Sataviisikymmentä

Harrastin tänään hikoilua ja hengästymistä 150 minuuttia. Keskityin kiivaasti, että sain pakaraan ja hauikseen sitä oikeanlaista poltetta. Ja koska mikään ei minulle riitä, niin vielä enemmän. Silti ehdin miettiä kaikenlaista.Tärkeitä asioita, tietysti. Mietin esimerkiksi sitä, että miten lyhennän kellohelmaista hamettani 7 senttiä. Jäljen täytyisi olla siisti. Ehdin pohtia myös kissojen terveyttä, koska toisella epäilen olevan virtsakiviä ja toinen oksentaa tämän tästä. Liian usein. Ajattelin lisäksi hankkia tekokynnet. Ei mitään ultrasupermallia, vaan sellaiset every day nailsit. Olen pidellyt sellaista pakkausta käsissäni, kun kävin Stockmannilla. En ole vielä ostanut sitä. Harkitsen.

Jostain mielen perukoilta pompahti tämäkin kuva. Paikka, mikä näyttää aina samalta. Kesät talvet. Ja keväät. Muualla voi olla jo oikein kaunista, ruoho vihertää jne. mutta ei tuossa paikassa. Kesän tulon tietää vain siitä, että yhtäkkiä lumi on sulanut ja sataa vettä. Lumen sulamiseen tosin menee aikaa...Muistanpa senkin kerran, kun yli kymmenen vuotta sitten muuan nuori mies tuli noutamaan neitokaista kyytiinsä ja kävi niin, että nuoren miehen viimeisen päälle tuunattu Ford oli vähällä suistua ojaan ja lopulta se juuttui puolimetriseen lumensohjoon. Elettiin huhtikuun puoliväliä ja muualla saattoi jo ajaa kesärenkailla.

Loput sadastaviidestäkymmenestä minuutista mietin uudelleen hameen lyhentämistä ja tekokynsiä, mutta myös eläinlääkärissä käyntiä, Matti Nykästä, bassoklaran huonoa suukappaletta, silmiin valuvaa hikeä, liian lauhaa talvisäätä, kuukauden päästä saapuvia Tampereen ja Keravan vieraita...