Elämisen ääni

Uuden kotimme yläpuolella asustelee perhe kahtine lapsineen. Toinen niistä lienee kovin pieni, koska ilmaisee itseään suureen ääneen kirkuen. Tähän huutoon olen herännyt joka ikinen yö viikon ajan. Kohta varmaan alan öisin jo odottaa puoli kolmen huutoa, viiden huutoa ja puoli seitsemän huutoa. Ja sitten huolestun kun niitä ei jonain yönä kuulukaan; että mikäs on vikana, sairasko lapsi on vai mikä? Sitten huomaan koputtelevani oveen, että joko täällä panadolia tarvitaan vai kyytiä sairaalaanko olette vailla..

Mieheni mukaan lapsen kirkuminen on vain elämisen ääntä, johon on suhtauduttava eri tavalla kuin esimerkiksi juoppojen mellastamiseen ikkunan alla. Oikeastaan tämäntyyppisestä ääni-asiasta valittaminen on epäkorrektia ja huonon ihmisen merkki. Siispä vetäydyn tästä lähtien korvatulppineni peiton alle ja odotan lapsen kasvavan puhekyvykkääksi.

(Hahaa. Vaikuttaa siltä, että sisälläni alkaa puhjeta kukkaan oikea kyttääjä.)