19.1.06

Tavallisen tylsää elämää

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Haastaja tosin sanoo haastavansa muiden lisäksi "Tuuban, joka voisi luetella 5 normaalia toimintoaan.. "

Koska minulla ei siis ole kummia tapoja, kerron normaalielämästäni.
1. Luen kirjat loppuun saakka aniharvoin. Yritän pakottaa itseäni lukemaan kirjoja loppuun sosiaalisen kurin ja häpeän avulla. Ei toimi.

2. Aina nähdessäni ambulanssin ajattelen pahinta. Joskus jopa sitä että auto on tulossa hakemaan minua -tietämättäni. Joku on yksinkertaisesti saanut tarpeekseen ja päättänyt tehdä asialle jotain.

3. Juon sekä kahvia että teetä, olutta ja siideriä, pidän yhtä lailla kissoista kuin koirista. Etenkin tuo kahvia vai teetä? -asia aiheuttaa toisinaan päänvaivaa ihmisille. Kuten myös tuo olutta vai siideriä. Kaikki käy, mielialasta riippuu mihin päädyn. (Tosin tällä hetkellä tuokaan ei oikein päde, sillä ajattelin olla vuoden verran juomatta alkoholia. Ihan vain kokeilun ja ruumiin puhdistamisen vuoksi.)
Kaiken kaikkiaan inhoan tehdä kummia valintoja. Lapsena pidin sekä Bogart co:sta että Dingosta, vaikka se oli pahinta mitä saattoi tehdä! Että molemmista!

4. Pidän oikeasti apinadokumenteista, erityisesti ihmisapinoita koskevista. Jostain syystä tästä on tullut lähipiirissä jo jonkinmoinen vitsi, mutta en voi sanoin kuvata kuinka syvällistä yhteyttä tunnen noihin avaraluontomaisiin kädellisiin. Minua oikeasti liikuttaa ja itkettää apinoiden maailma. Antakaa minun katsoa luontodokumentteja!
(Pidin myös King Kong - elokuvasta. Aivan mahtava.)

5. Inhoan ruoanvalmistusta. Jos jotain teen, pilkon kaiken pienenpieniksi paloiksi. Sipuli on murua, perunat korkeintaan peukalonpään kokoisia. Syy on yksinkertaisesti siinä etten voi sietää suussani mitään epämääräisen suurta tai ällöttävää. Pahinta ovat rasvaiset ja rustoiset liharetaleet ja nahkahanskat. Oksennusrefleksini toimii välittämästi jos suussani on jotain edellämainituista. Minulla on täysi työ yrittää purra purkkaa.

Siinäpä tuo. Koska minulla ei ole viittä ystävää, en nöyryytä itseäni enempää, enkä edes yritä haastaa ketään. (En myöskään lähetä sähköpostivitsejä eteenpäin.)

Tietysti tämän blogin toinen kirjoittaja eli Inka voisi kertoa omista omituisuuksistaan!

3 Comments:

Blogger LL said...

"Minulla on täysi työ yrittää purra purkkaa."

Tämä oli hyvä. : ) Kiitos myös onnitteluista, ystävä kallis.

Haasteen voi muuten heittää tuntemattomillekin. Itse etsin blogeja, joilla on hyvä nimi. Voisithan kokeilla Sähkötuubaa!

1:20 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

..Sähkötuubaa...

1:52 ip.  
Blogger Tuuba said...

Nää...
Vaikka luonnontieteellisten mittareiden mukaan kaamos alkaa väistyä, ei ruumiini ja mieleni sitä vielä jaksa ymmärtää.

En jaksa. Vastaaminenkin otti kovasti voimille. Viikon mietintäponnistus meni siinä. Tietysti Outoa Taigaa voisi olla hyvä kohde... Mutta jos valitsen yhden, pitää olla heti monta. Muuten tulee epäreilu olo.

Pitää vielä miettiä.

2:37 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home