MUN MAANANTAI

Maanantait ovat hukkaanheitettyjä päiviä. Aamulla herääminen vie niin kauan. Jostain syystä nukun aina maanantain vastaisen yön huonosti ja siksi seuraavana päivänä katselen maailmaa sumuverhon takaa. Päätä särkee. Maanantaisin palelen. Tänään kello oli jo kymmenen ja minä istuin sohvalla vielä yöpaidassa. Joskus olen miettinyt samaa kuin Tuuba: miten kukaan ehtii aamulla kylpyyn?

Toisaalta, olen tehnyt tänään paljon. Aamun jähmeydestä huolimatta kymmeneen mennessä olin jo avannut tietokoneen ja kirjoittanut satunnaisia lauseita. Pohdin, onko pirunkuvien ja tuskaisten ihmishahmojen piirtely jumalanpilkkaa. Minun mielestä ei ole. Miten joitakin kuvia voi sanoa jumalanpilkaksi? Kuitenkin se kertoo enemmän kuvan katsojasta kuin kuvantekijästä. Kunpa tämä olisi näin yksinkertaista...kuvan katsominen vie minut mukanaan. Olen tuijotellut niitä silmät kierossa...

Reippauteni jatkui kuntosalilla. Tulisiko minusta bodari? Kuntoilu ei tällä kertaa vienyt päänsärkyäni pois. Särkylääkepöhnässä lähdin soittamaan omia juttujani ja pitämään tunnit oppilailleni. Miksi he pitävät minua kaikkitietävänä guruna. Silloin tunnen itseni entistäkin tyhmemmäksi. Tyhmänä ja kipeänä olisin halunnut jo kotiin, mutta vielä menin orkesteritreeneihin soittamaan kyynelsilmin Lasse Eerolaa. Sydän purskahti rinnasta ja kylmät väreet tekivät ihon kananlihalle. Onhan se musiikki hienoa. Eerola on säveltänyt klarinetille noin ”miljoona” sävellystä. Jotkut ovat kauniita, toiset hyvin moderneja. Joidenkin kohdalla tuntuu, että säveltäjä on menettänyt järkensä. Vai olenko se minä?