28.8.06

Haasteeseen on vastattu

1. Yksi levy, joka muutti elämäsi
Sen täytyi olla jotain Kissiä. En muista levyä, enkä biisiä. Väittäisin, että suurimman vaikutuksen minuun teki alkuun bändin ulkonäkö ei niinkään musiikki. Mutta ensikosketus Kissin musiikkiin varmisti sen, että musiikkimakuni nyrjähti, eikä minusta koskaan voinut tulla popparia.

2.Yksi levy, jota olet kuunnellut useammin kuin kerran
Näitä on paljon, mutta viime aikoina Mokoman Kuoleman laulukunnaat.

3. Yksi levy, jonka tahtoisit mukaan autiolle saarelle
Kokoelma tekopirteitä rallatuksia.

4. Yksi levy, joka teki sinusta hupakon
1970-luvun Finnhits-kokoelmat ovat suosittuja aina jossain vaiheessa tyttöjen bileiltaa...

5. Yksi levy, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin
Eipä ole sellaista levyä. Mutta kerran kesken oman konsertin, tajusin, kuinka uskomattoman hienoja juttuja soitettavassa biisissä oli. Tiukka paikka.

6. Yksi levy, jonka toivoisit tulleen tallennetuksi
Jos tietäisin, tekisin sen oitis.

7.Yksi levy, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan levytetty
Blood Hound Gang: Hooray for Boobies.

8.Yksi levy, jota kuuntelet paraikaa
Conjunto Casino: Montuno en Neptuno

9.Yksi levy, jonka olet aina halunnut kuunnella
Ylitsepääsemättömiä haluja ei ole ollut. Yleensä mielihalut löytyvät kuunneltaviksi ja jotkin vain unohtuvat. Nyt tosin kiinnostaisi kuulla Brightboyn muutkin biisit kuin vain se hitti, joka jauhaa radiossa.

Kateus

Olen todella närkästynyt. Minulle kerrottiin, että Ruotsin kuningaspari aikoo vierailla Vaasan 400-vuotisjuhlissa. Tänne he eivät viime vuonna vaivautuneet, vaikka kutsuttiin. Lähettivät vain "tervehdyksen" ja "onnittelun". Palvelusväki tietysti hoiti senkin. Tuskin itse edes tiesivät koko asiasta.
***
Tein itselleni hetki sitten ranskalaisen manikyyrin ja kiinnitin yhteen kynteen koristeen. Keuhkoja ja silmiä kirveltää, en muistanut kuinka järkyttävät automaalamohuurut näistä aineista lähtee. Puolen tunnin työ ja nyt jo uskon, että se oli turhaa. Eivät nämä koskaan kestä minulla päivää kauemmin siisteinä.
***
Tartun musahaasteeseen.

20.8.06

Hullun hankalia haasteita

Tämän haasteen sain suullisesti.

1. Yksi levy joka muutti elämäsi:
Muse Absolution.

2. Yksi levy, jota olet kuunnellut useammin kuin kerran:
Ours Precious.

3. Yksi levy, jonka tahtoisit mukaan autiolle saarelle:
Ja taas tämä maailman ankein kysymys. Miksi ihmeessä haluaisin tai joutuisin autiolle saarelle? Siellä olisi kuitenkin tylsää, eikä sieltä löytyisi edes soitinta jossa kuunnella mitään levyä. Jos jonakin päivänä löytäisin itseni jostain ihme palmun alta joltain autiolta saarelta, käpertyisin jonnekin aluskasvillisuuden sekaan ja laulaisin itse piae cantiones –kappaleita lohdutukseksi niin kauan kunnes kuivuisin pois. En kuitenkaan jaksaisi etsiä vettä.

4. Yksi levy, joka teki sinusta hupakon:
Madonnan eka.

5. Yksi levy, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin:
Arvo Pärt Lamentate.

6. Yksi levy, jonka toivoisit tulleen tallennetuksi:
Melkein mitä tahansa vanhaa musiikkia olisi kiva kuulla.

7. Yksi levy, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan levytetty:
Näitähän riittää. Tällä hetkellä vastaukseni on Sepi Kumpulaisen kaikki kappaleet.

8. Yksi levy, jota kuuntelet paraikaa:
Mew Frengers.

9. Yksi levy, jonka olet aikonut kuunnella:
Mistä minä mitään aikomuksistani tiedän! Hulluutta. En tiedä edes haluanko juoda aamulla teetä vai kahvia. Vai kaakaota.

Siihen kirjahaasteeseen vastaan toisaalla.

12.8.06

Kirjanurkka

Tällainen hauska listaus löytyi täältä. Lukisin mielelläni saman Tuubalta.

One book that changed your life:
Olen lukenut monista mielenkiintoisista asioista, mutta tuskin niistä on ollut suunnannäyttäjiksi muuten elämässä.

One book you´ve read more than once:
Ronja ryövärintytär. Viimeksi luin sen noin vuosi sitten. Olen lukenut sitä suomeksi ja ruotsiksi. Kerran luin saameksi ja etenin muutaman sivun päivävauhtia, pääsin kuitenkin loppuun asti. Sanavarasto karttui huomattavasti.

