Korkkiruuvi, mutta ei silti niin kiero

Aina aika ajoin keho muistuttaa siitä, että sitä pitäisi kunnioittaa enemmän. Ottaa huomioon sen erityistarpeita tai hoivata sitä paremmin, ajatella sen tunteita. Olen vino. Sen ovat tehneet selväksi hierojat, shiatsunainen, hevoset...Uskottava kai se on. Vasen puoli kehosta elää vapaamatkustajana, kun oikea puoli ahertaa senkin edestä. Oikea puoli pitää minut pystyssä, koordinoi liikkeet, antaa voimaa ja korjaa vielä kaikki vasemman puolen virheet. Eilisellä luistelulenkillä huomasin sen taas, että otan vauhtia enemmän vain oikealla puolella, vasen tulee mukana ihan vain huvikseen. Pyöräillessäkin koko keho on vinossa. Voin vain kuvitella, että ei ole hevosellakaan helppoa, kun minä ratsastan. Tässä koneen ääressä istuessa huomaan vääntäneen itseni kierteelle. Tietysti oikeassa kierroksessa.

Niin, tiedänhän minä, pitää venytellä. Ja teenkin sitä.Tänä aamuna taas. Toisinaan olen suorempi, mutta en sitten tiedä mistä satunnaisuus tulee. Selkä sanoo, että saisi se suoruus olla jatkuva tila. Mielellään. Mutta minkä sille lopulta tekee, kun tekovaiheessa osat ovat olleet eriparia.