Hetki

Elän tällä hetkellä vanhojen valokuvien ympäröimänä. Vanhimmat kuvista ovat lähes satavuotisia. Kuvia miehistä, naisista, lapsista, kodeista ja maisemista joita ei enää ole. Otoksia hetkistä.

Jotkut kuvat pysäyttävät, useimmat menevät ohitseni herättämättä mitään tunteita. Tällä hetkellä katson (ihmetellen) kuvaa, jossa mies lankkaa saappaitaan portailla. Kuva on otettu aurinkoisena kesäpäivänä vuonna 1932. Siinä hän istuu, arkisessa työssään. Toinen maailmansota on vielä kaukana edessäpäin.

Tämä kuva pysäytti, koska olen nähnyt useita hänen ottamiaan kuvia. Nyt kuvaaja onkin itse kuvattavana. Roolit ovat vaihtuneet.

Jääkö meistä nykyihmisistä enemmän dokumentteja jälkipolvillemme kuin sata vuotta sitten eläneistä isoisovanhemmistamme? Ainakin tiedon, tekstin ja kuvien määrä tuntuu tällä hetkellä lähes murskaavalta.

Digitaalisessa muodossa oleva dokumentti häviää kerralla; päiväkirjan muste, paperi ja valokuvat haalistuvat ja hapertuvat vähitellen. Siinä on vissi ero.