Naisen elämää

Taannoin kävin äidin luona ja samalla siivosin entisen huoneeni laatikoita kaikenlaisesta ylimääräisestä romppeesta. Sieltä löytyi kaikenlaista huvittavaa tavaraa, mutta mielenkiintoisimmaksi ja säilyttämisenarvoiseksi osoittautui kirjeenvaihtoni. Kirjeitä oli näköjään kulkenut ympäri maailmaa. Eniten kirjoittelin Itävaltaan. Siellä oli minua muutaman vuoden vanhempi nuorukainen. Kirjeemme kulkivat vähintään parin viikon välein ja minimipituus kirjeellä näyttää olleen viisi sivua (paperin molemmin puolin kirjoitettuna). Muistan, että koskaan en saanut häneltä tylsää kirjettä. Lähettelimme toisillemme myös piirroksia ja pieniä lahjoja. Harmillista, että ystävyys päättyi. Viimeisimmät kirjeet ovat vuodelta 1998.

Sotia on aloitettu naisten vuoksi, mutta myös ystävyyssuhteita on unohdettu samasta syystä. Minulla ja itävaltalaisella nuorukaisella oli tapana kutsua toisiamme erilaisilla lempinimillä. Minä olin hänelle esimerkiksi ”Sweet” tai jotain muuta imelää. En tarkalleen muista, mistä tämä sai alkunsa, mutta se oli sellainen meidän keskinen hauskuus. Ja kaikki vain ystävyyden merkeissä. Nuorukaisen tyttöystävä oli löytänyt keskeneräisen kirjeen minulle, puhelinnumeroni,valokuvia... Siitä alkoi minun ja nuorukaisen ystävyyden alamäki.

Naiset ovat hankalia ihmisiä.