Lyhyt analyysi ystävistä

Niin, ajattelin kirjoittaa ystävyydestä tai oikeastaan ystävistä. Tällä kertaa keskityn vain ihmisystäviin eli eläimet ja mielikuvitusystävät käsittelen ehkä myöhemmin. Mielikuvitusystävistä olisi tietysti paljon kirjoittamista...Tänään esimerkiksi kuulin, että muuan ihminen oli joskus harrastanut jopa kirjeenvaihtoa mielikuvitusystävänsä kanssa. Siis ihan oikeasti kirjoittanut kirjeitä ja lähettänyt ne postissa ties minne. Ja minä kun luulin olleeni lapsena yksinäinen...


Ihmisellä on ystäviä ja tuttavia. On ilmeisesti niin, että tuttavien kanssa puhutaan vain säästä ja muusta löpölöpö –jutuista. Ehkä käydään kahvilla... joskus harvoin. Ystävät puolestaan ovat niitä, joiden kanssa on aina puhumista ja mielenkiintoisia asioita tekeillä. Ystäviä ei tarvitse tavata päivittäin, mutta silti yhteys säilyy. Ja löpölöpöä riittää myös...miksei kahviakin.


Minulla ei ollut lapsena montaa ystävää ja olin koulukiusattu. Silti nämä muutamat ympärilläni olleet ihmiset ovat edelleen ystäviäni. Joskus tosin tuntuu, että vuosien kuluessa yhteiset mielenkiinnot käyvät aina vain harvemmiksi. Mitä heille on tapahtunut? Vai onko minulle tapahtunut jotain? Joistakin ”nuoruuden” ystävistäni en ole kuullut vuosiin mitään. On oikeastaan sääli, että joskus niin tärkeät ihmiset muuttuvat täysin yhdentekeviksi.


Tapasin Tuuban ensimmäisen kerran viisi ja puoli vuotta sitten. Tosin en ole lainkaan varma, että se oli ensimmäinen kerta. Hän oli oitis kovin tuttu. Olisin voinut heti alkuun kysäistä kuulumisia, kun emme olleet aikoihin tavanneet. Ehkä olen tutustunut häneen edellisissä elämissäni... tai hän yksinkertaisesti on soulmate. Sellainen, joka on yleensä hevosillakin.


Äitini on peruspessimisti ja sanonut minulle joskus, ettei ystäville kannata kaikkea kertoa. Jaahas, mahtaisi mamma horjahtaa istualleen, jos tietäisi minun tekemiseni. Hyvät Ystäväni tietävät minusta kokolailla paljon ja myös te kaikki muut!