisia ja traagisia ihmiskohtaloita. Joku oli kuollut puukkoon, toinen työmaalle ja taas oli joku, joka oli kuollut puukosta, koska oli kostanut edellisen tapon...oli yksinhuoltajaäitejä, jotka olivat nääntyneet taakkansa alle, ökyisäntiä ja emäntiä, jotka olivat eläessään olleet niin ollakseen (”vaan ilman mittään tuonnekki joutuvat” sanoi mummu).
 
Näin se elämä menee.

16.7.04

Puhuminen

Toisinaan lyhessä aikaa saa selville liikaa toisen elämästä. Näin kävi eilen kopiointiliikkeessä, jossa liikkeen pitäjä jostain kumman syystä avautui minulle (satunnaiselle asiakkaalle) tarpeettomalla tavalla. Vaivaannuttavaa on sellainen, että yhtäkkiä kertoo asioitaan noin vain. Varoittaisi edes etukäteen. Nyt tiedän jotain jota en haluaisi tietää. Ihmisellä tulisi olla oikeus päättää mitä tietoja hankkii ja olla pakottamatta tietämään muuta.
 
Puhuminen on raskasta. Ensin pitää muka ajatella jotain viisasta sanottavaa, sitten epäonnistuu siinä ja niinpä höpöttelee niitä näitä. Siinä sivussa paljastaa liikaa itsestään ja suunnattomasta typeryydestään. Näin ainakin minulla käy. Näin kävi myös kopiointiliikkeen ihmiselle. Kumma tarve.
 
Yhdennettätoista avioliittovuotta käyskennellessä puhuttavaa riittää elämänkumppanin kanssa edelleen. Uuden jutun kuuleminen jaksaa aina hämmästyttää, sillä luulin viimeisenkin tarinan tulleen kerrotuksi jo noin vuonna 1998. Joskus mieheni sanoo ääneen "tämä oli se viimeinen juttu". Silti niitä riittää edelleen.

 
***
Pidän kovasti Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta - elokuvasta. Katsokaa. 

15.7.04

Eliksiirinsä kullakin

Olen jälleen saanut elämäneliksiiriä ja palannut hetkeksi hurmokselliseen faniuteen. Eilinen Spiderman 2 ja erityisesti Tobey Maguire on minut tähän tilaan saattanut. Jos minulla olisi tytär, niin Tobey olisi malliesimerkki hyvästä vävyehdokkaasta. Mutta kun ei ole tytärtä, niin samapa tuo. Voin pitää Tobeyn itselläni...malliesimerkkinä.

14.7.04

Purnukat vinossa pinossa

Mieheni mukaan minulla on naiseksi harvinaisen sekalainen henkilökohtaisten hygienitavaroiden säilytystyyli. Kuinka niin? Tiedän tarkalleen mistä löydän kulloinkin tarvitsemaani. Toisin sanoen onko sillä niin väliä ovatko tavarat siisteissä riveissä, kunhan ne löytyvät? Ja millä ihmeellä mieheni voi tehdä moisen yleistyksen, sillä tietääkseni hänellä ei juuri ole pitkäaikaista kokemusta naisten kanssa asumisesta (itseni lisäksi). Että äitinsä tapaan säilyttää muotovaahtoa ja naamarasvaa siististi vierekkäin hän vertauksensa pohjaa, hä?

Mieheni pitää hyllynsä järjestyksessä. Ainakin levy- ja kirjahyllyt. Silti hänellä on joka päivä monta kertaa hukassa niin lompakko, avaimet kuin kännykkäkin. Toisaalta tunnustusta annettakoon siitä, että levyt löytyvät juuri niiltä paikoilta joissa niiden kuuluukin olla.

Vieläkin harmittaa eräs puolentoista vuoden takainen tapaus. Säilytän siivouskomerossa siivousvälineiden lisäksi lähes kaiken muunkin yleisen huushollaamiseen, askarteluun ja näpertelyyn soveltuvan tavaran. Kaappi näytti kieltämättä epäsiistiltä, mutta löysin sieltä aina tarvitsemani yhdellä käden ojennuksella. Puolitoista vuotta sitten mieheni tuskastui sotkuun ja pyysi minua siivoamaan kaapin. Lopulta tein sen (lievästi turhautuneena ja vihaisena, sillä se ei ollut mielestäni erityisen sotkuinen), enkä ole enää koskaan löytänyt mitään tarvitsemaani. En enää muistanut mihin siivosin rautalangan, kuviosakset, liidut ja hiilet.

