Naapurukset

Tänä aamuna oli lähdettävä lenkille. Punaisena hehkuva aurinko suorastaan pakotti ulos. Mahtava tunne juosta metsässä ja järven rannalla, kun maailma näyttää aivan kullankeltaiselta. En ajatellut mitään. Kuuntelin vain hengitystä ja puiden lehtien kahinaa jalkojen alla.
***
Sitä vielä kertoakseni, että viime yönä nukuin. Tosin Annalan Markoa ei näkynyt. Harmi. Sen sijaan tutustuin naapurin rouvaan ja hän paljastui aivan kelpo ihmiseksi. Oikeassa elämässä emme ole koskaan edes puhuneet. Ehkä siksi, että emme koskaan ole tulleet niin yhtäaikaa kotiin tai sattuneet viemään roskia samaa matkaa, että olisi ollut aihetta puhua mistään tai edes tervehtiä. Olemme vain kyräilleet toisiamme etäältä. Syy saattaa toisaalta olla siinä, että hän keskittyy olemaan äiti. Hän myös näyttää aina säikähtäneeltä oravalta, ja jos minä jonain päivänä sanoisin hänelle jotain, kipaisisi orava kuusenlatvaan odottamaan, että mies palaa töistä pelastamaan.