Reippailua

Kummityttöni muutti pois kotoaan. Tästäkin asiasta väännän itsekkäästi seuraavan ajatuksen; olen jo niin vanha, että kummityttöni muuttaa pois kotoa!

Tämä "en nuorene tästä enää päivääkään" -olo ja pari muuta asiat ovat saaneet minut kuntoilemaan. Ensinnäkin olen onnistunut kasvattamaan (olut)masun kesän aikana, mikä ei ole kaunis näky naisella. Toisekseen huomasin raivopäisen liikkumisen helpottavan olotilaa (siis sellaista yleistä "elämä on perseestä" -angstia).

Aloin siis urheilla lauantaina. Juoksin Ounasvaaralla mäkeä ylös urheiluopistolle saaakka, jonka jälkeen olin puolikuollut, kuten arvata saattaa. Pakotin itseni juoksemaan saman mäen myös alas.

Maanantaina kävin yli kahden tunnin kävelyllä. Se oli ikään kuin tasoitusta lauantaiselle, sillä vauhti ei ollut hirmuinen, vaan sopiva. Tiistaina reipashenkinen ulkoiluni suuntautui Ounasvaaran näkötornille. Kuuma ilma sai maiseman väreilemään. (Tai sitten ne olivat kyyneleitä.)

Keskiviikkona - joka oli eilen - oli taas kunnon lenkin aika. Juoksua (ja välillä toki myös kävelyä, koska eihän minulla ole oikeasti edes minkäänlaista pohjakuntoa) kesti tunnin verran, matkaa kertyi ehkä sellaiset 9 km.

Tänään on ehkä vähän rauhallisempi lenkki, huomenna kävelyä. Näiden lisäksi olen tehnyt muutaman vatsalihasliikkeen ja punnerruksen.

Niinpä. Itseänikin hirvittää tämmöinen reuhtominen.