Voimalaji

Mummu oli pitkään sairaalassa. Lähes kaksi vuotta. Kävin häntä katsomassa melko usein. Puhuimme niitä näitä, tavallisia asioita. Monesti ihmettelin, että kuinka hän jaksaa suhtautua asioihin uskomattomalla positiivisuudella, vaikka varmasti sairaalassa olo tuntui toisinaan varsin viheliäiseltä. Seurakin kun tuntui olevan sairaalassa niin kehnoa. Suurin osa täysin "horiskoja, joista ei oo puhekaveriksi."

Viimeksi, kun kävin sairaalassa, jäin miettimään, milloin mummusta oli tullut niin pieni ja minusta näin iso. Mihin oli hävinnyt voima noista käsistä, joilla oli kudottu, ommeltu, lypsetty, leivottu, niitetty, hoidettu eläimet ja lapset...Nyt niillä jaksoi enää hädin tuskin syödä itse! Mutta se heikkous oli vain pintaa. Henkinen voima, iän tuoma kokemus ja vaisto on meille nuoremmille ollut monesti tarpeen. Mummun yli 70-vuotiaat lapsetkin kysyivät usein neuvoa äidiltään. Oman elämäni kiperistä tilanteista minun ei ole tarvinnut sanoa sanaakaan ja silti, mummu on saattanut tuumata, että "Niinpä niin. Mutta asiat selekenee, ku vaan alakaa tekkeen ja antaa toisten olla."

Vaan entä nyt. Toissa päivänä hän päätti, että nuoremman polven on aika pärjätä omillaan.

Ulkoiset asiat

Aurinko laski ja ilmassa tuoksui kevät. Olkoonkin, että maalla kevät tuoksuu mullalta, maatuvalta heinältä ja lehmän paskalta. Joesta nousi sumu ja oli aivan hiljaista. Kuulin vain itseni ja ne kymmenen joutsenta, jotka laskeutuivat pellolle. Jalat veivät, kun juoksin hengitys huuruten pakastuvassa illassa. Epätodellinen ja kevyt olo. Sille on kai keksitty nimikin. Flow.

Seuraavana aamuna laitoin mummulle papiljotteja tukkaan. Hän totesi, että "Oot juossu liikaa, ku on niin pienet tissit". Yritin siinä sanoa, että miten niin. Eihän se juoksun vika ole, jos rintavarustukseni on alunperinkin ollut pieni. Mummu siinä vertailemaan, kuinka olen samanlainen kuin Anni-vainaa. Anni-vainaallakin oli pienet tissit. Puhe jatkui ja minusta alkoi jo tuntua siltä, että Anni-vainaan naimattomuuteenkin oli syynä pienet tissit eikä suinkaan se, että siihen maailman aikaan maaseudun nainen sai joko mahdollisuuden koulutukseen tai ryhtyi emännäksi. Muistelun loppupuolella olin varma, että kohta selviää, kuinka Anni-vainaa on vainaa vain pienten rintojen vuoksi. Paitsi, että ei. Hän kuoli ihan muusta syystä.

Kevät yllättää

Aurinko paistaa ja kaikilla on kivaa. Minä en saa otetta tästä kevätfiiliksestä. En ikinä. Joka vuosi kevät yllättää. En ole vielä tähän aikaan siihen valmis. Aamulla töihin lähtiessä olin iloinen vesisateesta. Vaan niin kävi, että päivällä aurinko tuli esiin ja kilottaa nyt kirkkaana siniseltä taivaalta.

Ennen vanhaan äiti vei lakanapyykin aina keväisin ulos aurinkoon kuivumaan. Miksiköhän.

Muistikuva

Paljon muistoja.

Joskus kaipaan niin paljon niitä alkutalven päiviä, jolloin syysmusta maa muuttuu valkoiseksi.

Outo ääni

Hiihtolomia on pidetty itse kukin. Minäkin. Hiihtämällä perinteisellä tyylillä eli pertsalla ja viettämällä pari päivää mutkamäessä kiroten omanelämänsäkallepalandereita ja toistaitoisia venäläislaskijoita. Parhaat fiilistelylaskut itselle sain aamulla ja illalla. Paluu tavan ihmisten päivärytmiin on sujunut nihkeästi. Harmaa, loskainen kevätsää (!) ei sitä ainakaan helpota. Mutta se on antanut hyvän syyn mennä ystävättären kera kiertelemään kauppoja ja istumaan kahville, puhumaan intellektuelleja asioita ja huokailemaan pitkätukkaisen Idols-kilpailijan vuoksi.

Siinä oli hiihtoloma lyhyesti.
***
Uskotteko, että olkalihas voi kääntyä väärin päin? Tänään teiskasin hevosen kanssa, yhtäkkiä hevonen heitti päätään ylös ja kuulin äänen, plups. Sanoin "perkele", mutta en hevoselle. Sen jälkeen pitelin itseäni olkapäästä ja katselin oudosti vinksottavaa käsivartta. Kirvasin ensiavuksi koko litanian hyviä voimasanoja. Hetken päästä kuului taas plups. Kipu levisi koko käteen ja korvissa humisi.