***

Mikäli tulee muutto eteen, olisi taas hieman remontoitava (koko huoneisto). Onneksi on tapettitalo laajoine sivustoineen. Jotenkin tuntuu, että haluaisin jotain 1950-luvulta olevaa seinille, sillä talo on rakennettu 1947. Esimerkiksi tämä on aika kiva, kuten myös Kaipiaisen Kiurujen yö. Onneksi meille piheille on tarjolla myös edullisia vaihtoehtoja, joista esimerkiksi keltainen Atomi voisi piristää keittiötä.

Lisää mukavia, mutta aivan hirmuisen kalliita tapetteja tarjoaa Wanhat konstit.

Tapetointiin voisin vaikka hurahtaa.

13.7.04

Sivistyksen tällä puolen

Matkailu avartaa, mutta kotikoloa ja omaa tyynyä ei voita mikään. Sivistyksen pariin palatessa on outoa tottua nukkumaan jälleen sängyssä, lakanoissa. Kova retkipatja, viileät yöt ja makuupussin turvallinen lämpö olivat oikeastaan mukavia. Kaikkeen tottuu. Viihdyin, vaikka minulle puhuttiin taas englantia ja joku asennevammainen haistatteli ohiajavasta autosta sormimerkein. Kuitenkaan en törmännyt edes karhuun.
***
Äiti soitteli, että siellä kylällä olivat nähneet karhun. Taas. Tämä oli niin rohkea yksilö, että oli keskellä kirkasta päivää tassutellut tiellä välittämättä autoista tai ihmisistä.

Siellä on aina majaillut yksi tai kaksi karhua. Minä törmäsin karhuun ensimmäisen kerran 8-vuotiaana koulumatkalla. Koulukyyti jätti kakarat kilometrin päähän kotoa. Tällä kertaa jäin yksin kävelemään, koska muita ei tullut. 8-vuotiaana tuo metsäinen kilometrin matka tietysti kesti jonkin aikaa, koska kaikki mahdolliset onkalot ja ojanpohjat täytyi tutkia. Hetken kiviä kerättyäni nousin ylös ja katsoin metsään. Siinä muutaman kymmenen metrin päässä seisoi karhu. Seisoi vain ja tuijotti. Olisi tehnyt mieli juosta, mutta metsästäjä isäni oli monta kertaa sanonut, että ei saa lähteä juoksemaan, jos tapaa karhun. Päässä takoi vain, että ”ei saa juosta, ei saa juosta”, vaikka tuskin rivakka kävelyni oli enää kaukana juoksusta.

Sitten menikin monta vuotta, etten nähnyt enkä edes kuullut karhua. Seuraavan kerran olin karhun kanssa tekemisissä silloin, kun menin kerhotädin ominaisuudessa kakaralauman kanssa metsäretkelle makkaranpaistoon. Tämän kertainen karhu oli tunnetusti ärhäkänpuoleinen. Se oli hätyytellyt metsästäjiä ja kävi häikäilemättömästi syömässä viljapelloilla ja perunamailla. Nyt se kuitenkin tyytyi möyryämään kaukana. Luultavasti parisenkymmentä huutavaa olentoa on jopa väkivahvalle karhulle liikaa...

12.7.04

Tytöttelyä, osa II

Sisäinen naiseni koki jälleen kolauksen; tytöttely jatkui tänään. Tällä kertaa en ollut tekemässä nappikauppaa, vaan asunnonvälitysliikkeessä. Halusin omin silmin todistaa mieheni allekirjoittavan tulevan asuntomme tarjouksen, jonka itse olin jo kotona etukäteen allekirjoittanut. Tämä oli vain ylimääräinen varotoimenpide jolla yritän olla tulematta yllätetyksi ja huomata kohta olevani asunnon yksinhuoltaja. Ilmaisin aatelmani ääneen välittäjällekin. Miekkonen totesi naurahtaen että "kyllä tuollainen tyttö aina miehen asunnonmaksajaksi löytää."

Eipä muuta kuin lehti-ilmoitusta väsäämään: "Kolmekymppinen tunteilla elävä loogiseen ajatteluun kykenemätön teiniangstia poteva pikkurouva etsii asunnolleen maksajaa. Lupaan niuhottaa, käyttäytyä tarpeen tullen akkamaisesti ja kettuilla sopivasti. Vastapalveluksia rahamiehen on turha kerjätä."

***

Aamupäivä meni teollisuusalueella. Maksoin 180 euroa automme eturenkaista. Nyt yritän olla ajattelematta koko asiaa, sillä oikeasti hirvittää tuollaisen summan syytäminen renkaisiin. Onneksi suuri huolto sentään siirtyi kymmenentuhannen kilometrin päähän.

Tätäkö tämä nyt on? Renkaiden vaihtoa ja huoltovälien tarkistusta? Yllättävän vaikeita asioita sovitettavaksi omaan suppeaan maailmankuvaan. Jollei olisi kesä, ahdistaisi. Auringonvalo pehmentää.

