Tästä eteenpäin

Huomisesta lähtien vietän vain 23-vuotissyntymäpäiviä. Se on käytännöllistä ja järkevää. Tämän asian päätin viime yönä kuusi minuuttia yli kahdentoista, kun heräsin tekstiviestin ääneen. En vaivautunut lukemaan sitä, kuin vasta aamulla.

Kissan elämää II

Ulkona on kuulas ilma, pakkasta vain nimeksi. Erinomainen sää reippailuun. Mutta nyt ei malta. Kangasta on leikattuna kappaleiksi ja niistä pitäisi muodostua kolme eri vaatetta. Olen ompelusten suhteen sellainen, että työ täytyy saada valmiiksi heti. Ompelen siis niin kauan, että enää ei tarvitse ommella. Nyt tosin otin tällaisen pienen tauon, selän venytystä varten. Taannoiset kolhut ja menneisyyden tällit pitävät selkää edelleen otteessaan. Lähipiiri on antanut moninaisia puolivillaisia neuvoja. Yksi kehottaa ottamaan särkylääkettä (Ei tämä nyt niin kipeä ole, vain jäykkä! Sitä paitsi, kipu pitää huolen, ettei tule liikoja reuhattua.) toinen komentaa makaamaan, venyttämään...Joudun odottamaan vielä viisi päivää, että pääsen ammattilaisen hoteisiin viralliseen venytysvanutuskäsittelyyn. Siihen asti teen aivan oman pääni mukaan, mitä haluan.

Illalla siivouksen ja kauppareissun jälkeen makasin matolla vatsallani ja katselin tv:ta. Kissa käveli painavin tikkujaloin selkäni yli ja voi taivas, että tuntui hyvältä. Yritin saada kissaa kävelemään uudestaan ja astumaan juuri oikeisiin kohtiin, mutta eihän kissa käskien tee mitään. Herra päätti jäädä makaamaan ristiselän päälle, mikä tietysti myös oli hyvä juttu ja olin siitä kiitollinen.

Uusi on aina uusi

Hevonen oli saanut uutuuttaan kiiltelevän satulan. Uusi tuoksuu uudelle, se tuntuu mukavalta koskea, sen äänet kuulostavat uudelta - Knits, knits, knits. Ääni jatkui hevosen askelten rytmiin. Saappaitteni varret takertuivat tiiviisti uudenjäykän satulan siipiin ja jalustinhihnoihin. Se on hyvä se, jos hevonen on sellainen, että kesken vauhdikkaimmain laukkasuoran hän päättää ottaa tiukan oikean tai vasemman ja muutenkin ilkamoi spontaaneilla sivuhypyillä. Vaikka lukion matematiikasta ei ole jäänyt paljoa mieleen, muistelen, että siellä puhuttiin jotain "kappale jatkaa liikettä tangentin suuntaan". Ja niinhän siinä taitaa käydä, ellei ole jo valmiiksi varautunut yllättäviin käänteisiin tai liimautunut satulaan kiinni. (Nimimerkki Kokemusta on) Nyt siis voin lopettaa ikuisen jauhamisen siitä, että en ole liiemmin hyötynyt matematiikan opiskelusta.

Kevät tulee?

Viikonloppuna olin välillä niin tukalassa olotilassa, että olisi tehnyt mieleni juosta solvauksia huudellen pois paikalta. Sain kehotuksen keskustella äitini kanssa.
***
Maanantai-iltana kaikki oli jo pyyhkäisty pois mielestä. Fyysinen virkeys oli huipussaan, mutta silti henkinen väsymys, jota kai laiskuudeksikin sanotaan, tuntui voitokkaammalta. Siinäpä sitten soittelin hyvässä virityksessä ja oikein...Toisten pillipiipareiden kesken sanailu yltyi hetkittäin niin holtittomaksi, että naurulta ei kyennyt soittamaan lainkaan. Se oli taas niitä päiviä se. Ilman yllättävä lämpeneminen ja itsensä kuoriminen toppahousujen sekä untuvatakin alta voi saada outoja asioita aikaan.
***
Eilen kuulin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle titityy-linnun laulua. Jo tammikuussa...