One book you´d want on desert island:
Tietosanakirjasarja. Ala-asteikäisenä sairastin vesirokkoa viikon ja luin läpi mm. kotikirjahyllymme kaksitoistaosaisen tietosanakirjasarjan. Siihen kuuluvat lisäksi kartasto ja hakusanasto. Myönnän toki ohittaneeni muutamia tylsiksi paljastuneita aiheita, mutta kokonaisuuden loppuun luettuani olisin voinut aloittaa alusta. Sopivaa materiaalia pitkään yksinoloon. Toisaalta, nivaska naistenlehtiä ajaisi saman asian.

One book that made you giddy:
Tällainen kirja on varmasti sattunut kohdalleni, mutta en muista nimeä, enkä sitä milloin tämä tapahtui.

One book that wracked you with sobs:
En usko, että näin olisi käynyt.

One book that you wish had been written:
Kaikki hyvät kirjat ovat suotavia.

One book you wish had never been written:
Jari Sarasvuo: Sisäinen sankari ja Juhani Tammisen koko tuotanto.

One book you´re currently reading:
Åsa Larsson: Sudentaival
Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1-2

One book you´ve been meaning to read:
Kaikki klassikot. Olen tuntenut aina suurta huonommuutta siitä, että en jaksa lukea maailman hienointa kirjallisuutta. Nykyään sen jo uskaltaa tunnustaa helpommin, mutta kai niihin joskus olisi hyödyllistä perehtyä ensimmäistä lukua pidemmälle. Niistähän voi vaikka pitää.

10.8.06

Kind of Monster

Jo parin päivän ajan päässäni on soinut Motörheadin biisi Fast and Loose. Parempiakin vaihtoehtoja olisi olemassa.
***
Puhuin miehen kanssa, joka vakaasti väitti, että muutun hirviöksi heti, kun täytän kolmekymmentä vuotta. Se kuulema tapahtuu väistämättä kaikille naisille ja vaikka kuinka sitä yrittäisi välttää, ei auta. Sanoin, että en usko muuttuvani yhdessä yössä tästä hullummaksi. En kai ollut tarpeeksi vakuuttava, kun mies jatkoi, että kolmikymppisaamuna huomaisin haluavani omakotitaloa ja koiraa.

Jaa, että se ei sitten olisikaan sen kummempaa. Talo ja koira. Vaikka arvostan tiiviin asumisen ja yhteisön tuomia etuja sekä huolettomuutta, olen silti halunnut taloa siitä lähtien, kun muutin maalta pois. Ja koira on ihan jees, jos kissat vain sen hyväksyvät laumaansa.

Mies jatkoi kauhukuvien maalaamista. Jossain vaiheessa vaatteeni muutuisivat beigen värisiksi ja kengät käytännöllisiksi. Tosin hulvattomimmillani pukisin ylleni Marimekon värikkäitä kaapuja.Enkä haluaisi enää matkustaa, en käydä missään kodin ulkopuolella...
***
Nyt voisin mennä ulos aurinkoon nautiskelemaan sellaisesta elokuusta, kuin maalla yleensä oli vielä parikymmentä vuotta sitten. Aurinko paistaa kuumasti, ruoho kellastuu, piikikkäät korret pistelevät paljaita jalkoja ja heinäsirkat sirittävät hurjasti loppukesän merkiksi.

3.8.06

Reippailua

Kummityttöni muutti pois kotoaan. Tästäkin asiasta väännän itsekkäästi seuraavan ajatuksen; olen jo niin vanha, että kummityttöni muuttaa pois kotoa!

Tämä "en nuorene tästä enää päivääkään" -olo ja pari muuta asiat ovat saaneet minut kuntoilemaan. Ensinnäkin olen onnistunut kasvattamaan (olut)masun kesän aikana, mikä ei ole kaunis näky naisella. Toisekseen huomasin raivopäisen liikkumisen helpottavan olotilaa (siis sellaista yleistä "elämä on perseestä" -angstia).

Aloin siis urheilla lauantaina. Juoksin Ounasvaaralla mäkeä ylös urheiluopistolle saaakka, jonka jälkeen olin puolikuollut, kuten arvata saattaa. Pakotin itseni juoksemaan saman mäen myös alas.

Maanantaina kävin yli kahden tunnin kävelyllä. Se oli ikään kuin tasoitusta lauantaiselle, sillä vauhti ei ollut hirmuinen, vaan sopiva. Tiistaina reipashenkinen ulkoiluni suuntautui Ounasvaaran näkötornille. Kuuma ilma sai maiseman väreilemään. (Tai sitten ne olivat kyyneleitä.)

Keskiviikkona - joka oli eilen - oli taas kunnon lenkin aika. Juoksua (ja välillä toki myös kävelyä, koska eihän minulla ole oikeasti edes minkäänlaista pohjakuntoa) kesti tunnin verran, matkaa kertyi ehkä sellaiset 9 km.

Tänään on ehkä vähän rauhallisempi lenkki, huomenna kävelyä. Näiden lisäksi olen tehnyt muutaman vatsalihasliikkeen ja punnerruksen.

Niinpä. Itseänikin hirvittää tämmöinen reuhtominen.