Minusta ei olisi naparetkeilijäksi.
Kesä painaa päälle. Sitä on tosin melko vaikea uskoa aamuisen sään perusteella. Jäämereltä puhaltanut pohjoistuuli tuntui kylmemmältä kuin aikoihin. Viima tunkeutui pienimmästäkin vaatteen raosta läpi. Tuulta päin kävellessä ajattelin jälleen kerran, että minusta ei olisi naparetkeilijäksi. Tätä ajatusta vaalin oikeastaan vähän liian usein. Ajatukselle ei ole mitään syytä, enkä ymmärrä miksi edes vertaan itseäni naparetkeilijään!
Olisi hienoa ajatella, että minusta olisi siihen. Mutta ei ole. Kuten ei myöskään näihin survivor-tyyppisiin seikkailuohjelmiin.
Naparetkeilijät ovat ihmisinä aivan omaa luokkaansa. Heitä tekee mieli ihailla ja palvoa. He sinnittelevät satoja kilometrejä eteenpäin tuulesta ja viimasta huolimatta. Minun tekee mieli palata kotiin vällyjen alle jo vähän liian kylmän työmatkan vuoksi.
Olisi hienoa ajatella, että minusta olisi siihen. Mutta ei ole. Kuten ei myöskään näihin survivor-tyyppisiin seikkailuohjelmiin.
Naparetkeilijät ovat ihmisinä aivan omaa luokkaansa. Heitä tekee mieli ihailla ja palvoa. He sinnittelevät satoja kilometrejä eteenpäin tuulesta ja viimasta huolimatta. Minun tekee mieli palata kotiin vällyjen alle jo vähän liian kylmän työmatkan vuoksi.
1 Comments:
Vuosien takainen tuttavani on naparetkeilijä. Olen ihmetellyt, että miksi? Eikö tavallinen -30 talvella riitä? Tai miksi ei maailmanympärimatka. Kävellen. Meret saisi ylittää laivoilla, ei olisi pakko uida. Mutta naparetkeily. Siinä on kai juuri sitä, mitä tavallinen kaduntallaaja ei pysty ymmärtämään eikä ole tietysti suotavaakaan, koska mitä hienoa siinä sitten enää olisi.
Lähetä kommentti
<< Home