Kyläelämää

"Kyllä nyt on kesä pelastettu, kun pääsee maaherran jälkeen vessaan."
(Lienee oudoin kuulemani lause aikoihin. )

Syrjäkylillä on muutenkin aivan kummallista. Jos kylästä löytyy yksikin aktiivinen henkilö, on kylä "elävä" tai "vireä." Joskus tämä aktiivinen yksilö saa höynäytettyä pari toveria järjestämään jonkin kylätapahtuman kuten markkinat, "vuoden kyläläinen" -palkinnon tai jonkin muun kyläläisten mielestä epätavallisen joukkokokoontumisen. Tapahtumassa on tarjolla vaikkapa liha- tai kalasoppaa, myydään arpoja, kahvitellaan ja rupatellaan. Iltasella humpataan, jos joku on opetellut soittamaan kitaraa ja toinen bassoa.

Arvatkaa kuuluuko järjestäjille kiitosta. No ei, sitä on turha odottaa. Tapahtuma oli pitkäveteinen, siellä oli kylmä tai liikaa sääskiä. Ruoka oli liian suolaista/suolatonta, kahvi laihaa. Arpajaispalkinnot olivat surkeita, ja mitä se yksikin nyt luulee olevansa, kun sai sellaisen plakaatin että "vuoden kyläläinen". Ylpistyy vielä.

Tästä lannistumatta aktiivi-ihmiset yrittävät vielä kerran ja sitkeimmät ehkä kolmesti.

***
Entisenä kyläläisenä minun on todettava, että olen erittäin tyytyväinen pikkukaupunkilaiselämään.

Väkivallan tasapaino

Libanonissa liekehtii ihan kuin ennen vanhaan. Johan siellä on ehtinyt olla tovin aikaa kohtalaisen rauhallista. Aamukarstat rapsahtivat silmistä oitis, kun avasin tv:n aamu-uutiset. Siellä evakuointia odotteleva suomalainen tilitti, kun homma ei oikein etene. Että hän on vasta Syyrian puolella, ei ole saanut nukuttuksi kovin paljon, eikä mitään kunnon ruokailua ole järjestetty.

Voi kiesus! Siellä kuolee ihmisiä! Olisi iloinen, että edes pääsee sieltä pois.

Merirosvoseikkailu

Kävin elokuvissa, vaikka kesä ei ole ollenkaan elokuva-aikaa minulle. Mutta Johnny Deppin vuoksi...anything.

Viiltäjä-Jack

Kesä on sellaista aikaa, että blogin päivittäminen käy hyvin harvaksi. On muka niin paljon kaikkea tekemistä, vaikka ei sittenkään ole. Joskus vain ei jaksa älähtää ja itkeä jokaista maailmanliikahdusta. Ympärillä tuntuu olevan kuitenkin aina niin paljon turhaa puhetta, että tekisi mieli sulkea lärpättäjien suut. Tavalla tai toisella.
***
Tapasin lääkärin, joka uskoo oikeasti mätäkuuhun. Siis siihen, että heinäkuussa haavat paranevat huonosti. Olen aina pitänyt tuota vanhan kansan uskomuksena, mutta kai ammattilaiseen on luotettava. Ei olisi tämäkään asia tullut selville, ellen viiltänyt itseäni säilykepurkin kannella sormeen. Aivan. Melkein luuhun asti, sisukset pursuivat viillosta ulos. Verta oli kaikkialla, eikä loppua näkynyt. Alan voida huonosti, kun vain ajattelenkin sitä.
***
Pitäisi viettää kesää.

Kilometrejä kertyy

Olin tänään aamupalalla hotelli Ivalossa. Ravintola oli lähes täynnä.

Heräsin aamulla klo 4.32 hotellihuoneessani auringonpaisteeseen. Olin pirteä, mutta en noussut ylös vaan sinnittelin sängyn pohjalla siihen saakka kunnes thaimaalaiset hotellivieraat päättivät herätä 6.18 - ja herättää samalla koko kerroksen muutkin asukkaat.

Hotellin saunassa oli +100 astetta, uima-allas puolestaan jäätävän kylmä. Ranskalaisperheen lapset olivat paleltua altaaseen, heidän äitinsä puolestaan oli polttaa nahkansa saunassa. Häntä kiinnosti erityisesti pakkanen ja siinä selviytyminen, mihin minä vänkäämään että ei se kylmyys vaan se pimeys. Sehän se täällä Lapissa ihmistä rasittaa.

Ja se, ettei saa nukuttua yöllä kun paistaa niin pirusti. Mikä ihmeen ihmisten asuinalue se tämä tämmöinen on?

Odotus

Tapahtuu kaikenlaista. Koko ajan. Tämän tyynen ja kyynisen ulkokuoren sisällä kihisee ja kuhisee, tekisi mieli olla tyytyväinen asioiden laatuun. Heittäytyä vain onnelliseksi. Milloin se vihdoin onnistuisi?