Sairaskertomus, johon liittyy myös pääkallo ja eroahdistus

Diagnoosi: allerginen astma.

***
Olin aamupäivän LKS:ssa, taas.

***
Spirometriassa puhalsin putkeen, jonka jälkeen hengitin puhdasta antihistamiinia, ja taas puhallettiin. Jo ensimmäisen antihistamiiniannoksen jälkeen olin tukehtua siihen paikkaan. Silmissä musteni, hengitys vinkui ja kiltti setä vain kysyy hymyillen että "joko ahdistaa?" No ahdisti niin etten voinut edes puhua. Avaava lääke annettiinkin heti, ja pystyin taas hengittämään.

Röntgenissä kuvattiin keuhkot ja pää. Uumalleni aseteltiin painava suojus. Myöhemmin katselin pääkalloani ihmetellen. Siinä se oli, samankokoisena kuin minä. Näytti melko lailla samalta kuin merirosvon pääkallolipussa. Tuijotin silmien välissä hieman ylhäällä keskellä otsaani olevaa vaalentumaa. Juuri siinä kohtaa sanotaan olevan ihmisen kolmannen silmän, kuulemma.

Olin itse asiassa varsin tyytyväinen kalloni muotoon. Bioantropologian luennolla tutkimme kerran kalloja, etsimme miesten ja naisten välisten kallonmuotojen eroja. Opettelimme myös arvioimaan lapsen ikää kallon aukileen sulkeutuneisuudesta ja hampaiden puhkeamisjärjestyksestä. Kalloni näytti melko tyypilliseltä naisen kallolta. Jos en olisi tiennyt sen olevan oma pääni, olisin veikannut tietojeni perusteella kuvan esittävän noin kolmekymppistä naista. Eipä olisi kauas heittänyt.

***
Joudun luopumaan viimeisistäkin viherkasveista. Se on jokseenkin surullista. Erityisen kiintynyt olen traakkipuuhun, joka on jaksanut vihertää vuodesta toiseen, vaikka hoito ei ole aina ollut sen arvoista. Se on tuonut elämääni iloa ja kauneutta.

Toinen kasvini ei ole koskaan löytänyt paikkaansa kotoamme. Se on ollut hieman heittopussin asemassa, yleensä tungettu nurkkaan pois tieltä. En edes tiedä sen nimeä. Mikä lie vehka. Sen voisin viedä vaikka kompostiin. Mutta traakkipuuta en. Sitä tulen ikävöimään.