Kääntöpuolella

Se on juna taas kuljettanut minua pitkin Suomea. Kauas on pitkä matka. Tampereella pysähdyin ensimmäisen kerran. Menin Nekalan kautta Vehmaisiin ja minusta pidettiin siellä oikein hyvää huolta. Olisin viihtynyt pidempäänkin, kuten aina Tampereella, mutta matkaa täytyi jatkaa Helsinkiin asti. Pääkaupunkiahdistus iski jo ennen kuin olin edes astunut junasta ulos. Alkoi suorastaan vituttamaan. Taivalsin reppu selässä nyrpeänä vielä jonkin matkaa. Onneksi kaikki saattoi muuttua vain paremmaksi. Ja niin kävikin. Minua pidettiin kuin prinsessaa. Kamarineidot ja lakeijat hyörivät ympärillä. Varmistivat, että kaikki toimii. Sellaiseen voisi vaikka tottua.

Kun ei ehdi ajatella, on äärettömän helppoa olla. Sitten kun siihen on aikaa, voi vain ihmetellä omaa ajatuksenjuoksuaan. Väsyneenä nojailin ratikassa ovenvieren tankoon ja yritin pitää itseni pystyssä. Huomasin ajattelevani, että Joukahainen vai Jouhakainen. Sillä hetkellä molemmat vaikuttivat aivan kelvollisilta nimiltä Kalevalan henkilölle. En edes tiedä mistä aloin ajattelemaan koko asiaa... Tankonojailusta sain päähäni, että olisi hauska opetella niitä temppuja, joita stripparit tekevät. Sellainen, että otetaan kiinni kädellä ja toisella jalalla, sitten pyörähdetään ympäri. Tai se, kun kiepautetaan kroppa ylösalaisin tankoon ja sieltä alas...

Vähitellen pääkaupunkiahdistuskin alkoi rauhoittua.