Lyhyenläntä

Olen lyhyt (noin 158,5 cm) ja luistellut paljon viime aikoina.

Ja miten nämä asiat liittyvät yhteen? No, kokeilin tänään luistimet jalassa oleskelua eri tiloissa kotona. Keittiö alkoikin yhtäkkiä tuntua kätevän kokoiselta, ylsin kaappeihin ja paikkoihin, joihin normaalisti joudun kurottelemaan tai kiipeilemään henkeni kaupalla pitkin tiskipöytiä (kun ei ole keittiöjakkaraakaan). Kylppärissäkin näin naamani peilistä ilman varvastelua!


Muistuivatpa mieleeni jutut pitkien ihmisten onnesta. He menestyvät paremmin sekä suvun jatkamisessa että työelämässä. Lisäksi alle 165-senttisten älykkyystaso oli lähes poikkeuksetta alempi kuin niiden, joille oli kertynyt mittaa parikymmentä senttiä enemmän. Voi surkeus.


En kuitenkaan vaivu murheen alhoon. Katsotaanpa asiaa toisesta näkökulmasta. Mahdun kätevästi penkkeihin niin junissa (myös intercityissä), lentokoneissa kuin leffateattereissa. Voin istua vaikka polvet koukussa. Minun ei tarvitse kumartua matalissa paikoissa, enkä ole koskaan lyönyt päätäni ovenkarmiin. Maahan ei ole pitkä matka, jos vaikka kaadun.

Tunnen itseni oikestaan varsin kätevän kokoiseksi.