16.1.04

Onnelliseen loppuun tottunut

Katsoimme tyttäreni kanssa Saksikäsi-Edwardin. Tytär piti kovasti elokuvasta, tosin jostain syystä häntä hieman huolestutti elokuvan loppu, ennen kuin edes aloitimme sitä. Vakuutin hänelle hämärään muistikuvaani tukeutuen elokuvan päättyvän onnellisesti.

Yllätyksekseni -ja tyttäreni suureksi suruksi- elokuva ei päättynytkään tyypilliseen happy end-kohtaukseen, vaan Edward jäi lopussa yksin linnaansa kaikkien hylkäämänä. Tämä ei tuntunut pienen tytön mielestä reilulta, eikä hän voinut ymmärtää miksi ihmiset olivat niin ilkeitä. Tyttäreni tunsi itsensä pettyneeksi ja huijatuksi, häntä säälitti ja itketti.

Lapseni haluaa onnellisia loppuja. Luulen hänen jo aavistelevan, että sellaisia ei oikeassa elämässä ole.