Mikä siinä rintamamiestalossa oikein viehättää?

Hiihtolomalla tuli luettua palkittu ja paljon puhuttu Hotakaisen Juoksuhaudantie. Siinähän Matti haluaa perheelleen rintamamiestalon hinnalla millä hyvänsä. Matti ei haaveineen liene ainoa, sillä ainakin tällä sivulla näyttää asustavan onnellinen ihminen rintamamiestalossaan.

Nyt sitten pientä päätäni vaivaa kaksi asiaa. Ensinnäkin ihmettelen Hotakaisen kirjan palkitsemista. Ei se nyt niin ihmeellinen ollut. Mutta viisaat tietänevät paremmin. Toinen on se, että ihmiset vapaaehtoisesti haluavat riesakseen vanhentuneella tekniikalla varustetun talonrähjän. Kaiken lisäksi suhtautuminen tähän asiaan on mitä nurinkurisinta.

Otetaan taas esimerkiksi perheemme. Joskus aikoinaan ajattelimme ostavamme omakotitalon, ehkäpä sellaisen rintamamiestalon, onhan siinä sitä "henkeä" enemmän kuin uudisrakennuksissa. Osaksemme saimme nyökyttelyä ja hyväksyntää. Hieman myöhemmin kiinnostuimme 1974 rakennetusta tiilitalosta. Jopas nousi äläkkä. Sukulaiset kauhistelivat, että eihän noin vanhaa kannata ostaa, siinä saattaa olla sitä sun tätä vikaa! Yhtäkkiä tämä yli kaksikymmentä vuotta nuorempi tiilitalo olikin huonompi vaihtoehto kuin samanhintainen rakenteiltaan vanhentunut tyyppitalo. On se kumma.
***

Omakotitaloasujan täytyy olla tietynlainen ihminen. Sellainen näprääjä ja pihannysvääjä. Toisinaan kuvittelen olevani sellainen, vaikka todellisuudessa vietän paljon mieluummiin aikaani koneen ja kirjojen ääressä, tai vaikkapa elokuvia katsellen kuin välikatolla ryömien. Sitä paitsi jos tässä rivitalossa asustelu tuntuu liian vaativalta (niin kuin joskus tuntuu), lienee paras unohtaa haaveet kokonaisesta talosta ja 3000 neliön pihasta marjapensaineen.