Yksi maailmanympärimatka, kiitos

Joo, talvi on kiva. Ja pakkanen. Ihan oikeasti. Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että minua vaivaa alituinen kaukokaipuu ja matkakuume. Koko ajan pitäisi olla lähdössä. Mielellään jonnekin kauas. Olen hoitanut vaivaa katsomalla kahdentoista tunnin Madventures DVD-settiä ja nyt tuntuu, että lääkitys on aivan väärä. Mietin jo, että mitä vähäisestä omaisuudesta on myydä, että tällä hetkellä vajaa matkakassa karttuisi. Jos se olisi järjestyksessä lähtisin reissuun oitis, anytime. Matkaseuraksi saa lähteä, jos ei ole vaatelias ja pysyy minun mukana. Laukkuun ei pakata kuin leipää ja piimää vaan.

Vitonen

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Otan haasteen vastaan, vaikka äkkiseltään ajateltuna minulla ei ole omituisia tapoja lainkaan. Mutta jos nyt hakemalla haetaan jotain, joka jonkun muun mielestä on omituista...

1. Siivous. Siedän likaisuutta ja epäjärjestystä suhteellisen pitkään, vaikka toisaalta pidän siististä kodista. Tästä seuraa yleensä siivouspuuska, jolloin kaikki tehdään perusteellisesti.
2. Edelleen siivous. Keittiö ja WC ovat sellaisia paikkoja, että niissä en siedä likaa ja epäjärjestystä. Vaikka seinät kaatuisivat ympärillä, niin keittiö ja WC hohtavat puhtaina ja kiillotettuina.
3. Syön joka aamu puuroa. Jos joskus näin ei tapahdu, siihen on jokin pätevä syy. Esimerkiksi helvetillinen krapula.
4. Kirjakauppojen alennusmyynneistä ostan kirjoja sillä perusteella, että jokin vaikuttaa kiinnostavalta ja saattaa olla sitä myös myöhemmin. Näitä kirjoja ei ole aikomuskaan lukea heti. Joskus ostohetken ja lukemisen välillä on saattanut vierähtää aikaa parikin vuotta.
5. En ole seksin jälkeen väsynyt. Jos jatkoa ei ole luvassa, niin voisin lähteä lenkille tai ryhtyä siivoamaan.

Entä sitten ne haastettavat...En tunne ketään. Yritin olla reipas ja valitsin summamutikassa muutamia blogikirjoittajia haastettavaksi, mutta useimmat kirjailijoista näyttävät jo osallistuneen oman viisikon laadintaan. Jos olisin oikein rohkea, esittäisin haasteen Sauli Niinistölle, jonka kanssa minulla on jotain yhteistä. Kirjoitamme molemmat blogia.

Tavallisen tylsää elämää

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Haastaja tosin sanoo haastavansa muiden lisäksi "Tuuban, joka voisi luetella 5 normaalia toimintoaan.. "

Koska minulla ei siis ole kummia tapoja, kerron normaalielämästäni.
1. Luen kirjat loppuun saakka aniharvoin. Yritän pakottaa itseäni lukemaan kirjoja loppuun sosiaalisen kurin ja häpeän avulla. Ei toimi.

2. Aina nähdessäni ambulanssin ajattelen pahinta. Joskus jopa sitä että auto on tulossa hakemaan minua -tietämättäni. Joku on yksinkertaisesti saanut tarpeekseen ja päättänyt tehdä asialle jotain.

3. Juon sekä kahvia että teetä, olutta ja siideriä, pidän yhtä lailla kissoista kuin koirista. Etenkin tuo kahvia vai teetä? -asia aiheuttaa toisinaan päänvaivaa ihmisille. Kuten myös tuo olutta vai siideriä. Kaikki käy, mielialasta riippuu mihin päädyn. (Tosin tällä hetkellä tuokaan ei oikein päde, sillä ajattelin olla vuoden verran juomatta alkoholia. Ihan vain kokeilun ja ruumiin puhdistamisen vuoksi.)
Kaiken kaikkiaan inhoan tehdä kummia valintoja. Lapsena pidin sekä Bogart co:sta että Dingosta, vaikka se oli pahinta mitä saattoi tehdä! Että molemmista!

4. Pidän oikeasti apinadokumenteista, erityisesti ihmisapinoita koskevista. Jostain syystä tästä on tullut lähipiirissä jo jonkinmoinen vitsi, mutta en voi sanoin kuvata kuinka syvällistä yhteyttä tunnen noihin avaraluontomaisiin kädellisiin. Minua oikeasti liikuttaa ja itkettää apinoiden maailma. Antakaa minun katsoa luontodokumentteja!
(Pidin myös King Kong - elokuvasta. Aivan mahtava.)