11.7.04

Olutta kohtuudella

Olut oli eilen maistuvaa, kuten myös ruoka. Musiikillinen anti parani iltaa kohden, eikä seurassakaan ollut moitteen sijaa.

Enkä puhu nyt sukujuhlasta.

Näin auringon paistavan keittiöömme aamulla kello 4.47. Valo oli kirkas ja kovin kaunis. Olen ilmeisesti harvoin tuohon aikaan hereillä, sillä vaikutuin valosta pitkäksi aikaa.

Tällä hetkellä haaveilen peiton suomasta lämmöstä ja unesta.

Ja vapaapäivästä.

9.7.04

Avoin kirja

Joistain ihmisistä sanotaan, että heitä voi lukea kuin avointa kirjaa. Olisihan se niin helppoa, jos itsekin osaisi lukea itseä noin vain, että "jaahas, tällä tuulella tänään, näkeehän sen jo naamasta."

Ei. Pitää kuulostella ja tunnustella, että mikähän mieli tänään on. Sitten kun sitä luulee olevansa hyvällä tuulella, niin kuinka ollakaan; yksi väärä sana väärältä ihmiseltä ja niin tulee paha olo vaikka ei yhtään jaksaisi edes välittää. Voi tätä yletöntä herkkyyttä. Irti tämmöisestä pitäisi päästä.

***

Huomisiin sukujuhliin olen vielä täysin valmistautumaton. Jollain tasolla ymmärrän vanhojen ihmisten intoa järjestää tapaamisia kaukaisten sukulaisten kesken, mutta henkilökohtaisesti sukulaisuussuhteiden vaaliminen on elämäni tekemisten listalla (mikäli sellaisen laatisin) häntäpäässä.

6.7.04

Epävakaista

En pysy enää yhtään kärryillä elämässäni. Johtuukohan se siitä, että päivät ovat niin toistensa kaltaisia vaiko siitä että minulla on oikeasti tekemistä fyysisessä todellisuudessa, jolloin en ehdi enää ajatella muuta kuin arkipäiväisyyksiä?

Oli miten oli, sain eilen kehnoa kohtelua puutavaraliikkeessä. Menin ostamaa listoja lattiaan, kattoon, ikkunaan ja oveen. Kaikki oli mielessäni ja paperilla suunniteltu, tiesin tarkkaan montako jiirimetriä kutakin tarvitsen. Myyjille olin ilmaa kunnes nykäisin erästä hihasta. Sen jälkeen olin "tyttö".

"Mitäs tytölle saisi olla?"

Listat jäivät kauppaan, vaikka myyjä tuskin tarkoitti sanomaansa pahalla. Joku voisi kai ottaa sen jopa kohteliaisuuksena. Mutta jos olen oikealla asialla oikeassa kaupassa, tytöttely vie pohjan koko kaupankäynnin asiallisuudelta. Olen sentään maksava asiakas siinä missä kaikki miehetkin. Eikä ainakaan minulla ole tapana "pojitella" aikuisia miehiä.

Taisinpa vetää herneen nenään aivan liian pienestä. Näin surkeaksi on elämäni kurtistunut.
***

Lauantaina olisi sukujuhlat. Jotenkin tuntuu, että kenen tahansa muun suvun sukujuhliin menisin jopa mielelläni, mutta samaa sukua olevien ihmisten kanssa en. Jo 15 vuotta sitten päätin, että nämä ovat sitten viimeiset sukujuhlat, joissa soittelen mikkihiiri-uruilla virsiä. Sen jälkeen juhlia on ollut säännöllisin väliajoin ja joka ikinen kerta olen tullut kiristetyksi mukaan "juhlimaan". Sattumalta olen koko suvun ainoa kosketinsoittotaitoinen ihminen, joten virsien ja toinen toistaan kaameampien musiikkipotpureiden säestys on jäänyt harteilleni. Saa nähdä mitä tänä lauantaina tapahtuu. Todennäköisesti löydän vastentahtoisen itseni plimputtelemasta "vieraalla maalla kaukanaa" jälleen kerran. Onneksi ruoka on sentään ollut yleensä hyvää.

5.7.04

Leipää ja sirkushuveja

Hiphei ja kolminkertainen huraa Kreikalle! Portugalin häviö oli aivan oikein, koska olivat niin reteesti tulossa loppuotteluun. EM-turnauksen aikana myös suomalaisselostajien vähättelevä suhtautuminen Kreikan joukkuetta kohtaan alkoi nyppiä. Hahaa! Saivatpa kaikki kynsilleen!
***
Jalkapallon lisäksi eilinen teatterikäynti oli oikein virkistävä kokemus. Ulkoilmakatsomossa muutama ahnas sääski tavoitteli jatkuvasti päänahkaani, mutta se ei laimentanut Aleksis Kiven Nummisuutareiden tenhoa.