Se siitä. Näin on käynyt ennenkin. Pari ihmistä alkoi silti myötätunnosta voida pahoin.

Kuka muuten sanoo, ettei kiroaminen auttaisi?

Hiihtoloma vuorokaudessa

Jos lomapäiviä on vähän ja tekemistä paljon, voi tulla helposti lomastressi. Näin kerrotaan ainakin iltapäivälehdissä ja naistenlehdissä ennen kesälomaa. Jos loma on tarpeeksi lyhyt, tuskin stressiäkään ehtii tulla. Tässä raportti lyhyimmästä hiihtolomastani ikinä.

Aloin pakata autoa keskiviikkoaamuna yhdeksän aikaan. Koska tyttäreni oli unohtanut monot koululle loman ajaksi, suksista ei tarvinnut huolehtia. Ja koska en ole mikään laskettelun ylin ystävä, en ole koskaan hankkinut kunnon talvitamineita. Sen vuoksi keskityin pakkaamaan lähinnä saunomiseen liittyvää välineistöä. Otin varmuuden vuoksi kävelysauvat ja lenkkarit mukaan siltä varalta että pääsisin ulkoilemaan.

Pakkaaminen venyikin monituntiseksi projektiksi. Mieheni tarkisti autosta öljyt, joka oli tietysti loppu. Sitä piti lähteä hakemaan. Sitten sitä piti lisätä ja kohta tulikin jo epäilys, että meneekö se koko moottorista läpi. Eipä muuta kuin autonkorjaajaeno paikalle tarkistamaan tilanne. Hän naureskeli ja lisäsi vielä pari litraa. Kehotti ottamaan kanisterin mukaan reissuun ja tarkistelemaan tilannetta vähän väliä.

Vihdoin pääsimme liikkeelle. Suunnistimme kauppaan ostamaan mökille ruokaa, mutta koska tässä vaiheessa yllätti nälkä, päädyimme syömään pikaruokaa. Vihdoin ja viimein erinäisten mutkaisten seikkojen jälkeen pääsimme matkaan. Saavuimme perille iltapäivällä viiden aikaan.

Ja sitten alkoi hiihtoloma:
- kamppeitten purku mökillä
- lainasuksilla ladulle; 14 kilometrin lenkki (ensimmäisen kerran suksilla tänä talvena!)
- saunomista
- olutta
- lautapelejä (en näköjään ymmärrä rahan päälle mitään peleissä, leikeissä tai oikeassa elämässä..)
- nukkumaan

- herätys
- mäkeen laskettelemaan; tytär oli mäessä noin 7 tuntia, minä yritin pysyä hänen perässään old school -tyyppisillä lainasuksilla (vm-82) pari tuntia (Huom: ilman kunnon talvivermeitä, onneksi ei ollut pakkasta!)
- luontokeskustsekkaus
- makkaranpaistoa laavulla
- saunaan
- kamppeitten pakkaaminen
- kotiin

Ehdin lisäksi jossain vaiheessa polttaa muoviastien liedelle. Sitä rapsutellessa meni ainakin tunti..
***
Kiitos mökissä oikeasti hiihtolomaa viettäville kutsusta!

Tukossa

Tekstiä ei yksinkertaisesti ota syntyäkseen, sanat ovat juuttuneet jonnekin syvälle.

Hengitän syvään ja yritän rentoutua.

Sormet. Totelkaapa nyt kiltisti ja antakaa kirjainten ilmaantua näytölle. Vaikka yksi kerrallaan.

- Miksi?

Ehkä jotakuta kiinnostaa mitä kuuluu.
- Niinkö luulet?
***
Hyvä on.

Heräsin aamulla klo 6.24. Tarkistin kännykästä, joka oli soimassa vasta klo 6.40. Tuijottelin minuuttien vaihtumista digitaalinäytöllä. Kello soi, painoin nappia ja ääni lakkasi. Tuijotin edelleen minuuttien vaihtumista näytöllä.

6.47

6.55

7.02

Toinen herätyskello soi. Aivot käskevät nousta ja mennä suihkuun. Ruumis makaa lyijyn painoisena lämpimän peiton alla. Yöpaita on litimärkä. Sitä on taas hikoiltu yöllä.

7.14

Nyt ylös, että ehdit käydä suihkussa ennen töihin lähtöä!

7.28

Vihdoin ja viimein. Silmät auki, vaatteet päälle, weetabixit naamaan (kyllä, oikeasti syön noita lastulevyjä...) ja tukka märkänä ulos -10 asteen pakkaseen.

8.14

Töissä.

Joka päivä. Jee! ---