Tuuban keittiössä

Nykyaikana kuuluu olla hyvä kokki. Vähitellen on alkanyt kyllä tuntua, että ei riitä jos on hyvä. Pitää olla suorastaan suvereeni. On tiedettävä erikoisia ruoanlaittotermejä ja tuntea niin merilevät kuin muut systeemit.


Television kokkiohjelmien keittiöissä maustetahnat ja purkit ovat rivissä kädenmitan päässä, välineet ovat viimeisen päälle kätsyjä ja kokilta sujuu niin puhe kuin paisto ilman vaikeuksia. Kaikki onnistuu noin vaan, kokkikirjaa ei vilkuilla, ja kaiken pilkkomisen, freesaamisen, paseerauksen ja liekittämisen jälkeen keittiö ei näytä räjähtäneeltä.


Tässä median kautta vyöryvässä ruoanlaittopaineessa omat ruoanlaittotavat alkavat vaikuttaa kivikautisilta. Onhan tuossa tuo liesi, jossa voi keittää perunoita, riisiä ja spagettia. Uunissa voi hauduttaa jotain pataa, lasagnea tai laatikoita. Paistinpannulla voi pyöräyttää jytkyn, joka sisältää kaiken mitä männeeltä viikolta on jääkaapin perälle kertynyt. Jos oikein extreme-olo iskee, niin väsään jotain todella vaikeaa. Vaikkapa tortilloja.


Mutta ne mausteet ja niiden käyttö. Mysteeri isolla M:llä. Miten voi tietää mitä maustetta laittaa ja kuinka paljon? Kaikkiin ruokiini heitän summittaisesti "perusmakua" antamaan musta- ja valkopippuria. Paprikaakin voi laittaa jos haluaa vähän väriä jauhelihaan. Kalamaustetta kalaruokaan ja currya kanaruokaan. Jos oikein irrottelee, voi sekaan heittää chiliä. Vastikään ostin jotain ihme thai-tahnaa, joka maistuu kookokselle. No miten se semmoinen muka arkiruokaan sopii?! Ei niin mitenkään. Tulee vain paha mieli, kun tonnikalarisotto haisee ja maistuu kookokselle ja korianterille (kuten tänään).


Minulla lienee naiseksi melko suppea keittiövälinekokoelma. On yksi vispilä (tai oikeastaan kaksi, kun toinen on käsi- ja toinen konesellainen), kaksi kattilaa ja paistinpannu. Muutama lasta, viisi puukkoa ja juuresveitsi. Kaapissa on myös kaksi erikokoista kulhoa (leivontaa varten) ja pullasuti. En omista monitoimikonetta, tai muita sähkökäyttöisiä vemputtimia kuin edellä mainitun vispilän.


Senhän vielä ymmärtää, jos nuorella vasta kotoa muuttaneella ihmisellä ei keittiövarustus ole kovin kummoinen. Mutta että yli viisitoista vuotta itsenäisesti asuneena, perheellisenä emäntänä kehtaan pitää keittiöni (lue: kodin sydämen) varustuksen noin suppeana. Sehän on lähes häpeällistä. Onkohan keittiövarustuksen taso suoraan verrannollinen uskottavuuteen naisena ja äitinä? Jos on, olen melko heikoilla.


***
Muistan isäni sanoneen joskus 1980-luvulla, että "sompiolainenhan ei pitsaa syö." Hän on sanansa pitänyt, eikä ole pitsaan koskenut. Mitä sitä turhia keekoilemaan, jos on kuivaalihhaa ja koparakeittoa tarjolla.