Aksu on rautaa! En ole koskaan ymmärtänyt niitä, jotka nurkuivat äidinkielenopettajalle vielä lukiossakin sitä, etteivät jaksa lukea Kiven Seitsemää veljestä.( Toki se oli pitänyt lukea jo yläasteellakin, mutta tuskin kukaan näistä nurkujista oli sitä tehnyt silloinkaan.) Muka tylsä kirja. Tottakai mikä tahansa kirja on tylsä, jos sitä ei lue!
***
Viimeisen kahden viikon turhin probleemi: Miten voi ajaa polkupyörää, jos on pukeutunut hameeseen? Ilman, että liepeet menevät pinnojen väliin tai että hame hilautuu matkan edetessä vyöksi vyötärölle?

3.7.04

Viikko elämästäni

Viikko sitten vietin elämäni ensimmäisen cityjuhannuksen. Tai eipä sitä voi kovin cityksi sanoa. Matkaa kotoa hektiseen downtowniin on reilu kymmenen kilometriä ja järvi läikehtii parvekkeen tuntumassa. Ystäväjoukolla väistelimme sadetta ja välillä paistattelimme päivää. Jälleen kerran yksi vietetty juhannus. Vanhemmiten sitä tulee mukavuudenhaluiseksi eikä telttailu vesisateessa missään lepikossa tunnu mielekkäältä. Ei etenkään festareilla, jossa känniläiset viettävät yötöntä yötä päivätolkulla ja joku niistä örvelöistä takuulla onnistuu rusentamaan juuri minun telttani käyttökelvottomaksi.

Juhannuksen jälkeen alkoi pitkä musta tunneli. Muistan sukuloineeni ja käyneeni Ruotsissa. Yhden päivän aikana molempia. Olemattomaan muistiini ei ole syynä pitkäksi venähtänyt keskikesän juhla. Välillä vain huomaan aikaa kuluneen, enkä silti muista edes eläneeni niitä päiviä. Minä en ole hullu. Tulkoon se taas kerran tiettäväksi.

There is no place like home

Olen muuttanut elämäni aikana muutaman kerran.

Vauvuuteni meni erään omakotitalon yläkerrassa, josta perheemme muutti viimein omaan kotiin. Siellä elelin 13-vuotiaaksi, jonka jälkeen alkoi asuntolaelämä. Mielestäni muutin tuolloin jo pois kotoa, vaikka tietysti vielä viikonloppuisin tuli mentyä kotiin. Lopullisesti muutin pois kotoa 15-vuotiaana lähtiessäni Ouluun lukioon. Lukioaikoina muutin muistaakseni neljä-viisi kertaa paikasta toiseen.

Tämän jälkeen en enää muuttanutkaan yksin. Lukion jälkeen muutimme mieheni kanssa pohjoiseen, vuoden jälkeen etelään. Siellä asuinpaikka vaihtui vain kerran, ja viiden vuoden kuluttua olikin aika palata hieman pohjoisemmaksi. Pari vuotta vierähti ja jälleen tuli muutto eteen, tällä kertaa Rovaniemelle.

Yhteensä yli kymmenen muuttoa (10-12 laskutavasta riippuen.) Tällä hetkellä elämme kolmatta kesää nykyisessä kodissamme, mikä on pitkä aika ottaen huomioon aikaisemman muuttotiheyden.

Puolitoista vuotta olemmekin jo etsiskelleet uutta kotia. Tällä hetkellä sellainen näyttää löytyneen. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, edessä on jälleen yksi muutto.

2.7.04

En kai vaan ole luvannut?

En muista lupasinko kastella ulkomaille lähteneen äitini kukkia. En muista lupasinko kastella naapureiden kukkasia heidän ollessaan lomareissuilla.

Nyt on naapurin kukka kuollut. Äitini kukkia en taida uskaltaa mennä edes katsomaan.

Mitähän muuta olen unohtanut luvanneeni.

1.7.04

Muistipulikka

Ostin tänään huulipunan kokoisen ja näköisen muistipatukan. Muuten hyvä, mutta ikivanhassa työkoneessani ei ollutkaan usb-paikkaa. Harmihko. Siispä leikin päivän verran agenttia (salaista) ja palautan pulikan huomenna takaisin.

Olisi kätevä tuollainen muistipulikka itselläkin ruumiissa. Sillä tavalla että olisi korvan juuressa reikä, johon pulikka voitaisiin kiinnittää. Kuinka olisikin jännittävää ajatella asioita, tallettaa ne siirtolaitteeseen ja puhumisen sijaan voisi vaihdella pulikoita.
***
Jaa, minullako tylsää? Ehei!