Tuleva

En ymmärrä kuinka olen joutunut tilanteeseen, jossa suunnittelen tietyn yhteisön tulevaisuutta jo vuodelle 2005. Eli hetkinen.. melkein parin vuoden päähän. Olen opiskellut pitkän aikajänteen aineita (arkeologiaa, historiaa ja muita hyötytieteitä), joten tietyssä mielessä ymmärrän ja näen, että tuollainen kahden vuoden periodi elämästä on vain yksi henkäys, eikä siitä pitäisi ottaa mitään sen ihmeempiä paineita. Mutta jos omaa elämää on suunnitellut noin puoli vuotta eteenpäin, tuntuu hivenen verran raskaalta miettiä kovin kauas tulevaan sijoittuvia asioita, jotka eivät välttämättä enää edes kosketa itseä siinä vaiheessa kun ne aktualisoituvat reaalielämässä. Sitä varten sitä kai sitten historiatieteita ollaan opiskelevinaan, jotta osaisi suhtautua tähän hetkeen, maailman kaaokseen, murtumatta täysin.

Sain vihjeen, että jos haluan jonkun lukevan näitä (terapia)kirjoituksia edelleen, minun ei tulisi kirjoittaa ahdistuksesta. Pitäisi kirjoittaa muustakin kuin kaamoksesta, mielen pimeydestä ja tahmeudesta, pitäisi kirjoittaa mukavista, ajankohtaisista asioista. Terävää analyysia yhteiskunnasta, ihmisyydestä tai sitten jos haluaa synkistellä, tulisi se tehdä nokkelalla tavalla, kuten eräät.

Mutta tässä vaiheessa talvea ajatukset alkavat muuttua synkiksi, olen pahoillani. Taistelen edelleen sitä vastaan, ja haluaisin niin kovasti olla hauska ja elämäniloinen yksilö. Yritän olla ihmisiksi, harrastaa edes jotain ja tavata ihmisiä. Kovin on korkeat tavoitteet. Toistaiseksi vielä uskallan astua ovesta ulos, mutta nyt ei olekaan tammikuu.

Lopuksi jotain hyvääkin: Liekki-yhtyeen levy Korppi (2003).