Matkailu pelottaa

Kävin alkuviikosta Tromssassa. Olin kuullut etukäteen Norjan vuonoista ja muista mahtavuuksista. Olen joskus nähnyt jopa kuvia sieltä päin maailmaa. Siinä mielessä mikään näkemäni ei ollut uutta tai ihmeellistä.

Mutta. Ajaessani autolla mutkaisia, kapeita teitä rekkojen suhahdellessa vastaan, huomasin olevani peloissani. Valtavat korkeudet ylöspäin ja vastaavasti tienvieriset pudotukset alaspäin suorastaan huimasivat. Mittakaavat vinksahtivat aivan kummallisiksi, puut näyttivät vuoren rinteillä olevilta miniatyyripuilta ja koko elämä alkoi tuntua sellaiselta hölskytettävältä lumivesipallolta. Ja joku hölskytti sitä paraikaa.
***
Talvi oli siellä selvästi lähempänä kuin täällä.

Tulevaisuuden haaste

Siitä on ainakin kuusi vuotta, kun silmiini osui lehtijuttu leijasurffauksesta. Hieno laji,haluaisinpa oppia, ajattelin. Samaa ajattelin taas eilen, kun kävin meren rannalla katselemassa aallokossa ja ilmassa kieppuvia hurjapäitä. Pari vuotta sitten Rodoksella näin yhdellä silmäyksellä niin paljon taitavia leijailijoita, että en tiennyt mihin oikeastaan olisin silmäni suunnannut. Kaikki se ympäröivä tunnelma, tuuli, aurinko, aallot, sininen meri vakuuttivat minut niin, että joskus vielä aion opetella tuon lajin. Tulevaisuuden suunnitelmia siis on.

Toisaalta, luultavasti minusta ei olisi tuohon puuhaan. En selviäisi alkujännityksestä koskaan niin pitkälle, että surffaus muuttuisi hauskaksi. Ja toisekseen, tulen merisairaaksi jo Hailuodon lautalla ja olen varma veden alla vaanivasta tappajahaista.

"Tiesitkö, että...

... pari miespuolista ystävääni on steriloitu?" kysyi mieheni. Miten ihmeessä minä voisin sellaisen asian tietää. Ja mitä ihmettä teen nyt tuolla tiedolla..? Kysytäänkö sellaista ohimennen tavatessa. Tuskin.
***
Olen siivonnut koko päivän, tarkalleen ottaen aamulla klo 9.15 - 10.00 ja hieman myöhemmin klo 12.10 - 16.00. Tauon aikana kävin ostamassa pölypusseja ja viemärinaukaisuainetta. Pölypussit ovat täysin muista siivousvälineistä poiketen pakattu neutraalisti, eikä pussissa ole mitään räikeitä värejä. Toisin on esimerkiksi pyykinpesujauhepakkauksissa, jotka suorastaan hyppivät hyllyiltä syliin, erityisesti tahranpoistoaineet.

Viemäriaineista mainittakoon niiden maskuliinisuus. Siinä missä huuhteluaineet löytyvät pyörehköjen muotojen ympäröimistä pastellipulloista, on viemärihommiin liittyvät ainekset joko teräksenharmaissa (ostamani mr. muscle) tai oransseissa (toinen ostamani Putki-Reiska, joka on muuten sivumennen sanottuna suomalainen tuote.) Ostin kaksi samaan tarkoitukseen suunnattua ainetta voidakseni kokeilla ja verrata niiden tehoa. Edellä mainittu on nimittäin kolme kertaa kalliimpaa kuin jälkimmäinen. Koska joudun säännöllisin ajoin puhdistamaan putket, haluan tehdä sen mahdollisimman edullisesti laadusta tinkimättä. Tämä on varmasti asia, jota kukaan muu perheessäni ei suostuisi tekemään toimenpiteen vaatiman ajankulun vuoksi. Aion pitää asiasta havaintopäiväkirjaa paperille.

Kotiin kävellessä ajattelin Viemäri-Vienoa. Ostaisinko mieluummin Vienoa, joka olisi pakattu "nätisti" vaikkapa omenanvihreään tai merensiniseen pakkaukseen. Vai luottaisinko edelleen oranssiin ja kulmikkaaseen Viemäri-Reinoon? Mietin myös, että käännettäisiinkö tuo nimi muuten englanniksi Sewer-Sam? (Niin, ajatukseni liitävät aika matalalla, myönnän.)

***
Siitä viimeviikkoisesta blogimiitistä vielä, että oli mukavaa. Edellisestä kirjauksesta ehkä saa liian nuivan käsityksen. Nautin oluesta ja seurasta kovasti. Tänään menen kuuntelemaan isoa bändiä nimeltä Zen café. Olen varmaan viimeinen suomalainen joka näkee bändin livenä. Aikaisemmalta vuosikymmeneltä onnistuin missaamaan Don huonot aivan tyystin! En nähnyt niitä kertaakaan. Arvatkaapa harmittaako.

(Lisäys: Mieheni juuri muistutti, että olemme olleet katsomassa Don huonoja Tampereella ylioppilastalolla vuonna 1997! Muistan keikasta valot. Vähän nolottaa, koska olen jo pitkään hehkutellut ihmisille, että en ole nähnyt 'donkkareita' koskaan...)

Harrasteita

Olen ryhdistäytynyt.

Lopetin päivittäisen punaviinin, oluen ja siiderin litkimisen kuukausi sitten.
Ostin kävelysauvat niin ikään kuukausi sitten. Olen siitä lähtien kävellyt ja juossut vähintään kaksi kertaa viikossa.
Aloitin astangajoogan kaksi viikkoa sitten. Harrastin sitä joskus, nyt aloitin uudelleen parin vuoden tauon jälkeen.
Jatkan edelleen kuorossa. Ensimmäinen suuri haaste on pyhäinpäivän konsertti.
Kirjakerhommekin on kokoontunut jo kerran.
Jalkauduin rahvaan pariin ja kävin Tupsussa blogimiitissä lauantaina. Tuuba sai näköjään myös palkinnon. Kyllä tästä riemu repeää.

Hiljaista on

Tänään täytyi jo tehdä oikeaa ruokaa. Pakotin itseni syömään. Olen maanantaista asti elänyt kurkkupastilleilla, valkosipulilla ja muilla flunssatropeilla. Niistäkään mitään hyötyä. Vatsa vain kipeä ja sekaisin. Tänä aamuna huomasin myös menettäneeni ääneni ja hengittäessä tunsin keuhkojeni liikkuvan. Ne tuntuvat tällä hetkellä liian suurilta minulle. Pyrkivät nielun kautta ulos. Pysyn minäkin edes joskus hiljaisena.

Täytyi käydä eilen elokuvissa. Lempiohjaajani tuotannon annettiin jälleen valaista tätäkin maailmankolkkaa. Jokin kumma näissä elokuvissa viehättää. Eikä se ole sitä, että olisi vain fiinimpää pitää eurooppalaisen ohjaajan töistä. Pidin niistä jo silloin, kun en edes tiennyt kuka Almodóvar on.

Istuin katsomossa nenäliinapaketti käsissäni ja niiskutin koko kaksi tuntia. Valitsin sivistyneemmän oloisen nenäliinaan tuhjuuttelun, sen sijaan, että olisin säikäyttänyt muun elokuvayleisön trööttäämällä nenäonteloni kerralla tyhjiksi.