5. Inhoan ruoanvalmistusta. Jos jotain teen, pilkon kaiken pienenpieniksi paloiksi. Sipuli on murua, perunat korkeintaan peukalonpään kokoisia. Syy on yksinkertaisesti siinä etten voi sietää suussani mitään epämääräisen suurta tai ällöttävää. Pahinta ovat rasvaiset ja rustoiset liharetaleet ja nahkahanskat. Oksennusrefleksini toimii välittämästi jos suussani on jotain edellämainituista. Minulla on täysi työ yrittää purra purkkaa.

Siinäpä tuo. Koska minulla ei ole viittä ystävää, en nöyryytä itseäni enempää, enkä edes yritä haastaa ketään. (En myöskään lähetä sähköpostivitsejä eteenpäin.)

Tietysti tämän blogin toinen kirjoittaja eli Inka voisi kertoa omista omituisuuksistaan!

Paleltukaa vain, jos haluatte

On ilmoja taas pidellyt. Pari päivää on pakkanen ollut hieman kipakampi ja enää kukaan ei osaa muusta puhuakaan. Sellaista se nyt vaan on. Talvella kuuluu olla niin. Lämpimiä vaatteita ylle ja alle, niin jo vain tarkenee. Tosin pukeutumisen suhteen näyttää suomalaisilta terve järki kadonneen. Tärkeintä tuntuu olevan, että tyyli pysyy, vaikka ilmanala kehottaisi edes pieniin kompromisseihin. Tänään näin ihmisiä ilman päähinettä, takki auki ja pieniin kangaskaistaleisiin pukeutuneena...He eivät suinkaan olleet kipaisemassa nopeasti autoon tai muualle sisätiloihin. He odottivat bussia.

Noidannuoli, taas

Pari päivää sitten puhuin vanhenemisesta. Että minä en aio vanhentua, en ainakaan henkisesti. Fyysiset rajat taitavat tulla ensimmäisenä vastaan. Kuten esimerkiksi se, että valvoisi vuorokausitolkulla ja pystyisi silti toimaan kuin kuka tahansa. Ei, ei. Nykyään yöt ovat nukkumista varten ja jos jostain syystä pitää valvoa, niin sitten seuraavat kaksi päivää menevät horroksessa. Niin se on. Mutta fyysinen vanheneminen ei ole onneksi edennyt tämän pidemälle. (Tähän ei siis huomioida silmänympärysten rypistymistä, josta ystäväni jaksaa aina muistuttaa. Olen kuulema liian huolettomasti ja liikaa ulkona säällä kuin säällä. Mitä! Liikaa ulkona!)

Julkinen sektori erottelee myös mielellään kremppaantuneet vetreistä varsoista. Viime päivinä, mummontappokelien aikaan, kaupunki on tarjonnut ilmaista harjoitusta siihen, kuka pysyy parhaiten pystyssä hiekoittamattomilla, veden kruunaamilla lähiön pyöräteillä tuulen puhaltaessa vähintää 13m/s. Muutamia harjoituksia siis suoritettuna ja niistä selviytyneenä voin hurrata itselleni ja aloittaa taas hengittämisen. Silti, noidannuoleen taipuvaisena voin tuntea jotain kummaa kolotusta selän puolella...Kolotukseen ei tietysti auttanut se, että tämän päivän treeneissä muuan nainen halusi esittää kenties parhaimman show-hyppynsä ja heittäytyi päin minua. Minä lensin lattialle ja kieriskelin ihmisten jaloissa päätäni varjellen. Selkään sattui pirusti. Kaiken lisäksi nainen käänsi tilanteen niin, että minä muka olin se, joka tunaroi. Kuka käski hänen hypätä toistuvasti viitosella, kun toiset tekivät sen vasta seiskalla...Anteeksi hän ei minulta pyytänyt. Ei tietenkään.

Nyt kyllä sanoisin, että olo tuntuu vanhalta ja vaivaiselta. En muista miten Arto Melleri sen tarkalleen ottaen muotoili runossaan, jonka joskus näin lehdessä. Jotenkin näin se meni: " Olen erilainen nuori, ikäni puolesta, jostain skeittilaudan ja rollaattorin välistä." (Korjatkaa, jos meni väärin.)

Sataviisikymmentä

Harrastin tänään hikoilua ja hengästymistä 150 minuuttia. Keskityin kiivaasti, että sain pakaraan ja hauikseen sitä oikeanlaista poltetta. Ja koska mikään ei minulle riitä, niin vielä enemmän. Silti ehdin miettiä kaikenlaista.Tärkeitä asioita, tietysti. Mietin esimerkiksi sitä, että miten lyhennän kellohelmaista hamettani 7 senttiä. Jäljen täytyisi olla siisti. Ehdin pohtia myös kissojen terveyttä, koska toisella epäilen olevan virtsakiviä ja toinen oksentaa tämän tästä. Liian usein. Ajattelin lisäksi hankkia tekokynnet. Ei mitään ultrasupermallia, vaan sellaiset every day nailsit. Olen pidellyt sellaista pakkausta käsissäni, kun kävin Stockmannilla. En ole vielä ostanut sitä. Harkitsen.

