Elämästä nautiskelun perusteet
Tuuba osuu tekstissään asian ytimeen. Eilisen aamupäivän käytin miettimällä sitä, onko elämä nyt kuitenkaan niin huonolla tolalla kuin välillä tuntuu. Syntymäpäiväni on parin viikon päästä ohi ja ikä on sen jälkeen aina vain lähempänä kolmeakymmentä. Eikä muuten yhtään pelota. Uskon, että koko kolmenkympinkriisi on vain mediaseksikäs keksintö ja selitys ihmisten oudolle käyttäytymiselle. Isän äiti on 93-vuotias ja sanoo, ettei hän vanhene. Ikää vain karttuu vuosi vuodelta lisää.
En ole naimisissa, minulla ei ole lapsia, en omista asuntoa enkä asuntolainaa, en käy vakituisesti töissä ja opiskelen edelleen. Olen surkimus, joka ajattelee vain omaa napaansa. Minulta puuttuvat suomalaisen aikuisen ehkä tärkeimmät identiteettiosat. Onnellisen elämän peruselementit vaihtelevat, mutta joskus tuntuu, että se olennainen juttu on monilla ihmisillä hukassa. Elämää suoritetaan ja odotetaan sitä päivää, että jokin ihmeellinen sattuma antaa luvan vihdoin nauttia elämästä. Uskokaa tai älkää, mutta sellaista päivää ei tule. Minä en aio käyttää elämääni vain odottamiseen. Siitä tulee vain karvaita pettymyksiä. Entä jos kuolen parinkymmenen odottamisvuoden jälkeen? Siinä ajassa olisin ehtinyt hyvin pitää omasta elämästäni.
En ole siinä tilassa, että haluaisin välttämättä kaiken sen, mitä tässä iässä kuuluisi haluta. Sosiaalinen stressi on silti joskus suunnattoman rasittavaa. Haluan naimisiin, en vihaa lapsia, ottaisin asuntolainan ja varsinkin vakituisen työn. Kunhan nyt valmistuisin... En silti ajatellut kuluttaa aikaani vain odottamalla näitä kaikkia. Elämässäni on tällä hetkellä paljon hyviä asioita: rakkaita ihmisiä, paljon mielekästä puuhaa, vapaus tehdä omia asioita. Vaihtoehtonuorena minulla oli tapana verrata omia tai ystävieni vastoinkäymisiä ja tyytymättömyyttä koko maailman mittakaavassa. Joillakin kun ei ole edes ruokaa, saati kattoa päänsä päällä. Onnellisuus ei mitenkään, ei koskaan, voi olla kiinni rahasta ja tavarasta. Ehkä tekopyhää, mutta niin totta.
Sitä paitsi, ulkona on tänään aivan mahtava pakkaspäivä. Aurinko näyttää vihdoin itseään. Tätä iloa ei kestä kuin ehkä pari tuntia, joten parasta nauttia siitä nyt.
En ole naimisissa, minulla ei ole lapsia, en omista asuntoa enkä asuntolainaa, en käy vakituisesti töissä ja opiskelen edelleen. Olen surkimus, joka ajattelee vain omaa napaansa. Minulta puuttuvat suomalaisen aikuisen ehkä tärkeimmät identiteettiosat. Onnellisen elämän peruselementit vaihtelevat, mutta joskus tuntuu, että se olennainen juttu on monilla ihmisillä hukassa. Elämää suoritetaan ja odotetaan sitä päivää, että jokin ihmeellinen sattuma antaa luvan vihdoin nauttia elämästä. Uskokaa tai älkää, mutta sellaista päivää ei tule. Minä en aio käyttää elämääni vain odottamiseen. Siitä tulee vain karvaita pettymyksiä. Entä jos kuolen parinkymmenen odottamisvuoden jälkeen? Siinä ajassa olisin ehtinyt hyvin pitää omasta elämästäni.
En ole siinä tilassa, että haluaisin välttämättä kaiken sen, mitä tässä iässä kuuluisi haluta. Sosiaalinen stressi on silti joskus suunnattoman rasittavaa. Haluan naimisiin, en vihaa lapsia, ottaisin asuntolainan ja varsinkin vakituisen työn. Kunhan nyt valmistuisin... En silti ajatellut kuluttaa aikaani vain odottamalla näitä kaikkia. Elämässäni on tällä hetkellä paljon hyviä asioita: rakkaita ihmisiä, paljon mielekästä puuhaa, vapaus tehdä omia asioita. Vaihtoehtonuorena minulla oli tapana verrata omia tai ystävieni vastoinkäymisiä ja tyytymättömyyttä koko maailman mittakaavassa. Joillakin kun ei ole edes ruokaa, saati kattoa päänsä päällä. Onnellisuus ei mitenkään, ei koskaan, voi olla kiinni rahasta ja tavarasta. Ehkä tekopyhää, mutta niin totta.
Sitä paitsi, ulkona on tänään aivan mahtava pakkaspäivä. Aurinko näyttää vihdoin itseään. Tätä iloa ei kestä kuin ehkä pari tuntia, joten parasta nauttia siitä nyt.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home