Katsomisen vaikeus

Kuvan katsominen ja sen kommentoiminen on oletettua merkityksellisempi tapahtuma. Kertooko se enemmän meistä itsestämme, kuin varsinaisesta kohteesta? Katsominen on merkityshakuista ja ohjaa havaintojamme. Katsomme kuvia ennakko-odotustemme ja kulttuurisen taustamme mukaisesti. Kulttuuriset koodit ovat väline, joilla havainnot voidaan sovittaa kuvaan,jonka katsominen on jatkuvaa merkitysten tuottamista.

Taideteosta katsoessa ei välttämättä tule ajatelleeksi sitä kontekstia, missä teos on esillä. Kun taiteilija ja näyttelynjärjestäjä valitsevat näyttelytilan, he valitsevat myös tietyn käsite- ja toimintaympäristön taiteentulkinnalle. Annettu näkökulma johdattelee katsetta, mutta on myös huomattava mikä merkitys katsomisen diskurssilla on kokonaisuudessaan. Kuka katsoo, mitä ja missä katsotaan? Mikä on katsojan tausta, mihin viiteryhmään hän kuuluu? Millä tavalla hän jäsentää maailmaa?

Niinhän tämä menee. Vai oliko se sittenkään näin? Joskus tuntuu, että tällaiset höpinät pitäisi lopettaa ja mennä oikeisiin töihin... Diskurssi, se on joku ihmeellinen antropologien muotisana, kun kaikki sitä käyttävät.