Tänään heräsin jo silloin, kun kellon numerot olivat 4 ja 10. Sen jälkeen, ei unta, ei kipenettäkään edes puoleen silmään. Aamuyön hiljaisuudessa kuulin vain häiritseviä ääniä. Seinät rapsahtelivat, ulkoa kuului tuuli ja aamun työläisten autot, joista ainakin kaksi käynnistyi yskähtäen ja jäi jurnuttamaan epätasaista jyminää kohtuuttoman pitkäksi aikaa. Koska en voinut, enkä kyennyt nukkumaan, luin kirjaa. Aloitin Åsa Larssonin dekkaria Aurinkomyrsky ja pääsin sivulle 136. Uskontoa ja kuolemaa Ruotsin Lapissa, oikein sopivaa luettavaa. Jossain vaiheessa huomasin siirtyneeni päivän lehteen, joka tosin on edelleen kesken.
***
Viikonloppuna tein ruokaa. Toki teen ruokaa joskus muulloinkin, mutta nyt päätin keskittyä perusteellisesti, onnistua luomaan herkullista ja esteettisesti kaunista ruokaa. Tällä kertaa siis asetin tavoitteet paljon korkeammalle, kuin tavallisena arkena, jolloin ruuan tarvitsee olla vain superterveellistä ja valmista hetkessä.
Valmistelut aloitin jo päivällä. Kuorin perunoita. Viiden kuoritun perunan jälkeen ajattelin, että mitähän tästäkin tulee. Että ollapa hyvä emäntä ja tehdä sama joka päivä, valmistaa ruokaa tuntikausia. Sellainen vaatii jo tavatonta suunnitelmallisuutta koko päivältä. Vaikka usko oli heikko, sain silti kuorittua perunat ja paloiteltua kanan. Sitten saatoin rauhallisin mielin keskittyä hevosiin, koska tiesin ruuanlaiton olevan jo hyvin aloitettu.
Kotiin tultua jatkoin pilkkomista, paistamista, kääntämistä ja maustamista, katoin pöydän, taittelin lautasliinat...Lopulta kaikki oli valmista. Loistava kreikkalainen illallinen oli valmis. Punaviini ja hyvä seura viimeistelivät koko komeuden. Näissä eväissä olen onnistunut aina ja lopulta minun ei tälläkään kertaa tarvinnut edes pinnistellä onnistuakseni. Pientä viitseliäisyyttä vain.
Illallisen innoittamana kehkeytyi muutama iloinen piiritanssi ja viimein meno yltyi niin hillittömäksi, että ohjelmaan tuli mukaan soolotansseja, muun muassa allekirjoittaneen esittämänä. Hetkellisesti muistin, miltä tuntuu olla onnellinen.
***
Itku pitkästä ilosta ja arki taas edessä. Menen lukemaan sen kesken jääneen lehden loppuun.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home