Epävakaista

En pysy enää yhtään kärryillä elämässäni. Johtuukohan se siitä, että päivät ovat niin toistensa kaltaisia vaiko siitä että minulla on oikeasti tekemistä fyysisessä todellisuudessa, jolloin en ehdi enää ajatella muuta kuin arkipäiväisyyksiä?

Oli miten oli, sain eilen kehnoa kohtelua puutavaraliikkeessä. Menin ostamaa listoja lattiaan, kattoon, ikkunaan ja oveen. Kaikki oli mielessäni ja paperilla suunniteltu, tiesin tarkkaan montako jiirimetriä kutakin tarvitsen. Myyjille olin ilmaa kunnes nykäisin erästä hihasta. Sen jälkeen olin "tyttö".

"Mitäs tytölle saisi olla?"

Listat jäivät kauppaan, vaikka myyjä tuskin tarkoitti sanomaansa pahalla. Joku voisi kai ottaa sen jopa kohteliaisuuksena. Mutta jos olen oikealla asialla oikeassa kaupassa, tytöttely vie pohjan koko kaupankäynnin asiallisuudelta. Olen sentään maksava asiakas siinä missä kaikki miehetkin. Eikä ainakaan minulla ole tapana "pojitella" aikuisia miehiä.

Taisinpa vetää herneen nenään aivan liian pienestä. Näin surkeaksi on elämäni kurtistunut.
***

Lauantaina olisi sukujuhlat. Jotenkin tuntuu, että kenen tahansa muun suvun sukujuhliin menisin jopa mielelläni, mutta samaa sukua olevien ihmisten kanssa en. Jo 15 vuotta sitten päätin, että nämä ovat sitten viimeiset sukujuhlat, joissa soittelen mikkihiiri-uruilla virsiä. Sen jälkeen juhlia on ollut säännöllisin väliajoin ja joka ikinen kerta olen tullut kiristetyksi mukaan "juhlimaan". Sattumalta olen koko suvun ainoa kosketinsoittotaitoinen ihminen, joten virsien ja toinen toistaan kaameampien musiikkipotpureiden säestys on jäänyt harteilleni. Saa nähdä mitä tänä lauantaina tapahtuu. Todennäköisesti löydän vastentahtoisen itseni plimputtelemasta "vieraalla maalla kaukanaa" jälleen kerran. Onneksi ruoka on sentään ollut yleensä hyvää.