Soittajan elämää

On muusikolla rankkaa. Toinen kertoi, että hänen ajatuksiaan särkee. Toinen puolestaan, että hänestä tuntuu, kuin sisällään olisi jatkuva epäpulsaatio.

Mitä siihen voi sanoa?

Minkä sille voi?

Näitä pidetään humpuukina, mutta tällä kertaa totuus ei kovin kauaksi jäänyt. Ei ollenkaan. Nimet laskuriin ja tulos on huikea. Minulle ja ystävälleni prosentit lupaavat kohtuulisen onnistunutta kokemusta, 77%. Ja sitä ne yleensä ovatkin. Lopuksi ennustaja vielä kommentoi bileparin menestystä.

"Baariin saapuessanne portsari huomauttaa, että Inka muistuttaa erästä rock-tähteä, ja loppuillan tarjoilu on taattu harmittoman valkoisella valheella."

Joo-o, en voi väittää muuta.

Lintukoto

Jos on minun ajatuksenjuoksu toisinaan outoa, vaan entä sitten näillä naisihmisillä, joilla on lapsi. Kävelin bussipysäkille ja mielessäni totesin, että jaahas tällä kertaa joku muukin odottaa kulkupeliä. Nainen lastenvaunujen kanssa. En ilmeisesti jäänyt sopivan etäälle tästä odottelijaparista, koska nainen pyysi minua vahtimaan lastaan. Vahtimaan! En ehtinyt sanoa mitään, kun nainen jo juoksi kohti talon pihaa. Hän kai asui siellä. Siinä minä olin bussipysäkillä täysin tuntemattoman lapsen kanssa. Mistä nainen saattoi olla varma, etten ole lapsenryöstäjä tai etten menisi suoraan seuraavana saapuvaan bussiin ja jättäisi lasta vaunuissaan siihen paikkaan? Tai mistä minä tiesin, jos nainen halusi hylätä lapsensa ja jättää ensimmäisen tietämättömän hoteisiin?Vilkuilin kelloa ja paniikki alkoi nostaa päätään. Lapsella ei tuntunut olevan hätää.

Odotin hermostuneena. Viimein nainen syöksähti paikalle. Häneltä oli unohtunut muutama tavara kotiin, eikä olisi mitenkään ehtinyt palata lapsen kanssa yhdessä takaisin. Kiitteli vaivannäöstä.

Sairaskertomus

Kaikki on ollut kovin hidasta. Aika on mennyt vain niistämiseen ja korvien kohinan kuunteluun. Flunssaisessa kuulossa on hyvätkin puolensa. Kävin nimittäin viikonloppuna kotipuolessa ja vajaakuntoisena kun ei oikein jaksa kinastella jatkuvasti, niin puolikuurona saattoi helpommin päästää asioita ohitse. Ei tarvinnut takertua joka sanaan. Tai olla aina oikeassa.

Hitaudessa on silti paljon enemmän huonoa. Ajatus ei kulje oikeaa raidettaan. Asioita jää tekemättä, eikä siitä jaksa edes välittää. Ei siitäkään, että bussissa matkustaessa tekisi mieli itkeä juopon lapsuusmuistoille, vaikka ei hän edes ole niitä minulle kertomassa vaan bussinkuljettajalle.

Ulkona paistaa aurinko.

Minusta ei olisi naparetkeilijäksi.

Kesä painaa päälle. Sitä on tosin melko vaikea uskoa aamuisen sään perusteella. Jäämereltä puhaltanut pohjoistuuli tuntui kylmemmältä kuin aikoihin. Viima tunkeutui pienimmästäkin vaatteen raosta läpi. Tuulta päin kävellessä ajattelin jälleen kerran, että minusta ei olisi naparetkeilijäksi. Tätä ajatusta vaalin oikeastaan vähän liian usein. Ajatukselle ei ole mitään syytä, enkä ymmärrä miksi edes vertaan itseäni naparetkeilijään!

Olisi hienoa ajatella, että minusta olisi siihen. Mutta ei ole. Kuten ei myöskään näihin survivor-tyyppisiin seikkailuohjelmiin.

Naparetkeilijät ovat ihmisinä aivan omaa luokkaansa. Heitä tekee mieli ihailla ja palvoa. He sinnittelevät satoja kilometrejä eteenpäin tuulesta ja viimasta huolimatta. Minun tekee mieli palata kotiin vällyjen alle jo vähän liian kylmän työmatkan vuoksi.

Avoin työpaikka

Sitkeästi vain on flunssa yrittänyt saada otettaan minusta. Eipä vielä, ei ole onnistunut. Lääkitsen itseäni Cointreaulla terästetyllä kahvilla, odottelen ystävääni ja tämän lasta vierailulle. Lapsi on kuulema ollut oksennustaudissa...Kiva. Tervetuloa vaan. Molemmat pitävät isojen miesten kitaransoitosta ja saankin kertoa heille keskiviikon keikasta, josta ovat varmasti kateellisia. En ole toipunut siitä vielä itsekään täysin. Olen kuullut paljon hyviä keikkoja, mutta harvoin näin hyvää, jossa sekä yleisöllä että orkesterilla on vallan hyvä meininki. Se on se vuorovaikutus, joka on tällaisten pienten keikkojen etu. Ja rytmifriikki kun olen, niin en voinut kuin ihailla täsmällistä soittoa ja rytminkäsittelyä, joka ei lipsunut missään vaiheessa. Metronomintarkkaa yhteispeliä.

