Muistikatko

Jos olisin blogannut ennen joulua ahkerammin, voisin tarkistaa, mitä elämässäni on silloin oikeastaan tapahtunut. Enimmäkseen olin niin väsynyt, että tuskin jaksoin edes nukkua. Kaikki on kovin hämärän peitossa. En voi olla varma, mikä on unta ja mikä ei. Toki muutama highlight moment on jäänyt muistiin, ja ne tiettävästi ovat tosielämässä tapahtunutta.

Niin se joulu vain meni. Söin napa ruskaten porkkanalaatikkoa ja laihduin kilon. Vahingossa. Vaan nyt kun naapurin joulukuusi on syötetty hevosille, on uuden vuoden lupausten lunastamisen aika. Onneksi en niitä tehnyt. Perinteisesti lähipiiri lupasi rinta rottingilla sitä sun tätä, kuten joka vuosi. Enimmäkseen terveyteen liittyvää. Olen yrittänyt parhaani mukaan tsempata heitä, mutta jo tässä vaiheessa tammikuuta näyttävät monet syyt ajaneen kuntoilun tai tupakoinnin lopettamisen edelle. Taitaa olla varsin yleinen ilmiö. Jo nyt kuntosalilla huomaa tilan lisääntyvän alkuvuoden ruuhkan jälkeen...

Vuosi on alkanut pääosin suotuisasti, mutta jostain ne kuuluisat mustat pilvet aina ilmestyvät taivaalle ja kohta minä seilaan syvääkin syvemmissä vesissä köli pohjaan jumittuen. Sellaista on elämä. Pessimisti ei pety.

Toimistotarvikkeiden tuoksu

Perheessäni ei ollut valkokaulustyöläisiä. Ehkä siksi toimistotarvikkeet ovat tuntuneet aina vähän fiineiltä ja hivenen pelottavilta. Muistan lapsena ihailleeni kirjakaupan muovikansioita, rei'ittimiä, nitojia ja muovitaskuja, ja yhä edelleen toimistotarvikkeet herättävät hivenen kummallista kunnioitusta jotain suurta ja hienoa kohtaan.

Toimistotarvikevarastot ovat mainioita paikkoja. Kirjakaupassa voi hivenen aistia sitä samaa tunnelmaa kuin varastossa, joka on täynnä postituskuoria, liimapuikkoja, välilehtiä, klemmareita ja kyniä. Mutta kirjakaupassa on aina häiritseviä tekijöitä. Hyllyt ovat ehkä sekaisin, ihmiset mölyävät ympärillä. Varastossa saa olla aivan rauhassa, vetää syvää henkeä - ja antaa tuon tunkkaisehkon tuoksun aktivoida vaikka tekemään kirjauksen.