11.2.04

Ydinpommi

Tällä viikolla ostin uudet toppahousut. Olen etsinyt niitä jo kauan. Kiersin alennusmyynnistä toiseen löytämättä mitään. Tai oikeastaan löysin jos jonkinlaista toppavaatetta, mutta en mitään kelvollisen hintaista. Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisiä pannaan halvalla näin euroaikana. Vai heijasteleeko hintamuistini aivan omiaan...(kts.edellinen blokkaus). Tavallinen toppapuku voi maksaa yli 500 euroa! Ja se on jo puoleen hintaa. Pelkät toppahousut muka maksavat 200 euroa! Eikös vielä pari vuotta sitten olleet samat hinnat, mutta markkoina?

Aikansa kun etsii, niin löytää (myös edullisesti). Mutta tavalliset toppahousutkaan eivät enää ole tavallisia. Aluksi myyjä halusi tietää, missä aion housuja käyttää (laskettelussa, retkeilyssä, ulkoilussa, lenkkeilyssä...) ja pitääkö housujen kestää -10 vai -20 astetta pakkasta? Lopulta yhdet housut päätyivät kassalle, mutta siinä vaiheessa luulin jo ostaneeni ydinpommin. Olin etukäteen tietoinen ”high-tech” –vaatteiden hoidosta, mutta myyjän pelottavalta kuulostava pesuohjeiden luettelu ja kankaan rakenteen selostaminen saivat minut melkein perumaan koko kaupan. Aiemmin olen kertonutkin, että lapsena pelkäsin äärettömästi kaikenlaisia ydinkatastrofeja.
***
Onko -30 astetta paljon vai vähän pakkasta?