Mutta ovatpa he puhe-etäisyydellä taivaanpeittävän kokoisia. Pitkiä. Ja isotukkaisia, paitsi rumpalipoika. Silti ihan kilttejä.
***
Nyt olisi työnhaun aika. Laulaja saa paikan. Vaatimukset: ulkonäkö, karisma, englannin kielen hyvä lausunta- ja puhetaito sekä aimo annos ääntä. Melko hyvin ovat osanneet kuvailla minut.

Vielä riittää pakkasta

Keväinen aurinko on jälleen paljastanut enemmän kuin haluaisin. Pölyä ja likaa kaikkialla, itsekin näytän vetelevän viimeisiäni. Vaatteet hapertuvat päälleni, hiukset hapsottavat ja näytän muutenkin kuolleelta. Haluaisin joka vuosi ohittaa tämän yllättävän valoisuuden ja siirtyä suoraan kesään. Aurinko poraa silmiin, eikä tiedä minne ne kääntäisi. Pakotan itseni ulos joka päivä, koska on synti heittää tällaiset ainutkertaiset päivät hukkaan nuhjuamalla sisällä.

Koska vaatteista on jäljellä enää hyvin vähän, ajattelin, että ostan muutaman uuden. Jotain muuta, kuin mustaa. Ehkä tämä kevät helpottuisi sillä. Ostamalla. Kiertelin vaatekaupasta toiseen. Olin selaillut ruotsalaista muotilehteä ja katsellut siitä itseäni miellyttäviä vaatteita. Minulla oli perusteellisesti suunniteltu visio, mitä olin hakemassa. Vaan suureksi kävi pettymys. Kaupoissa on enimmäkseen tarjolla isotädin virttyneitä alushameita, villatakkeja, pitsipaitoja...Ja kaikki likaisen ruskeaan taittuvissa väreissä. Että ihanko totta olisin trendikäs tuollaisissa vetimissä? Parin tunnin kaupoissa kiertelyn jälkeen päätin pitäytyä edelleen tutussa mustassa. Kesällä voin käyttää keltaista mekkoani.
***
Jo vain, taitaa säätila tästä kääntyä taas tuttuun kylmään ja viimaan. Ainakin, jos on uskominen uutisten säämiestä. Pari päivää kun vielä jaksaa ulkoilla, hiihtää ja ilakoida talven taittumisesta, niin sitten saa olla taas rauhassa.

Keskustelu

Eilen odottelin bussia ajatuksissani. Yhtäkkiä muuan vanha rouva siinä vieressäni alkoi puhumaan minulle. Hän kysyi, mitä busseja sieltä onkaan tulossa? Hän kun ei oikein näe aikataulua. Luettelin viisi seuraava linjaa. Ja pian tulikin hänen odottamansa 14. "Joo-o, se on kuule niin, että 13.3.1940 Talavisota loppu. Se oli niinko tämä päivä se." Sitten rouva nousi bussiin turkin helmat loskaista maata viistäen.

Pienestä kiinni

Murjottaminen on kivaa vain, jos muut huomaavat sen. Ja voi sitä kurjaa, joka erehtyy kysymään, että "mikä nyt on?"Ei tietenkään mikään! Muka.

Hyvää naistenpäivää

Tänään minulle sanottiin, että "hyvää naistenpäivää". Kaksi kertaa. Lisäksi sanottiin jotain, että en tiedä mitä sitten sanottiinkaan...Asiat menevät ääripäästä toiseen. Joko tai. Välimuotoa ei ole olemassa ja jos on, niin se ei ole mitään. Ei niin mitään. Hengästyttää.
***
Naistenpäivän hyvä neuvo: Älkää menkö kuntosalille huonoissa alushousuissa. Säästäkää kanssakuntoilijoita.

Mitä tein tänään

Niin se vain ensimmäinen valmistui ja parikin sille on jo lähes käyttökelpoisessa kuosissa. Tekniikka paranee, kun harjoittelee. Olisihan se outoa jos ei paranisi, kun pistää itseään neulalla muutamia kertoja sormeen. Vähitellen on minunkin uskottava, että nahan ompeluun tarkoitettu neula on kirjaimellisesti sellainen.

Suunnitelma

Sain sähköpostilla tällaisen. Olen niin taikauskoinen, että en uskaltanut udella kohtaloani. En edes leikilläni, vaikka ajattelenkin toisinaan kuolemaa enemmän tai vähemmän. Mutta sitten kun se tulee, niin toivoisin sen olevan vain yllätyksellinen ja kertaluonteinen mälläys. Ei kitumista ja kuihtumista.