Pitäisi olla kesä ja kärpäset

.. ja loma. Mutta ei ole.

***
Onneksi on musiikki.

Yleensä kuuntelen Arvo Pärtiä keväällä. Nyt lipsahti kesään, ja kolahti kovaa.

Arvo Pärt: Lamentate (2005).

"Death and suffering are the themes that concern every person born into this world. The way which the individual comes to terms with these issues (or fails to do so) determines his attitude towards life - whether consciously or unconsciously. -- Accordingly, I have written lamento -not for the dead, but for the living, who have to deal with these issues for themselves. A lamento for us, struggling with the pain and hopelessness of this world."

***
Joskus toivoisin olevani paljon kovempi,

haarniskaa,
kypärää
ja miekkaa.

Kovempaa ääntä,
ja voimaa käyttää sitä.

Ehtii, kun tekee

Kummipoika, 3v., on kuunnellut Lordia ja osaa käsimerkit. Juhannuksena ajelutin poikaa maitokärryillä ja tämä istui kyydissä kädet taivasta kohti sormet oikeaoppisesti harottaen. Sama poika oli taannoin tunkannut ruohonleikkurin, sellaisen pienen traktorimallin, ylös ja mennyt alle makaamaan muka korjausaikomuksissa. Nyt hän oli sanonut ensimmäistä kertaa "Voi vittu!" ja suu pestiin saippualla. Se poika taitaa päästä vielä pitkälle.

Kesäyö

Parasta on yökävely, vaikka sääsket kiusaavat. Eivät ne kauan jaksa. Yöllä kuulee ja näkee paremmin. Sorsat läpsyttelevät keikkuvin askelin rantapolulla vastaan. Kysyvät ihmetellen, mitä teen siellä siihen aikaan. Silkkiuikkupari sukii toisiltaan niskatukat järjestykseen. Nojaan silmät kiinni vasten hevosen kylkeä. Se on vilpitön kosketus, kun hevosen pää painuu olkapäätäni ja selkääni vasten.

"Ja kaikki huusivat huraa!"

Tekivät sitten videon. Hyvä, hyvä! Ja onnea heille.

Kääntöpuolella

Se on juna taas kuljettanut minua pitkin Suomea. Kauas on pitkä matka. Tampereella pysähdyin ensimmäisen kerran. Menin Nekalan kautta Vehmaisiin ja minusta pidettiin siellä oikein hyvää huolta. Olisin viihtynyt pidempäänkin, kuten aina Tampereella, mutta matkaa täytyi jatkaa Helsinkiin asti. Pääkaupunkiahdistus iski jo ennen kuin olin edes astunut junasta ulos. Alkoi suorastaan vituttamaan. Taivalsin reppu selässä nyrpeänä vielä jonkin matkaa. Onneksi kaikki saattoi muuttua vain paremmaksi. Ja niin kävikin. Minua pidettiin kuin prinsessaa. Kamarineidot ja lakeijat hyörivät ympärillä. Varmistivat, että kaikki toimii. Sellaiseen voisi vaikka tottua.

Kun ei ehdi ajatella, on äärettömän helppoa olla. Sitten kun siihen on aikaa, voi vain ihmetellä omaa ajatuksenjuoksuaan. Väsyneenä nojailin ratikassa ovenvieren tankoon ja yritin pitää itseni pystyssä. Huomasin ajattelevani, että Joukahainen vai Jouhakainen. Sillä hetkellä molemmat vaikuttivat aivan kelvollisilta nimiltä Kalevalan henkilölle. En edes tiedä mistä aloin ajattelemaan koko asiaa... Tankonojailusta sain päähäni, että olisi hauska opetella niitä temppuja, joita stripparit tekevät. Sellainen, että otetaan kiinni kädellä ja toisella jalalla, sitten pyörähdetään ympäri. Tai se, kun kiepautetaan kroppa ylösalaisin tankoon ja sieltä alas...

Vähitellen pääkaupunkiahdistuskin alkoi rauhoittua.