Omien mielipiteitteni vanki

Olin lauantaina Amnestyn koulutustilaisuudessa Rovaniemellä. Paikalla oli minä ja parisenkymmentä muuta parikymppistä opiskelijanaista (tosin itse olen jo viittä vaille kolmekymmentä). Ei yhtään miestä, ei yhtään yli kolmekymppistä (paitsi kouluttaja), ja vain yksi yliopistosta valmistunut nainen. Seuraavassa ilmainen vinkki poikamiehille: Rovaniemelle perustettavan ihmisoikeusjärjestön paikallisosaston seuraava kokous on ensi viikon torstaina kirjastolla klo 18.

Jälleen kerran huomasin tilaisuudessa ennakkoluulojeni valtaavan mieleni. Miksi en voi luottaa siihen, että nämä innokkaat rastatukkaiset nuoret idealistit kykenisivät pitkäjännitteiseen taisteluun ihmisoikeuksien puolesta, vääryyttä ja väkivaltaisuutta vastaan? Pitkään pohdin myös omia motiivejani ja halujani asian suhteen ja jälleen kerran tunnistin ristiriitaisuuden peikon nostavan päätään. Olen liittymässä järjestöön, jonka keskeisenä tavoitteena on taata ihmisoikeuksien toteutuminen tasapuolisesti jokaiselle ihmiselle kulttuurista ja maasta riippumatta. Samaan aikaan olen sitä mieltä, että maapallon elämä on vinksahtanut liian ihmiskeskeiseksi. Elämme ikään kuin planeettamme olisi olemassa vain meitä ihmisiä varten, vaikka näin ei ole.

Ole siinä sitten aktiivinen mielipidevankien puolesta taistelija, kun itsekin olen vielä mieleni ja ennakkoluulojeni vanki. Josko tässä on sitten taas se kuuluisa kasvun paikka.