Kaamoksen alakulo

Tämän päivän Kalevassa oli otsikko ”Onko elegantimpaa kuin kaamoksen alakulo”. Kuulostaa joltakin kauhuromanttiselta ikävänpidolta*... Mitä eleganttia on siinä, että maailma makaa harmaana ja ihmiset synkistelevät koko olemuksellaan. Olisin mielelläni suurimman osan vuodesta pirteä, reipas ja menevä mimmi mutta se ei ole minusta kiinni. Pidän talven pimeydestä mutta toisinaan vaivun käsittämättömään passiivisuuden tilaan. Asioita tapahtuu ympärilläni enkä voi niille mitään. Huudan ja räyhään, mutta kukaan ei kuule.

Olen löytänyt näistä synkistä päivistä sen hyvän puolen, että suunta voi olla vain ylöspäin. Sitä paitsi, tänä aamuna on ollut jo monta hauskaa juttua, jotka eivät ikipirteälle ehkä tuntuisi miltään (mene ja tiedä, olenko väärässä). Tässä muutama: Kalevassa oli Tuuli Mukan näyttelystä pieni juttu ja iso kuva. Kuva oli taiteilijan omakuva ”Elämäni kissana” . Onko hauskempaa nähty! Kissa istuu Mikki-hiirilakki päässä! Kissa hiiren vaatteissa. Piristävää oli myös huomata, että Yle alkaa joulukuussa näyttä vanhoja lastenohjelmia, Histamiinia ja sen sellaista. Saavat nykyajan lapsetkin katsoa oikeita lastenohjelmia, sellaisia, joita lasten pitäisi katsoa. Lämmittää tämä aikuisenkin mieltä. Olen Histamiini-fani.

*Hauskanpidon vastakohta