Vieraantunut

Piipahdin Oulussa. Totesin itsekseni ääneen, että on se muuttunut.


Stockmannilla hypistelin tavaroita, joita en edes halua. Tai mistä sen tietäisi haluaisinko, jos olisi rahaa rajattomasti. Luultavasti en. En ole koskaan ollut keräilijätyyppiä tai muutenkaan "tavaran perrään." Joka tapauksessa, siinä hypistellessä tuli yhtäkkiä epäilyttävä olo. Aloin epäillä itseäni -ja tarkoitusperiäni. Mitä ihmettä oikein teen? Miksi en ole jo yliopistolla, kirjastossa ja ns. opiskelemassa. Miksi ihmeessä vaeltelen tavarataivaassa, vaikka en tarvitse mitään? Luonko itselleni tällä tavalla turhia tarpeita. Ahdistuin, mutta yliopiston sijaan suunnistin anttilaan. Sieltä ostin Alan Wattsin kirjan nimeltä "Zen". Viimein raahauduin Linnanmaalle.


Opiskelijakahvilassa ei juuri tuttuja näkynyt. En ole koskaan ollut mikään yhteisöaktiivi, opiskelija-aktiivi tai muukaan aktiivi, joten tuttavapiirini on pysynyt koko opiskeluajan tietyissä suppeissa raameissa. Inkan kanssa kahvilassa istuskellessa koin vieraantumista"opiskelijuudesta." Vieraantumisen tunnetta tosin häiritsi ostamani omena-kaneli-vaniljavaahto-sokeri-juoma, joka ällöttävänimelällä olemuksellaan vei lähes koko huomioni tästä toisesta kokemuksesta. Taas olisi tarvittu hieman zeniä.


Oli mukava tulla kotiin. Tuo vierailu oli melko lailla viimeisimpiä maisterinopintoihini liittyviä käyntejä Oulussa. Oulu on mukava kaupunki, mutta jotenkin tuntui, että alan olla jo hieman vieraantunut siitäkin. Rovaniemi tuntui kotikaupungilta, ja se tunne taas tuntui hyvältä.


Ehkä alan pikku hiljaa sopeutua.