Jostain mielen perukoilta pompahti tämäkin kuva. Paikka, mikä näyttää aina samalta. Kesät talvet. Ja keväät. Muualla voi olla jo oikein kaunista, ruoho vihertää jne. mutta ei tuossa paikassa. Kesän tulon tietää vain siitä, että yhtäkkiä lumi on sulanut ja sataa vettä. Lumen sulamiseen tosin menee aikaa...Muistanpa senkin kerran, kun yli kymmenen vuotta sitten muuan nuori mies tuli noutamaan neitokaista kyytiinsä ja kävi niin, että nuoren miehen viimeisen päälle tuunattu Ford oli vähällä suistua ojaan ja lopulta se juuttui puolimetriseen lumensohjoon. Elettiin huhtikuun puoliväliä ja muualla saattoi jo ajaa kesärenkailla.

Loput sadastaviidestäkymmenestä minuutista mietin uudelleen hameen lyhentämistä ja tekokynsiä, mutta myös eläinlääkärissä käyntiä, Matti Nykästä, bassoklaran huonoa suukappaletta, silmiin valuvaa hikeä, liian lauhaa talvisäätä, kuukauden päästä saapuvia Tampereen ja Keravan vieraita...

Musiikkivalinta

Kuuntelussa Irina: Älä riko kaavaa

"Kun se on sillee niin hyvä, tai sitä on niinku kiva kuunnella, se niinku sillee...se on sellanen et se niinku tietää, tai emmä tiiä, mutta sillee..."

Taidan olla aikuisen seuran tarpeessa...

Zen ja perunat

"Fight, baby, fight! Lyö, niin että tuntuu!" Hikipisarat tippasivat jo lettiä pitkin lattialle ja adrenaliinia olisi ollut vaikka muille jakaa. Kumipohjaiset kengät nitisivät märkää lattiaa vasten. "Anna mennä!" Ja niinhän minä tein. Sielu puhdistui ja rauha laskeutui.
***
Zeniläisen rauhan saavuttaneena keitin perunoita ja katsoin iltani iloksi elokuvan. Masjävlar - Takaisin maalle. On tylsää sanoa, että niin totta, niin totta...Mutta kun on, vaikka elokuvahan kertoi ruotsalaisista.

Satunnaisotoksia

Jos omistaisin digikameran, voisin esitellä viime aikoina ottamiani kuvia. Koska sellaista ei ole, tyydyn sanalliseen selitykseen kuvista, joita voisi olla.

[kuva 1]
Tunnelmallinen tuokiokuva kulttuuriklubimme pikkujouluista. Kynttilöitä, punaviiniä ja leppoista seurustelua keittönpöytämme ääressä. Kyllä, leppoinen seurustelu välittyisi jopa valokuvasta. Pöydällä tarjolla suolaista ja makeaa, taustalla vinossa pinossa hienoja mutta (joiltakin) lukematta jääneitä kirjoja. Tärkeintä eivät ole kirjat, vaan oivallinen seura!

[kuva 2]
Tyttäreni esiintyminen joulusirkuksessa. Maskeerasin hänet ja ystävänsä sammakoiksi. Hurjaa ilma-akrobatiaa rengastrapetsilla!

[kuva 3]
Enoni 50-vuotisjuhlat. Hänen pikkuveljensä pitämässä puhetta, taustalla hekottelevia sukulaisäijiä. Toinenkin kuva voisi olla samasta tilaisuudesta; isoisäni ja minä laulamassa karaokessa kappaletta Sininen ja valkoinen.

[kuva 4]
Jälleen tunnelmakuva, tällä kertaa jouluaatosta. Pienen perheemme jouluaterialla oli tarjolla perinteiseen tyyliin laatikoita ja poronpaistia.

[kuva 5]
Joulupäivänä isoäitini sisko täytti 70 vuotta. Ja tästä tilanteesta pitäisi olla oikeasti valokuva: pikkuveljeni pitämässä puhetta! Alkuperäisen suunnitelman mukaan hänen olisi pitänyt laulaa...

