Maalla on mukavaa

Aamulla aurinko herättää jo varhain. Kolmelta. Viimeistään viideltä naapurin iso isäntä on aloittanut lietesäiliön tyhjennyksen ja huolehtinut, että kukaan muukaan ei enää nuku. Avoimesta ikkunasta tulviva maaseudun tuoksu on ollut huumaava. Niin, mitäpä siinä turhia enää nukkumaan. Hyvä päivä menee vain piloille liiasta nukkumisesta. Kaikkea pientä tekemistä riittää. Naulaamista, sahaamista, kitkemistä, niittämistä, mattojen pesua...Viikatetta olen joutunut heiluttelemaan niin ahkerasti, että tänään täytyi jo liipata terä. Samalla näppäränä tyttönä halkaisin myös peukaloni. Että terävähän siitä viikatteesta taisi tulla. Ja paarmat. Niitä riittää tänä kesänä.

Kesäisin maalla olotila muuttuu jotenkin epätodelliseksi. Kaikki asiat tapahtuvat samalla tavalla kuin kymmenen tai yli kaksikymmentä vuotta sitten. Eilen kävin tervehtimässä mummua, sitä vanhempaa, ja huomasin tuijottavani tuvassa samoja pitkiä, värikkäitä räsymattoja kuin joskus lapsena. Epäilin jo hetken, etteivät ne voi olla samat matot. Täti vakuutti niiden olevan. Ovat kuulema vain kesäkäytössä ja siksi säilyneet niin hyvin. Juttelin mummun kanssa pitkään, vaikka hänen nykyinen muistinsa heittelehtii joskus vuosikymmeneltä toiselle ihan helposti yhdenkin lauseen sisällä. Mutta sitä humoristia ei pysäytä mikään. Siitä olen hyvilläni. Tuvan mattoja tuijottaessa ja mummun leikin laskulle naureskellessa tunsin pitkästä aikaa rauhaa ja turvallisuutta. Sitä samaa, kuin joskus lapsena, jolloin ajantaju ja muu maailma hävisivät kesäisin aivan kokonaan. Kaikki oli vain siinä hetkessä.
***
Nyt matka jatkuu etelään ja sieltä Ruotsiin. Palaan ensi viikolla. Täytyy jättää ruokottomat maalaistavat ja palata sivistyneeksi ihmiseksi, ettei tule ruotsalaisilla taas sanomista moukkamaisista suomalaisista. Tänään nimittäin join lounaaksi piimää. Suoraan purkista. Mutta ei sentään mitä tahansa piimää. Se oli rasvatonta Gefilusta.