Kun päätin ryhtyä prinsessaksi

Lapsena kuvittelin olevani Ronja ryövärintytär. Alle kymmenen vuotiaat tytöt olivat siihen aikaan ahkeria prinsessaleikeissään. Minulle ei koskaan herunut prinsessan roolia. Korkeintaan sain olla klovni tai trubaduuri ja ainoastaan siksi, että osasin soittaa jotain piiparipilliä. Yleisin rooli minulla kuitenkin oli noita, ilkeä äitipuoli tai jokin muu pahishahmo. Koulunäytelmissäkin opettaja määräsi minut esittämään noidan roolit ja Lumikin äitipuolen kieroilut. Ainoat hyvisroolit muistan tehneeni jouluevankeliumissa paimenena ja satunäytelmässä Sampo lappalaisen äitinä.

Katkeruutta? Kuka sellaista väittää? Mutta kaikesta huolimatta, päätin omissa oloissani olla Ronja ryövärintytär. Itseasiassa Ronjahan on ryöväriprinsessa, joten asian kuninkaallinen puoli tuli hoidettua sillä. Toisekseen Ronja kokonaisuudessaan sopi minulle paljon paremmin, kuin se Lumikki, joka joskus luulin halunneeni olla. Kaikista parasta koko asiassa oli se, että kukaan muu ystävistäni ei kaivannut Ronjan rooliin.

Taustatietoja Ronjana olemiseen hankin luonnollisesti lukemalla kyseistä kirjaa ja katsomalla elokuvan useampaan kertaan. Lähimetsiin suunnittelin valtakuntani ja rakensin joutilaista laudanpätkistä sekä oksista hienon linnan (todellisuudessa se näytti säälittävältä majalta, mutta tässähän ei ollut kyse siitä, vaan mielikuvituksesta). Birkin osaan sain houkuteltua vuotta vanhemman serkkupoikani, joka ei muiden poikien läsnäollessa olisi lähtenyt mukaan ”hullun serkkunsa ääliömäisyyksiin”. Muuhun ryövärijoukkoon hyväksyttiin kaikki myötämieliset kissat ja koirat, jos ihmislapsia ei ollut tarpeeksi käsillä. Eikä yleensä ollut.
***
Näin jälkeenpäin, keittiöpsykologisesti tarkasteltuna, tuo kirja on vaikuttanut elämääni paljon. Ainakin se on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen. Olen raastanut taas sisimpäni julkisesti esille, joten syvempi analyysi jääköön viisaammille.

(Täytyy muuten lukea Ronja taas uudelleen.)