Hiljaista on

Tänään täytyi jo tehdä oikeaa ruokaa. Pakotin itseni syömään. Olen maanantaista asti elänyt kurkkupastilleilla, valkosipulilla ja muilla flunssatropeilla. Niistäkään mitään hyötyä. Vatsa vain kipeä ja sekaisin. Tänä aamuna huomasin myös menettäneeni ääneni ja hengittäessä tunsin keuhkojeni liikkuvan. Ne tuntuvat tällä hetkellä liian suurilta minulle. Pyrkivät nielun kautta ulos. Pysyn minäkin edes joskus hiljaisena.

Täytyi käydä eilen elokuvissa. Lempiohjaajani tuotannon annettiin jälleen valaista tätäkin maailmankolkkaa. Jokin kumma näissä elokuvissa viehättää. Eikä se ole sitä, että olisi vain fiinimpää pitää eurooppalaisen ohjaajan töistä. Pidin niistä jo silloin, kun en edes tiennyt kuka Almodóvar on.

Istuin katsomossa nenäliinapaketti käsissäni ja niiskutin koko kaksi tuntia. Valitsin sivistyneemmän oloisen nenäliinaan tuhjuuttelun, sen sijaan, että olisin säikäyttänyt muun elokuvayleisön trööttäämällä nenäonteloni kerralla tyhjiksi.