Kotona. Menneinä päivinä olen tavannut kummitädin ja käynyt Ruotsissa. Puhuin ruotsia ja ymmärsin, mitä minulle puhuttiin. Ruotsissa paistoi aurinko ja oli muutenkin kaunis sää. Enpä muista, että siellä olisi koskaan kesällä satanut vettä. Ei ainakaan silloin, kun minä olen siellä ollut. Ehkä joskus pieni ja viaton sadekuuro on yllättänyt, mutta sen jälkeen aurinko on taas tullut esiin.
Pidän niistä rannikon pienistä saarista, joilla elämä näyttää kulkevan omaa tietään, muusta maailmasta välittämättä. Sellaista varsinaista idylliä. Ihmisten on helppo olla onnellisia. En epäile sitä hetkeäkään. Olisin minäkin. Saisin katsella joka päivä merelle, veneillä auringonpaisteessa, maalata pientä punaista huvilaani, rakentaa kiviaitaa, käyskennellä rantakalliolla ja välillä pulahtaa uimaan. Illalla viettäisin hauskoja hetkiä naapureiden kanssa laiturilla istuskellen. Mutta mitä siitä tulisi, kun olen myrkkykäärme. Sen huomaa jo suomenruotsalaisten sukulaisten joukossa. He vaikuttavat olevan toisinaan niin lapsellisen iloisia tai onnellisia, että minä tietysti koen pakottavaa tarvetta kertoa heille maailman pahuudesta. Toistaiseksi olen vielä pysynyt hiljaa, virittänyt kireän hymyn kasvoilleni ja antanut heidän pitää yltiöpositiivisen asenteensa. Totuushan on, että olen heille vain kateellinen.
***
Yksi elämäni suurista rakkauksista esiintyi eilen, enkä päässyt paikalle. Nyt tuntuu pahalta.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home