[kuva 6]
Rovaniemi juhlii ja vuosi vaihtuu. Oululaiset ystävämme tulivat juhlimaan kanssamme vuodenvaihdetta. Tinaa ei valettu, eikä lupauksia tehty. Konttisen kentällä nautimme Rovaniemen mittakaavassa valtaisasta ilotulituksesta kuohuviiniä hörppien.

[kuvat 7 ja 8]
Loppiainen mökillä. Kuva veistämästämme lumihevosesta, taustalla näkyy kämppä. Toisessa kuvassa on ulkolyhdyin valaistu polku savusaunalle.

Valintoja 2

Olen äänestänyt. Valinta oli helppo. Tai eihän sitä tarvinnut tehdä ollenkaan. Tiesin, ketä äänestän. Olen tiennyt jo pitkään.

Tänään oppilas kertoi, että huomenna on pyhäpäivä, loppiainen. Joo, niinpä on. Hyvä, että minäkin sain siitä muistutuksen. Kauppaan siis. Jääkaappi on ammottanut tyhjyyttään ja muukin syötäväksi kelpaava aines on ollut vähissä koko viikon. Kun ruoka ei ole maistunut, niin olen huolehtinut enimmäkseen vain kissojen evästyksen.

Jos siis presidentin äänestäminen oli helppoa, ostoksien teko ei. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä olisin koriin halunnut kerätä tai mitä huvittaisi edes syödä. Tuskanhiki otsalla rahjustin hyllyltä toiselle ja kumarruin yhden kylmäaltaankin ylle, vaikka en aikonut sieltä mitään ottaa. Tunsin kai olevani sosiaalisesti hyväksytympi ja parempi, kun tein kuten muutkin naiset. Ostokset:Kissanruokaa, Pepsi Maxia, basmatiriisiä, aurinkokuivattuja tomaatteja, kurkku, appelsiinimehua ja ruisleipä.

Kotona tuumin, että olisihan sitä lauantaihin asti pärjännyt ilman näitäkin. WC-paperi unohtui ostaa ja se vähän huolettaa...

Valintoja

Jos satunnaisesti valitsee blogeista uutta lueskeltavaa, niin millä perusteella päättää klikata juuri sitä tiettyä linkkiä? Ei esimerkiksi sitä toista? Tai miksi joskus käy niin, että on klikkaamassa yhtä mutta viime hetkellä vaihtaakin toiseen? Toisinaan taas on katsellut useampaan kertaan jotain blogiotsikkoa ja miettinyt, mitä se sisältää, mutta eipä vain koskaan tule ottaneeksi selvää.

Se siitä. Oikeasti aioin kirjoittaa unista. Taas. Viime öinä olen asunut Floridassa, häätänyt esihistoriallisilta liskoilta näyttäviä alligaattoreita olohuoneesta, ihmetellyt, kuinka hyvä ystäväni on kertonut olevansa kreikkalainen jumala, olen myös laulanut ovesta sisään pyrkineelle gorillalle Elvistä ja Sinatraa, että se vanha kiinalaisnainen saisi houkuteltua gorillan toisaalle...Ja mitä kaikkea muuta siellä päässä onkaan ollut. Tänä aamunakin olisin halunnut jatkaa oikein miellyttävää untani, mutta kissat olivat sitä mieltä, että ei. Kissat saivat ruokaa, mutta minä en enää tavoittanut kesken jäänyttä untani.

Unet ovat olleet niin hilpeitä, onnellisia, vauhdikkaita ja jännittäviä, että tähän voi pian turtua. Näyttäisi nyt edes yhden kunnon kauhupätkän väliin...

Tuokio

Sanovat, että kynttilän liekin tuijottaminen rauhoittaa. Kokeilen.

Pitkä aamu

Heräsin tänään kohtuuttoman aikaisin. Vaikka tuskin olin nukkunut ollenkaan. Kieriskellyt vain kuumissani ja melkein hirttäytynyt silkkiyöpaidan olkaimiin. En pystynyt nukkumaan, vaikka olin kuoleman väsynyt. Istuin sohvalle ja avasin tv:n. Sukkuloin kanavalta toiselle, joissa ainoana ohjelmana näytti olevan chatti. MTV:n kohdalla pysähdyin katsomaan Destiny Childin videon. Pesin pyykkiä ja kävin juoksemassa 6,5 kilometriä.

Punaviinitahra matolla muistuttaa minua siitä, että tänään täytyy siivota. Tahraa ei saa pois, mutta ei se mitään. Matto on tummansininen, ei se paljoa siitä erotu.