Saamelaisaiheista jutustelua

Ruotsin puolen oppikirjoissa olevat saamelaiskuvat antavat aivan väärän kuvan nykysaamelaisten elämästä, kuulemma. Nykyäänhän saamelaiset asustavat omakotitaloja, katselevat telkkaria, ajelevat autolla ja moottorikelkalla. Silti oppikirjojen kuvitus sijoittuu jonnekin myyttiseen menneisyyteen; on jutaavia saamelaisia pororaitoineen tuntureilla, kuvataan elämää kodassa ja esitellään shamanistisia rituaaleja. Siinä on moni lapsi hämillään, vaikka tekstissä lukisikin toista (nykypäivää) kuin kuva esittää (menneisyyttä).

En ole koskaan kyennyt samaistumaan noihin postikorteista tulviviin saamelaiskuviin, joissa vääräsäärinen mies joikaa neljäntuulenhattu päässä tai saamelaisperhe poseeraa kodan edessä saamenpukuun pukeutuneena, vaikka olenkin olevinaan saamelainen. Otetaan esimerkiksi tuo pukujuttu. Olen toki nuorempana usein esiintynyt lapinpuvussa, mutten koskaan oikein päässyt sinuiksi puvun kanssa. Talvipuvun verka kutitti, se oli joko liian kuuma tai aivan liian kylmä. Huivin kanssa tapellessa ährääntyi helposti tunti, katsos kun oli tarkkaa ettei huivin alaosa pilkistänyt huivin yläosan alta (jos näin oli, sanottiin että nainen on kahden talon emäntä). Hapsut oli oltava ojennuksessa, riskut suorassa. Puku päällä ollessani en todellakaan tuntenut itseäni yhtään sen enempää saamelaiseksi kuin muulloinkaan. Sen sijaan tunsin itseni huijariksi. Eihän meillä ollut porojakaan.

En sopinut kuvaan.