Kaikki on muutosta, sanotaan. Yritän epätoivoisesti pukea tuota sanoiksi (mm. gradussani.) Miten ihmeessä onnistun kuvailemaan laajoja kulttuurisia, sosiaalisia, teknologisia ja ekonomisia muutoksia noin sadassa sivussa? Sehän on kuin yrittäisi ahtaa valasta tonnikalapurkkiin.
On siis valittava, otettava tietty näkökulma ja pidettävä näistä kiinni. Tieteessä tapahtuu -lehden uusimmassa numerossa pohdittiin mitä on
menneisyys. Se ei ole kaikki mitä jää taakse, vaan menneisyys muodostuu valinnoista; mitä haluamme muistaa, mitä esineitä säilytämme, mitä kulttuuripiirteitä jatkamme eteenpäin.
Ihmiskunnan historia ei siis ole totta, mutta ei ihan valhettakaan. Se on tulos, joka on syntynyt tietyistä valinnoista. Entä yksittäisen ihmisen kohdalla? Oletettavasti kaikilla ihmisillä on erilaisia muistoja, osa hyviä, toiset huonoja. Mitä huonoille muistoille tapahtuu? Itse olen sulkenut lähes kaikki huonot muistot jätetynnyreihin ja upottanut ne mieleni valtameren syvyyksiin.
Tyynellä säällä nämä tynnyrit pysyvät paikoillaan, ja niitä hädin tuskin erottaa pohjan muodoista. Tyyninäkin kausina aika tekee loppumatonta tehtäväänsä ja kalvaa pienen pieniä reikiä tynnyreiden seiniin. Myrskyn noustessa aallot alkavat liikuttaa näitä metallisia astioita, ja pienistä hiushalkeamista alkaa valua ydinjätteen lailla mustia muistoja, jotka leviävät eteenpäin saastuttaen ja peittäen kaiken kauniin. Myrskyn jälkeen jäte vajoaa pohjalle tasaisesti ja jää sinne muistuttamaan olemassaolostaan. Epätoivoisesti piilottelen edelleen näitä vuotavia saastuttajia hautavajoamissani. Haluaisin päästä niistä eroon, mutta ne ovat niin painavia, etten yksinkertaisesti jaksa nostaa niitä rannalle.
Uin valtamereni pinnalla, en uskalla sukeltaa.
Onneksi on myös tietty pysyvyys.
Strokesin uusi albumi Room on Fire ei ollut ihan pettymys, mutta melko lähellä sitä. Se oli melko lailla samanlainen kuin heidän ensimmäinen levynsä This is it, mutta ei ihan. Ehkä levy tarvitsee vielä muutaman kuuntelukerran ennen avautumistaan. Tosin en tiedä pystynkö enää kuuntelemaan tuota montaa kertaa; se kuulostaa liian samalta, se oli liian strokesmaista.
