Aamutoteamus

Taas on perjantai. Viikon alussa luulen, että aikaa on runsaasti ennen seuraavaa perjantaita ja viikonloppua. Ehdin tehdä, mennä, tulla, toimittaa, käydä, aikoa, valmistaa, suunnitella...Mutta taas on perjantai. Tänään on toki päivä melkein alussa ja käyttämättä, mutta tuskin silti teen mitään maailmaa mullistavia tekoja. Nyt siis olisi elämäni tilaisuus aloittaa tuon ikuisesti riippana roikkuvan tenttikirjan lukeminen. Se oli nimittäin tämän viikon päätavoitteeni. En kuitenkaan ehtinyt (lue: ei huvittanut). Ei minulla aika ole pitkäksi käynyt, ei. Olen loistava siinä, että osaan täyttää päiväni kaikenlaisella näpertelyllä ja tärkeänä olemisella. Ja niin on taas yksi päivä elämästä ohitettu. Mitä siitä jäi minulle? Paitsi päivää vanhempi keho, jossa silmänympärykset näyttävät joka syksy olevan aina vain ryppyisemmät. Näin muutaman huonosti nukutun yön jälkeen silmäpussien olemus vaikuttaa jo pelottavan pysyvältä. Onneksi minä en kaljuunnu.